Yksin, neljän seinän sisällä ja vailla kummempaa tekemistä. Ei ihme, että ahdistaa, kun on aikaa ajatella, analysoida ja ihmetellä. Muuta ei olekaan kuin aikaa, ja se turhauttaa. Mitä toimettomampi ja turhautuneempi olen, sitä kyynisemmäksi ja happamammaksi muutun. Puolisoni kahden viikon sairausloma sai hänet marisemaan, kuinka tylsää on palata takaisin työhön. Totesin, että olisi onnellinen, kun […]

…kävisin lenkillä, kävelemässä ja juoksemassa, kun on näin leuto ja iisi talvipäivä? Onhan mulla vähän alkavaa flunssaa, koska nenä vuotaa, mutta haittaakse? …katselisin netistä kevään vaatetarjontaa, vaikkei mulla oikeastaan ole yhtään rahaa, joten jos en vaan tilaa, niin haittaakse? …söisin vielä, esimerkiksi yhden Elovena-välipalakeksin, vaikka onhan siinäkin kaloreita, mutta olenhan menossa lenkille, kai, joten haittaakse? […]

Niin monena aamuna olen juonut teeni tästä mukista vilkaisematta kuitenkaan sen sisältä löytyvää tekstiä. Sain mukin vuosia sitten puolisoltani. Silloin luin tekstin ja liikutuin kyyneliin asti, sillä tunsin ja tiesin tekstin merkitsevän paljon. Vuosiin en muistanut, jaksanut, viitsinyt tai uskaltanut katsoa teemukini sisäpintaa. Rakas teemukini oli minulle vain ”se punainen Rakas-muki”, ei muuta. Nyt, parisuhteemme […]

”Minä uskon vahvasti kriisin jälkeiseen avioliittoon. Toimivaan sellaiseen. Mutta se edellyttää, että täytyy kunnolla sukeltaa kriisin syntyhistoriaan ja purkaa se auki. Haalea vellominen ei missään tukahduttaa pystyyn kenen tahansa elollisen.” Näin kirjoittaa MinnaT Oisko tulta?-blogissa otsikolla Pitäisikö erota vai sinnitellä vaan? Itsekin olen miettinyt jo kohta kaksi vuotta lähes joka päivä, että pitäisikö tässä nyt […]

Ihan sattumalta katsoin erään elokuvan eräältä YLE:n kanavalta tässä eräs päivä… Elokuva itsessään oli hyvä ja mielenkiintoinen, mutta juontakin enemmän aloin seurata pääosanesittäjää, johon ihastuin minuutti minuutilta enemmän ja enemmän. Olen aina ollut heikkona pitkiin, laihoihin, söpöihin, hieman naisellisia kasvonpiirteitä omaaviin, nuorehkoihin miehiin, joten ei ihme, että pääroolissa loistanut saksalaisnuorukainen sai sydämeni läpättämään. Saanko siis […]

Katsoin pimenevällä taivaalla möllöttävää puolikuuta ja huomasin sen vieressä tuikkivan illan ensimmäisen tähtösen. Hengitykseni leijui edessäni lämpöisenä höyrypilvenä ja korvissani kuulin sydämeni tykytyksen, hitaasti kiihtyvän puuskutukseni sekä taustalla (kuin rumpukomppi kaikkea rytmittäen) nastallisten juoksukenkieni narskeen vitivalkoisella lumella. Pieni vilunväre yritti häiritä keskittymistäni, mutta kiristin tahtia karkottaakseni sen. Tunsin, kuinka syvältä sisältäni nousi kuplien lailla riemu […]

Puolisoni leikattiin reilu viikko sitten. Operaatio oli pienehkö ja kaikki meni onneksi hyvin,  joten hän pääsi pian kotiin toipumaan. Saimme viettää puolisoni kanssa pitkän viikonlopun kahdestaan, sillä lapset olivat isovanhemmilla hoidossa. Löhösimme, katsoimme leffoja ja oikeastaan mitä televisiosta vain sattui tulemaan. Illalla valvoimme myöhään ja aamulla nukuimme pitkään. Juttelimme niitä näitä tai olimme vain hiljaa. […]

No niin. Näitä listauksia näkee täällä harva se päivä, joten jospa tänään olisi minun vuoroni. En ole kuitenkaan kasvoillani ja nimelläni esiintyvä blogisti, joten listaamani asiat eivät välttämättä ”avaudu”, vaan jäävät ilmaan irrallisina faktoina vailla konkreettisempaa kontekstia. Tässä samaisessa seikassa piilee kuitenkin mehevä mahdollisuus paljastaa jotakin pikkusievää suhruisempaa ja raottaa likapyykkikorin kantta oikein kunnolla… Asia […]

Viivalle ei tule kirosanaa, vaikka sellainenkin tai useampi siihen kyllä sopisi. Tällä kertaa viiva saa täytettä muutamasta erinäisestä pikkuasiasta, jotka käyvät enempi  vähempi hermoilleni, ottavat pattiin, ketuttavat niimpalpärkkeleesti ja sitä rataa. Ensimmäinen täytesana: Stadium Tarkemmin kyseisen liikkeen nettikauppa. VIP-asiakkaana sain eilen sähköpostia tulevasta superalesta, joka alkaisi tänään. Päätin rynnätä liikkeen virtuaaliovista sisään heti aamusta, jotta […]

Eteeni on auennut mahdollisuus. Tunteeni ovat kuitenkin hyvin ristiriitaiset. Toisaalta olen innoissani, toisaalta pelkään. Toisaalta mahdollisuus tuntuu hyvältä, toisaalta se ahdistaa suuresti. Tuo mahdollisuus on ikään kuin viimeinen kädenojennus ennen lopullisia hyvästejä, kuin vielä kerran heitetty pelastusrengas, johon tarvitsee vain tarttua. Kysymys kuuluukin: Uskallanko? Uskallanko edes yrittää? Muutin 15-vuotiaana pois kotoa, koska halusin kaupunkiin lukioon. […]