9.1.2018 lilies

Rohkeus ei aina ole suurieleistä

”Rohkeus ei aina ole suurieleistä. Joskus rohkeutta on se hiljainen ääni, joka päivän päättyessä sanoo … huomenna yritän uudestaan. ”

-Mary Anne Radmacher

Niin. Tämä mietelause sopii elämääni 110 % tällä hetkellä.

Rohkeus usein mielletään suurieleiseksi teoksi, ja voi se olla sitäkin. Se voi kuitenkin olla myös pieniä ajatuksia ja tekoja, jotka kasvattavat itsevarmuutta pikkuhiljaa.

Rohkeutta on erityyppistä elämän eri osa-alueilla; on esimerkiksi fyysistä, sosiaalista ja psykologista rohkeutta. Harvoin yksi ihminen on rohkea kaikilla alueilla.

Onko rohkeus synnynnäinen ominaisuus vai voiko sitä oppia?

Rohkeutta voi mielestäni kehittää. Monesti se tapahtuu pakon edessä tai tilanteen sitä vaatiessa, mutta joskus se on myös seurausta omasta määrätietoisuudesta ja halusta saavuttaa jotakin parempaa.

Rohkeuden harjoittelu ei ole helppoa. Se vaatii itsetutkistelua, yrittämistä ja kovaa työtä. Siihen sisältyy epäonnistumisia ja epävarmuutta, mutta jokainen askel kasvattaa itsevarmuutta.

Sain idean tähän postaukseen, kun tapasin kahden vuoden tauon jälkeen ystäväni, joka asuu nykyään Uudessa-Seelannissa. Muistan, miten hän pari vuotta sitten jätti työnsä, luopui Tampereen asunnostaan ja ilmoitti matkustavansa maapallon toiselle puolelle ilman sen kummempia suunnitelmia. Se on mielestäni ihailtavaa rohkeutta ja riskinottoa. Ystäväni rohkeus palkittiin, sillä Uudesta-Seelannista löytyi työpaikka ja mies. En tunne kovin montaa ihmistä, jotka olisivat yhtä rohkeita kuin tämä ihana ystäväni.

Olen salaa hieman kateellinen ystävälleni hänen valinnoistaan. Sitten kuitenkin mietin järjen kanssa, että eihän minusta olisi toimimaan samoin. Elämäntilanteeni ja terveydentilani ovat tällä hetkellä sen verran heikkoja, että se olisi täysi mahdottomuus. Olen myös liian kiintynyt kotikaupunkiini ja läheisiin ihmisiin jättääkseni heidät kauas taa. Mutta tarkoittaako se, etten ole rohkea?

Ehkä rohkeutta on se, että elää juuri omannäköistään elämää ulkopuolisista paineista ja muiden mielipiteistä riippumatta seisoen omien päätöstensä takana.

Jos mietin omaa rohkeuttani viime aikoina, voin olla suht ylpeä. Olen viime aikoina kohdannut ja käsitellyt vaikeita, kipeitä asioita. Se, jos jokin, vaatii rohkeutta. Vielä on hommaa ja rohkeutta tulee harjoittaa eri osa-alueilla, mutta pidän itseäni melko rohkeana. Myös se, että olen kirjoitellut julkiseen blogiin henkilökohtaisia, vaikeita asioita, vaatii (itseltäni) paljon ja tiedän, etteivät kaikki tekisi samoin. Kai sekin on rohkeaa.

Rohkeus voi siis olla pienieleistä, pieniä askelia kohti sellaista elämää, jota haluaa elää. Tällä hetkellä se on minulle sitä, että jaksan seuraavana päivänä yrittää uudestaan tavoitella unelmiani. Ehkä tulevaisuudessa voin sanoa sen olevan jotain suurieleisempää.