Vietnam teki minusta aamulenkkeilijän

Olen aina pitänyt juoksemisesta ja lenkkeilystä, mutta ennen Vietnamiin muuttoa juostut aamulenkit ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Nyt olen kuitenkin jo usean kuukauden ajan löytänyt itseni lenkkipolulta ennen aamuseitsemää monta kertaa viikossa. Mitä tapahtui? 

Vietnamilaiset heräävät yleensä todella aikaisin, sillä aamun raikkaat ja viileämmät tunnit halutaan käyttää hyödyksi, keskipäivän kuumudessa kun ei jaksa tehdä juuri mitään. Puoli seitsemältä rannalla onkin jo kova kuhina, kun Nha Trangilaiset tulevat aloittamaan päivänsä juoksemalla, uimalla, meditoimalla, tanssimalla, pelaamalla sulkapalloa tai kuntoilemalla ulkokuntosaleissa. Tämä on yksi syistä, miksi olen täällä rakastunut aamulenkkeilyyn, rannalla on niin hyvä tekemisen meininki ja ihmiset ovat niin iloisia, että siitä saa itsellekin todella paljon energiaa.

Nyt jo maaliskuussa lämpötilat kipuavat keskipäivällä 30:neen asteeseen ja kesää kohti ilmat vain lämpenevät. Keskipäivällä on siis aivan liian kuuma juoksemiseen. Aamulla ja auringonlaskun aikaan ilma on kuitenkin vielä viileämpää ja raikkaampaa ja täydellistä lenkkeilyyn. Olen käynyt välillä juoksemassa myös auringonlaskun aikaan, mutta silloin tunnelma on mielestäni hyvin erilainen verrattuna aamuun. Aamulla ihmiset hymyilevät ja kannustavat toisiaan, mitä ei juurikaan tapahdu illalla, minulle tuntemattomasta syystä. 

Pakko kuitenkin myöntää, että suurin syy aamulenkki innostukseeni on se, että herään aikaisin viemään Nguyeniä töihin joka tapauksessa. Nguyenin työt alkavat lähes joka aamu kello 6.30, joten heräämme kummatkin kuudelta. Meillä on vain yksi skootteri, joten vien Nguyenin joka aamu töihin, että pääsen hänen työpäivänsä aikana kulkemaan omiin menoihini. Nguyenin toimisto on lähellä rantaa, missä on kaupungin parhaat lenkkipolut, joten kun kerta joka tapauksessa herään aikaisin ja ajan rannalle, niin miksen samalla jäisi hetkeksi lenkkeilemään. Jos en valmiiksi heräisi aikaisin viemään Nguyeniä töihin, valitsisin luultavasti sängyn lenkkipolun sijaan paljon useampana aamuna. Tässä siis vinkki kaikille kaltaisilleni aamulenkkeilystä kiinnostuneille laiskureille: Kehitä joku pakko aikaisin heräämiseen ja liikkelle lähtemiseen! Sitten kun lenkkarit ja trikoot on vielä laitettu jo illalla valmiiksi sängyn viereen, on vaikea keksiä aamutokkurassa tekosyitä lenkin väliin jättämiseen. 

Nyt olen myös vihdoin saanut kokea sen aamulenkin tuoman energisen fiiliksen, mistä kaikki aamulenkkeilijät aina puhuvat. Ja parasta on, että se fiilis kestää koko päivän! Joskus lenkille lähtö ei millään huvittaisi, mutta viimeistään muutaman minuutin hölkkäilyn jälkeen hymy alkaa nousta kasvoille ja lenkin jälkeen on aina voittajaolo. On ihanaa, kun treeni on tehty jo aamusta ja loppupäivän voi vain nauttia energisestä olosta ja keskittyä töihin tai rentoutumiseen. 

IMG_4728.JPG

Pilvisen aamun lenkkimaisema

IMG_4758.JPG

Aamulla löytyy vielä vapaita rantatuoleja

IMG_4760.JPG

Lotus square

IMG_4762.JPG

Iloinen aamulenkkeilijä

IMG_4765.JPG

Rannan useissa puistoissa pääsee hetkeksi pakoon suoraa auringonpaistetta

IMG_4766.JPG

 

Suhteet Oma elämä Liikunta Matkat

Mitä ostan kaupasta?

Visual Diary:n Saara kirjoitti mielenkiintoiset postaukset siitä, mitä ostaa kaupasta ja mitä saa 20 eurolla ja inspiroidun itsekin kirjoittamaan mitä me ostamme kaupasta täällä Vietnamissa. Ruokakulttuuri kun on täällä hyvin erilainen verrattuna Suomeen tai muuhun Eurooppaan. Harva vietnamilainen syö kaikkia ruokiaan tai edes joka päivä kotona. Katuruoka on täällä niin hyvää ja halpaa ja sitä on kaikkialla, että on normaalia syödä suurin osa tai jopa kaikki ateriat ulkona. Me kuitenkin tykkäämme kovasti ruuan laittamisesta ja kokkaammekin kotona aina kun sille vain löytyy aikaa.

