Ravintola Antika – Tampere

antika1.jpg

Vietimme viikonlopun Tampereen seudulla. Lauantaina kävimme päivällisellä kreikkalaisessa ravintolassa, Antikassa, joka sijaitsee Tammelantorin läheisyydessä. Olimme varanneet pöydän etukäteen (mikä on ehdotonta, jos aikoo päästä syömään lauantaina!)

antika12.jpg

Olemme käyneet ravintolassa pari kertaa ennenkin. Antika on ehdottomasti yksi lempiravintoloistani!

antika13.jpg

Antika on korkeatasoinen ravintola, jossa on kuitenkin lämmin tunnelma. Rakastan sen kotoisaa, hieman rosoista sisustusta. Kreikkalaisteemaa ei ole vedetty yli, siitä muistuttaa ainoastaan pari patsasta, taulua ja ruukkua sekä taustalla hiljaa soiva kreikkalainen musiikki. Menusta tietysti löytyy perinteisiä kreikkalaisia annoksia sekä juomia.

Menu on mukavan yksinkertainen, mutta silti sopivan monipuolinen. Kaikille löytyy jotakin; on erilaisia pihvejä, kalaa, kanaa sekä kasvisvaihtoehtoja. Meille oli selvää, että ottaisimme pihvit. Viime kerralla söin Grecon lehtipihvin, joka oli täytetty fetajuustolla. Se on tähän päivään mennessä paras syömäni lehtipihvi. Tällä kertaa halusin kokeille sisäfileepihviä.

antika8.jpg

Alkuruoka: Calamares eli tiristetyt mustekalarenkaat ja chili-valkosipulimajoneesi.

Älyttömän hyvä alkuruoka, dippi ja tilli sopivat täydellisesti mustekalarenkaisiin!

 

antika9.jpg

Pääruoka: Agamemnonin pihvi eli naudan sisäfilepihvi valkosipulimaustevoilla, ranskalaisilla ja kasviksilla.

Poikaystäväni otti pihvinsä mediumina ja minä kypsänä. Vaikka otin kypsän pihvin, oli se silti mehukas ja vielä hieman vaaleanpunainen keskeltä, eikä yhtään kuiva. Täydellinen pihvi. Join kreikkalaista viiniä ja poikaystäväni tietysti kuuluisaa kreikkalaista Mythos-olutta.

 

antika10.jpg

Jälkiruoka: Baklava omenakomponentilla ja vaniljajäätelöllä eli perinteinen kreikkalainen filotaikina-pähkinä-hunaja-leivos.

Baklava ja samantyylinen kataifi ovat lemppareitani kreikkalaisista makeista ruuista. Pitäisi opetella tekemään niitä itse!

 

antika14.jpg

Ihana päästä kreikkalaiseen tunnelmaan Suomen harmauden ja pimeyden keskellä. Ikkunasta ei tosin näkynyt sitä Välimerta, jota kaipaan valtavasti. Until we meet again

 

antika11.jpg

// Last saturday we had dinner at Antika, a greek restaurant in Tampere. We’ve been there before and it’s one of my favorite restaurants. Antika didn’t let us down this time, either! I chose calamares as a starter, tenderloin steak with garlic butter as main course and the traditional greek baklava as a dessert. So delicious, I recommend!

 

FACT: Syön erittäin vähän punaista lihaa arkena; saattaa mennä helposti kaksikin viikkoa ilman. Silloin tällöin ostan kotiin naudan jauhelihaa, mutten ikinä pihviä. Syön pihviä ainoastaan erikoisherkkuna tietyissä ravintoloissa, kuten Antikassa. Arkena syön kasvispainotteista ruokaa sekä kanaa ja kalaa.

 

Jos haluat kokea kreikkalaisen tunnelman ja syödä herkullista ruokaa, suosittelen ravintola Antikaa!

-Lilies

Kulttuuri Ruoka ja juoma Suosittelen

Tulkoon joulu(kuu)

joulukuu3.jpgjoulukuu14.jpgjoulukuu2.jpgjoulukuu16.jpgjoulukuu4.jpgjoulukuu15.jpgjoulukuu18.jpgjoulukuu21.jpgjoulukuu20.jpg

Joulukuun eka ja meille tuli joulu!

Suursiivous tehty, ylimääräistä tavaraa viety SPR Konttiin ja koristeet kaivettu kaapeista esille. Meillä on valkoinen-hopea -linja joulukoristeissa.

Joulukalenteritkin on hommattu. Päädyin tilaamaan Partyliten kalenterin lisäksi vielä sen bareMineralsinkin kosmetiikkakalenterin, jota eilen pohdin. Kalenteri on etukäteislahja itselle. Mikä parasta, saan heti avata monta luukkua, koska kalenteri saapuu vasta ensi viikon alussa! Teen postauksen parhaista tuotteista joulukuun lopussa.

Olen harmitellut sitä, että joulunvietto muuttuu meidän suvussa isovanhempien kodin myymisen takia. Meidän isolla suvulla ei ole enää paikkaa kokoontua. Pitkään näytti siltä, että viettäisimme joulua vain ihan oman perheen kesken. Kunnes jouluaatoksi tulikin suunnitelmia!

Kummitätini kutsui meidän perheen heille jouluaatoksi. Mun joulufiilis nousi samantien kattoon. Olen tottunut viettämään joulua vähän isommalla porukalla. Eli jouluaatto tulee olemaan kaikkea tätä: hyvää ruokaa, joulusauna, hautausmaalla käynti, lautapelejä, lahjoja, yhdessäoloa ja lisää ruokaa. Can’t wait ❤

joulukuu17.jpg

Tämän takia meillä ei ole isompaa joulukuusta 😀

joulukuu1.jpg

Yksi ihanimmista suomalaisista joululauluista ❤

 

Miten joulu näkyy kodissasi?

Ihanaa joulukuun alkua kaikille! <3

-Lilli

Suhteet Sisustus Ystävät ja perhe Ajattelin tänään