Minustako kasvissyöjä?

Osallistun Lihattomaan lokakuuhun. Kaksi viikkoa on mennyt täysin kivuttomasti, eikä minun ole tehnyt vielä kertaakaan mieli jauheliha- tai broileriruokia. Näin kyllä eräs yö unta, jossa ahmin mieheni laittamia lihapullia. Tajuttuani mitä olinkaan mennyt tekemään, omatuntoni alkoi piiskata takapuoltani ja suorastaan karjua kiukusta! Sen verran olen tosielämässä antanut itselleni köyttä, etten ole aivan kokonaan luopunut eläinperäisestä proteiinista. Kahtena perjantaina olen syönyt nimittäin mieheni laittamaa tonnikalapizzaa. Siinäkin tosin kasvikset ovat olleet pääosassa ja tonnikala vain pieni lisämauste.
En ole koskaan pitänyt jauhelihasta. Lapsenakin suorastaan ällösin lautasellani pyöriviä, golfpallon kokoisia, harmaita kokkareita. Yök! Teinivuosina opettelinkin paistamaan jauhelihan itse ja ”tilsimään” sen niin pieniksi murusiksi kuin suinkin mahdollista. Silti suuhuni eksyivät aina ne pienimmätkin kovat nappulat, mitä lie ruston- tai jänteenpätkiä olivatkaan. Hyvin usein jauheliha on myös aidosti haissut pahalta jo paistamisvaiheessa, joten ruokahalut ovat menneet jo ennen kuin ruoka on ollut edes valmista. Myöskään jauhelihan maku ei useimmiten miellytä. Olenkin usein miettinyt, että mitähän ihmeen moskaa niihin kelmutettuihin paketteihin työnnetäänkään?… Parempi varmaan, etten tiedä.
Kokoliha menettelee silloin tällöin esimerkiksi possun ulkofileen tai sisäfileen muodossa, pihvinä tai patana. Naudasta en niin välitä, sillä se on mielestäni sitkeämpää ja pahemman makuista. Kanaa (tai broileria) syön mielelläni, jos se on joko fileepihvinä tai -suikaleina tai kokonaisena grillattu (tällaisia saa suoraan isojen markettien lihatiskistä). Viime vuosina tosin kananlihakin on alkanut tökkiä… En tiedä tarkalleen miksi. Poikkeuksena tässä eläinproteiinilähteiden joukossa on kala, jota edelleen tykkään syödä. En ole kalankaan suhteen täysin kaikkiruokainen, sillä herkkujani ovat sei (kalakeitossa ja paneroiduissa pihveissä), lohi (graavattuna, savustettuna ja uunissa valmistettuna), muikut ja silakka. Sekä tonnikala tietenkin! 😉
Kaksi viikkoa olen syönyt jauhelihan sijaan soijarouhetta. Sepä onkin maukasta, edullista ja yllättävän riittoisaa! Yksi puolen kilon pussi tätä kasviperäistä proteiinia maksaa perusmarketissa n. 3-4 euroa ja siitä ammentaa mitä erilaisempiin ruokalajeihin. Lisäksi pussi kestää todella kauan, sillä siitä riittää ja riittää ja riittää ja riittää… Samalla hinnalla saa paketin jauhelihaa yhteen tai kahteen ruokaan. Eli soijarouhe-jauheliha 10-0! (Ainoastaan soijan geenimuuntelu ja siihen liittyvä hirviöyritys Monsanto epäilyttävät, mutta jääköön tämä aihe toiseen kertaan.) Myös muu perhe on ottanut soijaruuat hyvillä mielin vastaan (vaikka he saavat puolestani lihansyöntiä jatkaakin). Itse asiassa lapsille ei ole edes erikseen kerrottu, että jauheliha on korvattu soijalla. Niin vaan upposi soijalasagne pieniin nassuihin alta aikayksikön. Kehuivat vielä, että oli parasta lasagnea ikinä! 😀
Jatkan tätä punaisesta lihasta pidättymistä vielä kaksi viikkoa, ellen pidempään. En kaipaa punaista lihaa pätkääkään. Ehkä saatan vielä syödä possunpihviä tai possupataa, ehkä joulukinkkuakin, mutta saattaa myös käydä niin, etten saa enää muruakaan alas kurkustani. Yritän varautua tällaiseen elimistöni mahdolliseen ”punaisen lihan hylkimisreaktioon” jo ennalta. Aika näyttää, katsotaan… Kalaa aion syödä jatkossakin, samoin maitoa ja kananmunia. Kana/broileri…hm… Ehkä syön vielä sitäkin, mutta varmasti vähemmän kuin ennen.
Miksi sitten mietin ryhtymistä osittaiseksi kasvissyöjäksi (jos joku tietää termin kasviksia, kalaa, maitoa ja munia syövälle vege…jollekin, niin kertokoon!)? Syyt ovat yksinkertaiset. Ensinnäkään en pidä niin paljoa punaisesta lihasta, etenkään siitä naudasta. Toiseksi, taustalla ovat lihakarjan kasvattamisen eettiset ja ekologiset seuraukset. Nautakarjan metaanipäästöt, miljoonapäisten karjalaumojen ruokkiminen ihmisravinnoksikin kelpaavalla maissilla ja soijalla, eläinten liian ahtaat ja virikkeettömät oltavat niin navetoissa, sikaloissa kuin kanaloissakin… Tuo kaikki ahdistaa liikaa. En halua(isi) olla osa supertehostettua ja -teollistettua lihantuotantokoneistoa, jossa eläin on vain persoonaton ja sieluton proteiinimöhkäle. Kolmanneksi, punainen liha ei ole kovin terveellistä, sillä se sisältää kovaa rasvaa. Haluan pitää kolesteroliarvoni kohtuullisina ja verisuoneni avoimina.
Että ryhtyisinkö minäkin kasvissyöjäksi, ainakin 80 %:sti? Vuosia mietiskeltyäni ja pähkäiltyäni sekä tämän kirjoitettuani päätökseni syntyi juuri nyt, helposti.
(kuva: blog.euromonitor.com)