Alkuperäinen ajatukseni oli aloittaa tämä postaus jotenkin nasevasti, mutta pääni on aivan tyhjä. En tiedä johtuuko tämä hitaahko järjenjuoksu kesästä vai mistä, mutta tuntuu siltä, ettei minulla ole oikein mitään kirjoitettavaa. Toisin sanoen tämä bloggaaminen on alkanut maistua puun makuiselta pakkopullalta. Johan minä tosin olen (pian) vuoden kirjoitellutkin, joten ehkä on aika pitää tauko tai panna kokonaan pillit pussiin?!

Aloitin tämän blogini alkusyksystä, kun huomasin olevani vailla opiskeluja tai työtä. Tunsin itseni yksinäiseksi, mutta silti minulla oli suuri tarve tuoda esiin ajatuksiani, mielipiteitäni ja tunteitani. Perustin blogin puhtaasti itsekkäistä syistä, enkä koskaan pitänyt tärkeänä kerätä lukijakuntaa. Kirjoittaminen toimi (ja toimii edelleen) terapeuttisena keinona käsitellä omaa elämää sen iloineen ja suruineen. Jos joku muukin on saanut postauksistani jotain irti, niin mikäs siinä, hienoa!

Onko bloggaaminen sitten auttanut minua yhtään, oikeasti? Voin rehellisesti vastata, että kyllä on, oikeasti. Selvisin yksinäisestä ja pitkästä talvesta, jota leimasivat työttömyys, rahapula, masennus, yksinäisyys, parisuhdeongelmat, väsymys lasten kanssa jne. kirjoittamalla tunteeni ja ajatukseni ulos itsestäni, jolloin ne asettuivat hallittavampiin mittasuhteisiin. Kun laittaa kärpäsen paperille, se pysyy kärpäsen kokoisena, eikä kasva härkäseksi.

Olen lukenut paljon myös toisten bloggaajien tekstejä ja löytänyt muutamia suosikkejakin enempi vähempi säännöllisesti seurattaviksi. Silti yhä uudelleen jaksan katsoa läpi uusimmat kirjoitukset vain löytääkseni jälleen jonkun uuden ja mielenkiintoisen aiheen tai kirjoittajan. Olen postausten suhteen myös kaikkiruokainen ja olen löytänyt hyviä kirjoituksia mitä erilaisimmista aiheista. Tärkeintä on mielestäni hyvä otsikko ja hyvä aihe, eikä suinkaan ”genre” johon kyseinen blogi kuuluu.

Viime aikoina kuitenkin olen alkanut kokea ahdistusta käydessäni Lily:ssä. Joka puolelta tursuaa mielestäni (!) pinnallisuudella värittyneitä postauksia päivän asuista, meikeistä, ruokaohjeista, hikitreeneistä, vauvanvaunuista, kaupunkilomista… Otsikoissa ja silmille hyppivissä kuvissa ovat aina ne tietyt blogit, joiden elämä tuntuu omaani verrattuna suorastaan unenkaltaiselta, ellei jopa utopistiselta. Onko ympärilläni pelkkiä nuoria, kauniita ja menestyviä ihmisiä, joiden elämässä ei ole mitään huolia, suruja, pelkoja tai murheita?

Tiedän, että blogeissa ei välttämättä tuoda esille kuin se toinen, parempi puoli elämästä. Silti en tunne oloani enää kotoisaksi Lily:ssä. Alun alkaenkin olen ollut hieman ulkopuolinen outolintu, sillä blogillani ei koskaan ole ollut selkeää teemaa, eivätkä tekstini ole olleet muutamaa poikkeusta lukuunottamatta positiivisia, elämänmyönteisiä ja keveitä. Ja tiedän, ettei niiden tarvitsekaan olla, mutta silti… Ei kai bloggaamisen ole tarkoitus ahdistaa, saada epäilemään omaa itseään ja elämäänsä? Siltä minusta kuitenkin nyt tuntuu.

Joten… Taidan pitää nyt hieman taukoa sekä blogistani että Lily:stä. Palaan syksymmällä, jos palaan. En varmaankaan lopeta bloggaamista kokonaan, mutta kenties vaihdan paikkaa ja nimeä? Ehkä keksin teeman uudelle blogilleni? Tai ehkä jatkan tätä vanhaa? En tiedä.

Nyt keskityn omaan elämääni, kuntoiluun ja hyvinvointiin, perheeseeni ja parisuhteeseeni, kesään sen kaikkine ihanuuksineen sekä tuleviin paperisotkuihin ennen uusien opintojeni alkamista.

Hyvää loppukesää kaikille!