Sikamainen temppu
Olen jo vuosikausia miettinyt, että mihin tämän maan lasten ja nuorten kasvatus on oikein menossa? Tämä lehtijuttu herätti puolestaan uinuvat mielipiteeni, jotka aion nyt tuoda julki (silläkin uhalla, että saan kuraa niskaani).
Opettaja retuutti oppilasta käsivarresta. Buhuu. Tuliko pojulle paha mieli?! Opettajalle ainakin tuli, sillä hän sai tapauksen vuoksi potkut!
Kun minä olin lähes toistakymmentä vuotta sitten eräässä pienehkössä, sisäsuomalaisessa peruskoulussa, niin ikäpolveni häiriköitä kohdeltiin huomattavasti ankarammalla kädellä. Sekään ei valitettavasti tuntunut riittävän, sillä suurin osa noista hulttioista on jatkanut samalla tiellä aina näihin päiviin asti (paitsi ainakin kaksi heistä, jotka viikatemies korjasi jo parempaan talteen).
1980-luvulla, ollessani 8-vuotias, luokkani häirikköpoika viskoi naispuolista opettajaa kumikengällä, kynillä ja kirjoilla. Tätä tapahtui useammin kuin kerran. Lopulta tämä häirikkö uhkasi käydä opettajaan käsiksi. Siinä vaiheessa opettaja pakeni luokasta ja haki erityisopettajan (mies!) paikalle. Uskomattomalla auktoriteetillaan ja rauhallisella puheellaan erityisope sai pojan lopulta rauhoittumaan. Muutamaa vuotta myöhemmin puhekaan ei enää auttanut, vaan pojan riehumisen taltuttamiseen vaadittiin kahden miesopettajan voimat!
Ollessani 12-vuotias eräs luokkani pojista ”kiusasi” minua. Opettajille tuo ”rakkaudesta johtuva hevosen potkiskelu” oli huvittavaa, mutta minulle siitä seurasi fyysisiä vammoja. Isku palleaan sai ilmat pihalle ja jätti vatsaan mustelman useammankin kerran. Toivoin, että joku miesopettaja tai kuka opettaja tahansa olisi tullut ja nostanut kyseisen kusipään rinnuksista seinälle, mutta ei… Lopulta väsyin pelkäämään ja ruikuttamaan aikuisten apua. Otin hampaani avuksi ja purra rusautin kiusaajaani sormeen saaden hänet itkemään. Siihen loppui kiusaamiseni. Sitä paitsi se oli sille kusipäälle ihan oikein.
Peräänkuulutan siis enemmän apukeinoja, vaikka niitä voimallisempiakin, opettajille häirikköoppilaiden kohtaamiseen ja taltuttamiseen. Ei ole oikein, että kouluissa kuka tahansa kasvattamatta jäänyt ja siksi vinoon kasvanut ihmistaimi hyppii aikuisten eli auktoriteettien silmille tai kiusaa muita oppilaita. Jos tällaiseen käytökseen ei tarpeen tullen saa puuttua taluttamalla oppilasta ulos luokasta (tai ruokalasta), niin mitä sitten pitäisi tehdä? Katsoa vierestä, kun kaveri heittelee ruokaa ja lautasia seinille? Potkii maassa makaavaa? Huutaa ja raivoaa niin, että herkimmät oppilaat kärsivät koulupelosta?
Monia lapsia ja nuoria vaivaa tänä päivänä nimenomaan kasvattamattomuus. Heille ei ole kunnolla opetettu oikeaa ja väärää, ei ole asetettu rajoja, eikä heiltä vaadita kunnon käytöstä. Tällaisten lasten vanhemmat ovat joko poissaolevia uraohjuksia, kaverivanhempia, superlöysän kasvatuksen puolestapuhujia tai vain helvetin tyhmiä ihmisiä, jotka omalla ääliökäytöksellään antavat esimerkkiä jälkikasvulleen. ”Ei meidän pikkupetteri ainakaan…” ja ”Kyllä meidän tittaliisa saa kuule tehdä mitä haluaa!” ja ”Älä sä anna sen opettajanmulkun hyppiä sun silmille!” ja niin edelleen. Lapset oppivat, että he osaavat, saavat ja heillä on oikeus, mutta nämä samat ominaisuudet ja etuudet puuttuvat heitä kasvattavilta päiväkotien ja koulujen aikuisilta. Valitettavasti jotkut aikuiset itsekin sortuvat tähän vähättelyyn, kuten esimerkiksi kyseisen lehtijutun naispuolinen rehtori…
Että ensi kerralla, sinä pikku paskapää, joka haistattelet opettajallesi ja sylkäiset, käyt ehkä jopa uhkailemaan ja lopulta tartut rinnuksiin… Jos opettajasi puolustautuu, niin älä valita, vaan kestä käytöksesi seuraukset! Itse asiassa, ole onnellinen, jos opettajasi välittää lopulta puuttua asiaan ja kasvatukseesi/kasvamiseesi. Parempi niin, kuin että sinua retuuttaa myöhemmin poliisi kohti putkaa tai käräjäoikeuden salia…!
(Ja ei, minä EN hyväksy väkivaltaa kasvatusmetodina. Se vanha, hermonsa menettänyt ja lievästi sadistinen miesopettaja, joka ala-asteella retuutti luokkani häirikköpoikaa niskaotteella ylös portaita niin, etteivät pojan jalat enää osuneet askelmiin, ei saanut eikä saa minulta hyväksyntää. On kuitenkin ihan eri asia retuuttaa käsivarresta kuin raahata jaloista tai repiä hiuksista!)