Oi, aurinko!
Taas tuli pitkä postaustauko. Olen odotellut josko olo kirkastuisi ja tekisi mieli kirjoittaa, mutta ei ole tehnyt. Olen jatkanut sarjojen tuijottamista, telkkarin tuijottamista ja tyhjään tuijottamista. Tämä taitaa olla nyt se Tammikuu on syvältä Helmikuu Edition. En siis noussut kaamosmasennuksen aiheuttamasta lamasta vielä helmikuussa, mutta syytän tästä nyt ihan kokonaan aurinkoa. Ja sitä, että se kylmästi jätti meidät tähän maailman pimeimpään ja pilvisimpään kolkkaan moneksi kuukaudeksi. I’m coping.
Ihan käsittämätöntä, miten paljon valo voi mielialaan vaikuttaa. En aiemmin uskonut kaamosmasennusta todeksi ja ajattelin, että se on asenteesta kiinni. On se varmaan siitäkin, mutta ei tästä suosta ihan totta pääse kuin valolla. Oon nyt pari kuukautta selaillut äkkilähtöjä ja lentodiilejä ja pakettimatkoja ja viikonloppulomia ja joka kerralla innostuksen jälkeen todennut lähtemisen aivan mahdottomaksi. Luulisi, että näin valmistumisen jälkeen olisi järjestänyt itsensä sellaiseen elämäntilanteeseen, missä voi tehdä ihan mitä haluaa, mutta paljon on aikatauluja tässäkin elämässä.
Olisin nyt sellaisen ihan totaalirentoutuksen tarpeessa. Sellaisen niinkuin kolme viikkoa Balilla bungalowissa tai kahden viikon all-inclusive matka Mauritiukselle tai ihan vaikka Kanariansaarille viikoksi. Joku kaupunkiloma olisi myös hyvä alku.
Nyt paistaa jo neljättä päivää. Olo virkistyy päivä päivältä. Hymyilyttää. Tekee mieli ottaa selfieitä ja lauleskella. Kävellessä jammailen musiikin tahtiin ja muistan tarkistaa näkikö kukaan vasta parin sekunnin päästä. Töissä tekee oikein mieli hinkata asiakaspöytiä puhtaaksi kun niistä heijastuu auringonvalo. Imen itseeni kaiken valon mitä saan, pöydän pinnoista, auton sivupeileistä ja ikkunan läpi.
Pitää koettaa imeä valo varastoon, sillä huomenna on kuulemma taas pilvistä ja harmaata.
