Olen saapunut perille
*sisältää mainoslinkkejä, kaupallinen yhteistyö ON24*, Slurpcoffee*, Kokkiman*, Interhome*
Herään ilman herätyskelloa, koska täällä sellaista ei tarvita. Aurinko on jo ehtinyt nousta vuorten takaa ja maalaa makuuhuoneen seinät pehmeällä, hunajaisella valolla. Valkoinen, rustiikkinen talomme hengittää hiljaa kanssani – kalkitut seinät, puiset kattoparrut ja avoimesta ikkunasta sisään lipuva lämmin ilma. Jossain laulaa lintu, sellaisella sävyllä, jota en muista koskaan kuulleeni aiemmin.
Nousen rauhassa. Kissamme venyttelee laiskasti jalkopäässä ja katsoo minua puoliksi suljetuin silmin, aivan kuin tietäen, ettei tänäänkään ole kiire minnekään. Mieheni nukkuu vielä, hengitys tasaisena, levollisena. Se on yksi tämän paikan suurimmista lahjoista: rauha, joka ulottuu kehoon asti.
Avaan oven ulkoterassille. Bougainvilleat kiemurtelevat katoksen ympärillä, niiden kirkkaan pinkit ja violetit kukat hehkuvat aamuauringossa. Ne kehystävät näkymän, joka saa minut pysähtymään joka kerta – takapihalla vuoret kohoavat arvokkaina ja ajattomina, ja toisella suunnalla, kaukana mutta selvästi, meri välkehtivä auringon säteiden osuessa siihen. Täällä minua ympäröi 360 astetta rauhaa ja lepoa.
Astun pieneen puutarhaamme. Pihapolun laatat ovat vielä viileät jalkojen alla. Appelsiinipuu, viikunapuu, sitruuna, granaattiomena – ne kaikki kasvavat omassa tahdissaan, anteliaasti, kuin lupauksena siitä, että elämä kantaa, kun sille antaa aikaa. Ruukkupuutarha on oma pieni maailmansa: saviruukuissa yrttejä, kukkia, oliivipuu, jonka lehdet kahisevat hiljaa tuulessa.
*Keittiömme on talon sydän – yksinkertainen, mutta kaunis. Puiset työtasot, avohyllyillä saviastioita ja laseja, jotka heijastavat valoa. Pilkon hedelmiä aamiaiselle. *Keitän kahvia, jonka tuoksu sekoittuu lämpimään ilmaan. Tunnen oloni kevyeksi, melkein hämmästyneeksi siitä, miten hyvältä tavallinen aamu voi tuntua.
Tänään odotamme poikiamme puolisoineen käymään. Ajatus heidän naurusta ja puheensorinasta terassillamme ja puutarhassa illan hämärtyessä saa sydämeni sykkyrälle. *Valmistelen ruokaa rauhassa, ilman stressiä. Haudutan kastiketta, paahdan vihanneksia, maistan, lisään yrttejä suoraan ruukusta. Tässä elämässä tekeminen ei ole suorittamista – se on läsnäoloa.
Iltapäivällä istumme mieheni kanssa kattoterassilla. Kissa makoilee varjossa, silmät sirrillään. Meri hohtaa kaukana, vuoret seisovat vaiti. Ajattelen kaikkea sitä, mistä olen päässyt irti: oravanpyörästä, jatkuvasta huolesta, siitä tunteesta että elämä on aina vähän kesken. Täällä elämä on mallillaan. Se soljuu, kuin lämmin tuuli bougainvillean kukkien lomassa.
*Olen saapunut perille, näin on hyvä ihmisen olla.
Tämä on unelmistani suurin.
”Go on your own way.”
https://www.sembo.fi/
