Bullet journal – mielenrauha kontrollifriikille?

BuLlet journal.png

 

Olen aina ollut vähemmän tai enemmän sellainen suunnittelija. Nautin siitä kun saan järjestellä asioita ja ajatuksiani kirjoittamalla niitä ylös. Nyt valmistumisen jälkeen on ollut sellainen sekava ja tyhjä olo, kun ei oikein tiedä, mihin kaikki aika kannattaisi käyttää. Töihin ja kotitöihin tietysti menee oma aikansa ja vapaa-aika jää vähemmälle. Siitä huolimatta halu saada aikaiseksi ei ole lähtenyt mihinkään.

 

Juuri noina kaikkein ahdistavimpina aikoina ymmärsin, että minun täytyy saada elämäni järjestykseen ja asettaa tavoitteita itselleni. Olin aikaisemmin kokeilut Bullet Journal tekniikkaa opiskelujen ohessa ja minulla oli aina selvät tehtävät ja tavoitteet asetettuna joka päivälle. Nyt yritän tehdä samaa, vaikka syyslaiskuus vähän tätä tuottavuutta lannistaakin. 

 

Bullet Journal on kalenteri ilman ohjeistusta. Voit aloittaa koska tahansa, ei tarvitse olla vuoden ensimmäinen päivä tai maanantai tms. Ja saat tehdä siitä juuri sen näköisen kuin haluat. Jos muistatte ne värityskirjat, jotka oli suuri juttu pari vuotta sitten, tämä ajaa saman asian. Kun istut alas ihanien kynien ja upouuden muistikirjan kanssa, voit hetkeksi unohtaa kaiken ja keskittyä luomiseen. Se jo itsessään vähentää stressiä, ainakin siihen asti, kunnes tulet stressaantuneeksi Bullet journalin pitämisestä… En vaan osaa ikinä rentoutua.

 

En ole siis artistisemmasta päästä. Olen vasenkätinen ja minulla ei ole kärsivällisyyttä piipertää yhtä sivua liian pitkään, mutta se mitä osaan ja pystyn riittää minulle. Bullet Journalin ei tarvitse olla upea taideteos, sillä se on käyttöesine. Joinakin päivinä sinunkin kätesi varmaan puutuu ja käsiala ei näytä yhtä täydelliseltä kuin edeltävänä päivänä, mutta se on elämää.

 

Olen kiinnostunut onko tämä rantautunut Suomeen ja käyttääkö kukaan teistä tätä tekniikkaa? Kiinnostaisiko teitä kuulla lisää aiheesta? Suosittelen lämpimästi etenkin opiskelijoille, joilla on monta rautaa tulessa koko ajan. Tämä auttaa irrottautumaan stressistä hetkeksi ja saat asiasi järjestykseen.

Suhteet Oma elämä Mieli Suosittelen

Hyvästit toisesta ulottuvuudesta

Aina hetkittäin sen huomaa, kuinka vaikeaa on olla kaukaa kotoa. Sitä elää vähän niin kuin kaksoiselämää, joista toisen on tavallaan hylännyt ajatellen, että aika ei siinä toisessa ulottuvuudessa kulu. Mutta se kuluu ja asiat muuttuvat. Minä vain elän toisessa maassa, kaukana siitä toisesta todellisuudesta.

 

Paras Kissa.JPG

 

Vuosi sitten lokakuussa rakas kissani Leevi nukkui pois 15-vuotiaana. Otin sen raskaasti, koska kyseessä oli minun kissani. Enkä osaa kuvitella ottavani toista kissaa, sillä ei ole toista yhtä ihanaa kuin Leevi. Hän ei ikinä ollut agressiivinen tai raapinut, tykkäsi vain loikoilla sylissä rapsutettavana. Seurasi minua ulkona vahtien ja jollain ihmeen kaupalla ei koskaan jäänyt auton alle, vaikka asuikin kiireisen tien vieressä.

 

Tänä vuonna se olikin sitten vanhemman koiramme Daran vuoro, jonka kohtaloksi muodostui pitkälle edennyt tulehdus. Perheenjäsenen menettäminen on aina vaikeaa. Tämä hölmöläinen ei ikinä kasvanut neljä vuotiaasta älykkäämmäksi, mutta mikäs onkaan hauskempaa kuin hönttikoira, joka rakastaa sinua täysin pyyteettömästi. Eikä se tykännyt mistään enempää kuin niistä vinkuleluista, joita jaksoin ostaa sille joka jouluksi, vaikka ne ajoivatkin meidän koko perheen hulluiksi. Ja vaikka pari kertaa on meillä mennyt iltapalat parempiin suihin, minulle tulee häntä ikävä. Talo on tyhjempi, kun ensikerralla palaan Suomeen. Siellä on yksi suu vähemmän ruokittavana ja neljä jalkaa vähemmän kävelylenkillä. 

 

Paras koira.jpeg

 

Jäljellä on neljä isoa tassua, joilla kaivaa pieni dreeveri. Minun pieni Hippuni, jonka olen jättänyt toiseen ulottuvuuteen. Aina naureskelen sitä, että minulla on autistinen koira, jossa onkin enemmän kissaa. En tiedä oliko Leevi ehtinyt opettaa Hipulle kuinka käyttäytyä vai mitä kävi, mutta rohkea dreeveri onkin pelokas, eikä sitä kiinnosta juuri mikään. Yhtälailla kuitenkin, hän on meidän perheenjäsen. Hänen ainainen uikuttamisensa ja nirsoilunsa on vain osa meidän dynamiikkaa. Minulla on ikävä meidän yhteisiä reissuja ja hänen kuvauksellista elämänasennettaan. 

 

Hippu koira metsä.jpg

 

On tässä ollut läheistenkin hyvästejä tällä matkalla, joista jokainen koskettaa minua omalla karmaisevalla tavallaan. Haluan olla siellä, missä minun kuuluu olla. Kaikki tämä aika, jonka vietän tässä ulottuvuudessa kaukaa kotoa, menee hukkaan siinä toisessa ulottuvuudessa, jossa tärkeät asiat elämässäni ovat. Vaikka en vaihtaisikaan mitään, haluaisin enemmän aikaa. Haluaisin elää kahdessa paikkaa samaan aikaan ja kokea sen kaiken kauneudessaan ja rumuudessaan. Täällä joku kysyy, kuinka kauan olen ollut Skotlannissa ja vastaan ylpeänä että viisi vuotta, vaikka mielessäni mietin, kuinka tässä kävikin näin?

 

Viisi vuotta on puoli vuosikymmentä. Puoli vuosikymmentä ulkomailla katsoen kaukaa, kuinka kaikki vanhenee ja muuttuu kotimaassa. Nyt sisko on täysi-ikäinen ja haaveilee opiskelupaikasta. Nyt isä on  eläkkeläinen. Nyt äiti antaa hiustensa olla luonnolliset. Paluu tuntuu vaan entistä ajankohtaisemmalta ja tarpeelliselta. Koko aikuisikä ulkomailla, ikää 24. Minulla ole vieläkään mitään käsitystä, millaista on elää Suomessa omillaan ja miten se eroaa Skotlannista. En varmaan osaisi edes solmia vuokrasopimusta.

 

Lähetän siis rakkautta kaikille siellä minun toisessa ulottuvuudessani <3

 

 

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään