Äiti ja isoäidit
Kiitos äiti
elämäni vuosista,
niin monenlaisista,
erittäin vahvoista
rakennuspuista,
aidolla rakkaudella
lahjoitetuista.
– Kurukukka –
ÄITI
Minun ja äitini välit eivät aina ole olleet hyvät. Välissämme on ollut kipeitä asioita, katkeruutta ja surua. Olemme vähitellen päässeet näistä asioista eteenpäin vuosien mittaan. Aika parantaa monia haavoja, se on totta. Katkeruus ja pitkävihaisuus ei kannata, ne syövät ihmistä sisältä.
Olen iloinen siitä, että välimme ovat nykyään hyvät – jopa lämpimät. En vaihtaisi äitiäni toiseen, vaikka saisin valita. Enhän olisi muuten minä.
Vaikka elämässä olisi sattunut mitä, tiedän, että äitini on aina halunnut sisimmässään parasta minulle ja siskolleni. Hän ei ole koskaan kieltäytynyt auttamasta, kun olemme apua pyytäneet. Hän on aina ollut kiinnostunut asioistamme ja elämästämme.
Paras neuvo, jonka äitini on minulle antanut: ”Älä koskaan itke miehen perään. ”
MAMMA
Äidin äiti on aina ollut minulle läheinen. Hän on sukumme matriarkka. Meillä on poikkeuksellisen tiivis suku. Vietämme paljon aikaa yhdessä ja mamman ja papan talo oli aina kokoontumispaikkamme. Papan kuoleman jälkeen talo kuitenkin myytiin ja mamma muutti kerrostaloasuntoon. Hyvä puoli tässä on se, että hän asuu nyt lähempänä, mutta huono puoli on se, että asuntoon ei mahdu koko suku kerralla.
Mamma on aina ollut tuki ja turva, lapsesta saakka. Mamman kanssa on aina voinut keskustella ja hän on aina ruokkinut hyvin – eikös se ole isoäitien tehtävä? Hän on aina pyrkinyt olemaan tasapuolinen kaikkien 10 lapsenlapsensa kohtelussa ja huomioimisessa. Nyt alkaa olla se tilanne, että meidän lastenlasten on annettava mammalle takaisin osamme, eli auttaa vuorostaan häntä sairauden ja vanhuuden tuomien haasteiden keskellä.
Paras neuvo, jonka mamma on minulle antanut: ”Älä koskaan kuivaa kasvoja niin, että vedät pyyheliinalla poskia alaspäin. Sen sijaan taputtele tai nosta poskia ylöspäin, niin kasvot pysyvät kiinteinä.”
MUMMU
Isän äiti on valitettavasti poistunut keskuudestamme jo vuosia sitten. Olin 14-vuotias, kun mummu kuoli. Suurin osa mummuun liittyvistä muistoista sijoittuu aikaan,kun olin lapsi. Muistan mummun talon. En ehtinyt käymään siellä montaa kertaa ennen kuin mummu muutti tätini luo. Muistan erään kylmän joulun, jolloin oli paljon lunta. Menimme isäni kanssa mummun takapihalta hakemaan joulukuusta. Muistan ison ojan, jonka yli isä hyppäsi metsän puolelle. Muistan hämärästi vanhan puisen mummonmökin, räsymätöt ja punaisen maidon kahvipöydässä. Muistan, kun jouluna lauloin koko suvulle ja mummu aina hymyili todella lämpimästi. Hän halusi ehdottomasti tulla vuoteestaan rollaattorin avulla katsomaan esitystä.
Viimeiset vuodet kävimme aina moikkaamassa mummua hänen huoneessaan tädin luona, jossa hän eli elämänsä loppuun saakka. Mummu oli aina niin iloinen, kun kävimme häntä siskoni kanssa moikkaamassa. Emme juurikaan puhuneet mitään, taisin kertoa hieman koulupäivistä. Mummu lähetti aina lahjoja ja kortteja syntymä- ja nimipäivinä, vaikkei itse päässyt enää paikalle juhlimaan.
Mummu ei varsinaisesti antanut minulle sanallisesti mitään neuvoa, mutta opin häneltä, että vielä vanhana ja sairaanakin on aina aihetta hymyyn. Positiivinen elämänasenne kantaa pitkälle.
TUFFAN AVOVAIMO
Äitini vanhemmat eli tuffa ja aiemmin mainittu mamma ovat eronneet äitini ollessa 6-vuotias. Molemmilla oli vuosikymmenien ajan uudet puolisot eli minulla on koko elämäni ajan ollut kaksi ”bonusisovanhempaa”: pappa sekä tuffan avovaimo. Olen ajatellut heitä yhtälailla oikeina isovanhempinani aina, vaikka emme ole sukua.
Tuffan avovaimo on aina ollut ”pullantuoksuinen emäntä.” Kahvipöytä notkui aina jos jonkinlaista leivosta, kun kävimme siellä kylässä lapsuudessani.
Meidän välimme alkoivat varsinaisesti lähentyä vasta sen jälkeen, kun muutin omilleni. Olin todella läheinen tuffan kanssa, jopa läheisempi kuin isäni kanssa. Aina, kun minulla oli ongelma, soitin tuffalle. Vietin tuffan ja hänen avovaimonsa luona paljon aikaa, kävin usein arkisin koulun/töiden jälkeen siellä syömässä.
Tuffa kuoli 6 vuotta sitten, jolloin hänen avovaimonsa jäi aivan yksin. Heillä ei ollut yhteisiä lapsia. Oli vain meidän perhe ja tarkemmin minä. Tuffa oli viimeisen elinvuotensa melkein kokonaan sairaalassa. Autoin jo tänä aikana hänen avovaimoaan kaikissa käytännön asioissa ja tuffan kuoleman jälkeen hoidimme yhdessä kaiken. Koin, että minulla on velvollisuus auttaa ja pitää seuraa. Olemme tänä päivänäkin läheisiä ja tapaamme usein. Yritän auttaa parhaani mukaan ja ainakin käydä kahviseurana.
En ole tuffan avovaimolta tainnut varsinaisesti saada sanallista neuvoa, mutta hän on aina uskonut minuun. Se on tukenut omaa itseluottamusta vuosien varrella.
Tein tänä vuonna appelsiini-kinuskijuustokakun
Olipas tunteellista muistella yksitellen jokaista elämäni ”äitiä.” Olen oppinut heiltä aivan älyttömän paljon ja he ovat olleet sanoinkuvaamattoman tärkeä tuki ja turva elämässäni. Tänään muistan heistä jokaista.
Olen onnekas, kun voin ja haluan juhlia äitienpäivää. Tiedän, että kaikki eivät tätä juhlaa vietä syystä tai toisesta. Se saattaa jopa aiheuttaa enemmän ahdistusta sekä surua kuin positiivisia tunteita. Haluan toivottaa teille voimia. Minulle isänpäivä aiheuttaa nykyään surullisia tunteita lähinnä tuffan ja papan kuoleman takia, joten ymmärrän jonkin verran kokemuksesta.
-Lilli
