WW: Raikkaat vegevohvelit (jotka meni pannariksi)
Miten taas on keskiviikko? Löi ihan tyhjää Wednesday Wellness-postauksen kanssa, joten päädyin jakamaan simppelin, mutta maukkaan ja terveellisen aamiais- /välipala- / jälkkärireseptin. Ota talteen vaikka sunnuntaiaamuja varten! Kerros-chiapuuro oli ensimmäinen kokeilemani resepti Foodinin reseptivihosta, jonka nappasin työpaikalta kotiin. Nyt olisi toisen reseptin vuoro (tämä ei siis ole minun kehittelemäni, muokkasin vain hieman):
Raikkaat vegevohvelit:
1 iso tai 2 keskikokoista omenaa
1 dl mantelimaitoa tai vettä
1 rkl kookosöljyä
1 rkl chiasiemeniä
2 rkl vanilja herneproteiinia
1 dl lupiini – tai kvinoajauhoa
1/2 tl leivinjauhetta
hieman suolaa
kardemummaa
+ bourbon-vaniljajauhetta
Poista omenasta kota. Laita kaikki ainekset blenderiin ja aja tasaiseksi massaksi. Laita vohvelirauta lämpeämään, öljyä kookosöljyllä.
Paista vohveleita 2-3 minuuttia, huomio kuitenkin oman rautasi tehokkuus. Voit paistaa taikinan myös paistinpannulla pannukakuiksi keskilämmöllä paistaen!
Nauti esimerkiksi kotimaisten marjojen, kaakaonibsien ja cashewtahnan kanssa.
Käytin omassa taikinassani mantelimaitoa ja kvinoajauhoja (alleviivattu reseptissä). Lisäsin myös bourbon-vaniljajauhetta (ei ollut alkuperäisessä reseptissä), koska se vaan sopii kaikkeen!
En ole ennen käyttänyt vohvelirautaa ja ensimmäinen kokeiluni sen kanssa epäonnistuikin täysin, joten mulla vohvelit meni pannariksi. Paistoin loput jäljellä olevasta taikinasta paistinpannulla. Söin pannukakut lounaan jälkeen (reiluna) jälkkärinä tuoreiden mansikoiden, pensasmustikoiden, raastetun tumman suklaan, kinuskikastikkeen ja kermavaahdon kanssa. Mun versio oli siis hieman epäterveellisempi (eikä vegaaninen lisukkeiden takia) kuin alkuperäinen versio. Ai ai olinpa paha 😀
Mikään ei vaan voita mansikat + kermavaahto + tumma suklaa -yhdistelmää ♥
Julkaisin postauksen, vaikka en saanutkaan aikaan vohveleita :’D Mahdollisesti viikonloppuna uusi yritys!
Reseptejä luvassa jatkossakin ainakin Wednesday Wellness-postauksissa. Ensi viikon keskiviikkona kuitenkin jotain muuta hyvinvointiin liittyvää 🙂
-Lilies
Oo niin namin näkösiä!! Kuoritko omenat vai heititkö kuorineen blenderiin?
On myös hyvää :)) Mä kyllä kuorin omenat, vaikka ohjeessa ei niin käsketty!
Kiva, että julkaisit postauksen vaikkei vohvelit onnistuneet 🙂 Kaikki elämässä ei aina mene suunnitellusti 😀
Mukava kuulla, että kannatti julkaista 🙂 Se on totta, harvoin mikään menee! Ja monesti siitä seuraa jotain hyvää/parempaa 🙂