Otan koko show’n!

No niin, nyt se sitten iski minuunkin, vaikka sitä niin kovin yritin tänä vuonna vältellä. Olin mielestäni kerrankin ajoissa ja hyvin valmistautunut, mutta niin se pääsi taas yllättämään… Joulustressi!

Juuri tällä hetkellä, kun aikaa varsinaiseen ”h-hetkeen” on noin 1,5 vuorokautta, näyttää perheemme tilanne tältä:

  • Joululahjoista osa on vielä ostamatta. En edes tiedä, mitä ostaisin puolisolleni?!
  • Jo ostetut joululahjat on vielä täysin paketoimatta. Paperit, teipit ja nauhat on sentään ostettu, mutta varsinainen urakka on vasta edessä. Ja arvannette kenelle homma lankeaa…
  • Väänsin eilen illalla piparkakkutaikinan, joka odottaa jääkaapissa leipomistaan. Tarkoitus olisi tänä iltana yhdessä lasten kanssa leipoa jouluherkkuja ja jättää koristelu huomiseen.
  • Asuntomme on sikolätti! Missä välissä ehdin sen vielä siivota (eli imuroida, pestä lattiat, pyyhkiä pölyt, pestä saunan ja vessan jne.)??? Onneksi näin pimeimpään vuodenaikaan voi nauttia tunnelmasta kynttilänvalossa, joten pöly ja likakaan ei hypi niin silmille…
  • Tänään oli tarkoitus mennä viimeisille jouluostoksille. Mutta… Isovanhempia ei saatu kiinni puhelimella, joten lapsille ei ole kaitsijaa edes pariksi minuutiksi! Lisäksi toinen lemmikkimme vaikuttaa sairaalta, joten puolisoni lähti varmuuden vuoksi eläinlääkäripäivystykseen. Hän istuu karvakasan seurana siellä parhaillaankin, eikä ole tietoa milloin he kotiutuvat. Koko päivän agenda on siis aivan auki!
  • Ja jotta tilanne ei olisi jo tarpeeksi hermostuttava ja ahdistava, niin masennukseen syömäni mielialalääke on loppu! Päätä särkee ja sydän jyskyttää. Puolisoni lupasi käydä apteekissa kotiin palatessaan (tulisi jo samperi sieltä!).
  • No, pistetään siihen päälle vielä PMS ja erittäin kireä, suorastaan raivon partaalla häilyvä fiilis, niin mikäs tässä on jouluaattoa odotellessa!

Onneksi jaksan vielä uskoa (ja sisimmässäni tiedänkin), että ensi vuoden alkupuolella kaikki hössötys ja hermoilu jo surkuhupaisasti naurattaa. Aina sitä on joulusta selvitty ja perhana sentään, niin selvitään tänäkin vuonna!

PS. Onneksi aattoa vietetään isovanhemmilla, joten jouluruuasta ja pukista ei sentään tarvitse kantaa huolta!

”Otan koko show’n
oli mitä vaan
koko paketin
mitä siihen kuulukin…”

– PMMP –

 

 

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Jäähyväiskirje

Saavuit elämääni elokuussa vuonna 2001. Olit pieni, hauras ja pehmoinen, ja rakastin sinua siitä hetkestä lähtien, kun takerruit pienillä kynsilläsi paitani rintamukseen.

Huomasin heti, että olit älykäs. Muutamassa viikossa sinusta alkoi löytyä valloittava, äänekäs persoona, jonka lempipuuhaa oli villasukkien ja kirjankulmien järsiminen. Tarpeita tehdessäsi marmatit hauskasti, eikä masusi toiminut ensimmäiseen kuuteen kuukauteen, vaan asuntoni täytti päivittäin voimakas ripulikakan haju!

Viihdyit ulkona maailmaa haistellen ja tutkien sekä ruohoa mutustaen. Olit pohjattoman utelias, vaikka säikyitkin kovia ääniä. Kuten ensimmäisenä uudenvuoden aattona, kun jätimme sinut autoon odottamaan kaupungin iltotulituksen ajaksi. Palatessamme löysimme sinut kuskinpuoleisesta jalkatilasta pelosta täristen, isosta pissalammikosta, surkeana ja pienenä, kuin apua anoen.

Olit paras ystäväni silloin, kun olin yksin tai murheissani. Itkin monet itkut turkkiasi vasten, etkä koskaan lähtenyt pois, et valittanut, etkä moittinut. Hyväksyit minut sellaisena kuin olin. Olin sinun ihmisesi.

Suurta herkkuasi olivat herneet, joiden perässä juoksit pitkin asuntomme lattioita. Säilykeherkkusienet maistuivat myös, ja jouduin aina jakamaan vaahtokarkkini kanssasi. Maistelit joskus myös erilaisia sipsejä ja latkit päälle tilkan olutta lattialta.

Sinulla oli omituisia tapoja, kuten nukkuminen selällään neljä raajaa oikosenaan. Yksikään ovi ei sinua pidellyt, sillä opit hyppäämään ovenkahvoihin. Pientä superpalloa noudit riemuissasi ja toit sen takaisin kämmenelleni. Olit kerrassaan mainio tapaus!

Reilu vuosi sitten kävit lähellä kuolemaa sairastuessasi vakavasti. Kasvainpatti jalassa johti suureen leikkaukseen, jonka jälkeen jatkoit elämääsi kolmen tassun varassa ja lähes yhtä vauhdikkaana kuin ennenkin. Pidin sinua aina selviytyjänä, vahvana ja sisukkaana, ja toivoin meille paljon lisää yhteisiä vuosia. En koskaan olisi uskonut, että joutuisin luopumaan sinusta liian aikaisin…

Pyydän sinulta anteeksi, etten huomannut salakavalaa sairauttasi. Pyydän anteeksi, etten tajunnut suurta kipuasi ja kärsimystäsi. Sitten olikin jo liian myöhäistä.

Kaipaan sinua järjettömästi! Ei kulu sekuntiakaan, ettetkö olisi mielessäni ja sydämessäni. Tuntuu siltä, kuin olisit kaikkialla läsnä, ja välillä voin melkein nähdä sinut ruokakupillasi tai sohvalla nukkumassa. Kun suljen silmäni, voin tuntea sinut sylissäni, lämpöisenä ja pehmeänä… Olen itkenyt niin paljon, että silmiäni särkee. Sydäntäni sattuu silti enemmän.

Sinä olit minun kissani ja minä rakastan sinua ikuisesti.

                                                                                                             ♥ Sinun ihmisesi

 

Suhteet Oma elämä Syvällistä