Täällä kaikki tuoretarvikkeet ostetaan markkinoilta (pieni kadunpätkä täynnä ruokakojuja) ja ne pitää ostaa aamulla ennen kahtatoista, muuten tuoreus kärsii tai tuotteet loppuvat kesken. Lihaa, kalaa tai kasviksia ei voi myöskään ostaa valmiiksi edellisenä päivänä vaan ne tulisi valmistaa mahdollisimman pian ostamisen jälkeen. Aina kun meillä on siis vapaa aamu, käymme markkinoilla, yhdessä tai erikseen. Sieltä lähtee yleensä mukaan kasviksia, tofua, kalaa tai katkarapuja. Joskus ostamme mustekalaa, jos haluamme herkutella. Rakastan markkinoilla käymistä, parhaiden näköisten tuotteiden valitsemista ja ystävällisten markkinatätien kanssa juttelua. Meillä ei tietenkään ole yhteistä kieltä, mutta osaan jonkun verran ruokasanastoa vietnamiksi ja jotenkin aina ymmärrämme toisiamme. Jos olemme markkinoilla yhdessä, eikä ole kiire, saatamme istahtaa hetkeksi mehukojuun. Nguyen ottaa aina avokadosmoothien, kun taas minä vaihtelen mangon ja papaijan välillä. Kuvassa olevat ostokset (yrttejä, ituja, pala ananasta, kilo kalmareita ja yksi kananjalka) maksoivat noin 200 000 dongia eli noin 8 euroa. 

img_4565.jpg

Nha Trangissa on paljon markkinoita, mutta jostain syystä meidän markkinoilla ei ole kovin hyvä hedelmävalikoima. Hedelmät ostetamme siis toisilta markkinoilta, aina samasta kojusta. Yleensä ostamme mangoja, dragon fruiteja (tälle ei mun mielestä ole suomenkielistä nimeä), passionhedelmiä ja appelsiineja. Hedelmien hinnat ovat kuulema nousseet kovasti muutaman viime vuoden aikana, mutta mielestäni hinnat ovat vielä ihan kohtuullisia. Kaksi kämmenenkokoista mangoa ja dragon fruitia maksaa yhteensä noin 80 000 dongia eli 3 euroa ja kilo passionhedelmiä tai appelsiinejä noin euron. 

img_4738.jpg

Dragon Fruit! <3

Niinkuin kerroin aikaisemmin, asumme aivan ison ja modernin supermarketin vieressä. Kaupasta löytyy myös tuoreruokia, mutta ne ovat Nguyenin mukaan niin huonolaatuisia, että emme osta koskaan esim. kalaa tai kasviksia supermarketista. Käymme Lottemartissa kuitenkin pari kertaa viikossa ostamassa kokista, kaljaa, suklaata, juustoa, jugurttia ja kaikkia kodintarvikkeita, mitä Suomessa kävisin ostamassa Prismassa tai Citymarketissa. Lottemart on korealainen ketju, joka tuo maahan useita ulkomaalaisia merkkejä. Sieltä siis voi ostaa joitain tuotteita, kuten sveitsiläistä suklaata, hyviä juustoja ja länsimaisia keittiötarvikkeita, esimerkiksi paistilastoja, mitä ei juuri löydy muualta. Suurimmaksi osaksi syön täällä vietnamilaista ruokaa, mutta välillä on kiva tehdä jotain länsimaista vaihtelun vuoksi ja silloin Lottemart tulee yleensä avuksi.  Joitain itsestäänselviä tuotteita, kuten vehnäjauhoja, en kuitenkaan löytänyt Lottemartista tai muista supermarkeiteista. Lettuja varten pitikin käydä erillisessä leivontakaupassa ostamassa jauhoja. 😀

Alla kuva meidän tyypillisestä jääkaapin sisällöstä. Juustoa, jugurttia, limsaa, kaljaa ja vettä. Myös suklaat ja suolakeksit pitää säilyttää jääkapissa, koska jääkapin ulkopuolella muurahaisarmeija hyökkäisi välittömästi niiden kimppuun. Tuontituotteet, kuten se sveitsiläinen suklaa ja oikeat juustot ovat lähes Suomen hintatasoa tai jopa kalliimpia, mutta kaikki Vietnamissa tehdyt tuotteet ovat todella halpoja. Yllätyksekseni Vietnamilainen jugurtti on todella hyvää ja syönkin sitä lähes joka aamu. Se on myös todella edullista, neljän purkin pakkaus maksaa 6000 dongia eli noin 25 senttiä. Harmikseni tätä herkkua kuitenkin myydään vain desin purkkeihin yksittäispakattuina, joten roskaa tulee paljon. 

IMG_4574.JPG

Meidän pikkiriikkinen jääkaappi, alakerrassa pala kallista hollantilaista juustoa.

IMG_4572.JPG

Vinamilkin ihanaa jugurttia, suolakeksejä, M&M:jä, tölkkejä ja pekonia 

Täällä asuessa on tottunut siihen, että kokkaamiseen shoppailuineen saa varata lähes koko aamupäivän. Markkinoilla kuluu aina paljon aikaa parasta parsakaalia valkkaillessa ja monesti joutuu käymään ensin markkinoilla, sitten jossain pikkukaupassa ja lopuksi vielä supermarketissa. Varsinaiseen kokkaaminen ei yleensä vie hirveästi aikaa, mutta kaikkien kasvisten, salaattien, yrttien ja itujen pesemiseen ja pilkkomiseen vie sitäkin enemmän. Aamupäivän uhraaminen ruualle on kuitenkin sen arvoista, kun palkaksi saa herkullista, edullista ja varmasti tuoretta ruokaa. 

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Matkat