Ei enempää, tai lanka katkeaa…

(kuva)

”Eilen oli eilen ja nyt on nyt, on tukka päästä lähtenyt…” No, ei onneksi kuitenkaan, mutta harmaita on jo alkanut löytyä seasta. Eilinen postaukseni liittyi niihin voimakkaisiin ketutuksen tunteisiin, joita puolisoni aiemmat sähläämiset vieläkin aiheuttavat. Konkreettisia jälkiseuraamuksiakin on yhä, sillä perintätoimisto muisti minua vielä kahdella kirjeellä ja pyysi maksamaan perintäkuluja, muistutusmaksuja, korkoja ja koronkorkoja. Tällä kertaa puolisollani ei ollut antaa rahaa kyseisten laskujen maksamiseen, joten käytin niihin kaikki loput omat rahani!

Yritän parhaillani lukea ammattikorkean pääsykokeeseen, joka on jo ensi viikolla. Kirjassa on vain alle sata suomenkielistä sivua, mutta kun motivaatio vain on kadoksissa… Haluaisin kyllä kovasti opiskelemaan alaa, joka sopisi minulle kuin napa massuun, mutta pelkään, etten jaksa. Edes viime päivinä tekemäni juoksulenkit tai pidemmät yöunet eivät ole lisänneet henkistä vireystilaani. Ja entäpä jos en tule valituksi? Kuinka kova isku se olisikaan?

Puolisoni lupasi varata puolestani ajan lääkärille (koska itse kärsin ajoittain pahasta puhelinkammosta). Nyt sinne on vaan mentävä, vaikka tiukkaa tekee myöntää, että olen taas tässä jamassa. Eikö tämä ikinä lopu?!

Oloni on stressaantunut, kireä, alakuloinen ja ahdistunut. Hereillä oleminen on sietämätöntä ja tekee lähes fyysistä kipeää. Pienikin vastoinkäyminen tuntuu isolta kivenjärkäleeltä, joka helposti katkaisee langanohuen selkäni. Kuppini on täynnä, eikä sitä passaa edes hipaista tai se läikkyy yli. Pisaraakaan ei enää mahdu lisää.