Tämän vuoden joulukalenterini

Viime vuonna meillä oli teekalenterit sekä Veikkauksen joulukalenteriarvat. Kissoillakin oli omat herkkukalenterit. Tänä vuonna pohdin kosmetiikkakalenteria, mutta jätin sellaisen (vielä toistaiseksi) ostamatta.

 

kalenteri1.jpg

 

Päädyin tilaamaan Partyliten tuoksukynttiläkalenterin, jonka muuten bongasin Pirtti-blogista! Partyliten tuotteet ovat tuttuja ja tykkään niistä, joten tuskin tulen pettymään valintaani. Ihana nähdä minkä tuoksuinen tuikkiva luukun takaa paljastuu päivittäin. Olen herkkä tuoksuille, mutta yksi tuoksukynttilä huoneen nurkassa ei aiheuta vielä oireita – onneksi 🙂

 

kalenteri2.jpg

 

Toivon, että kalenterissa olisi erilaisia talvisia tuoksuja. Joskus Partyliten kotikutsuilla ihastuin mietoon valkolumimarjaan sekä jouluiseen cinnamon sparkleen.

Kynttiläkalenterin lisäksi ostin taas Veikkauksen joulukalenteriarvan. Karvalapsille metsästän vielä tänään omat kalenterit. ♡

 

barem.png

Vinkki: Jos haaveilet vielä kosmetiikkajoulukalenterista, eleven.fi*:ssä on kaikki loput kosmetiikkajoulukalenterit -25% alennuksessa! Houkuttelisi niin paljon tilata kalenteri vielä itsellekin, koska tuotteet ovat kehuttuja ja ennen kaikkea luonnonkosmetiikkaa!

EDIT 1.12. Tilasin bareMineralsin kalenterin 😀

 

// Last year I had a tea advent calendar. This year I ended up with Partylite Tealight Advent Calendar with 24 scented candles. I’m also still considering advent calendar by bareMinerals; there’s a special -25 % offer on all christmas calendars at eleven.fi*. Hard decisions!

 

Minkä joulukalenterin sinä päädyit hankkimaan?

-Lilies

*mainoslinkkejä

kauneus meikki hopsoa sisustus
Kommentit (10)
  1. Onneksi on jo kalenterit ostettu, ettei trtte alkaa tuota tilaamaan 🙂
    Tuo kynttiläkalenteri olikin ihan uusi juttu mulle, vaikka epäilen, että on tosi paljon kalentereita, jollaisia ei olisi edes uskonut olevankaan! Kiva kalenteri kuitenkin tuollainen 🙂

    1. Muistan, että olit käynyt kalenteriostoksilla! 🙂

      Törmäsin kyllä melko erikoisiin kalentereihin kun mietin mikä olisi valinta tänä vuonna! Munkin mielestä kiva idea tää kynttiläkalenteri, aika paljon tulee tuikkuja poltettua talvisin 🙂

  2. Voi apua bareminerals kyllä houkuttelis!

    1. Älä muuta sano! Vieläkin mietin tilaanko sen 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *