”Kiitos, kun jaot kokemuksesi”

P9203036.jpg

Kerroinkin aiemmin Poliisien perheväkivaltaa vastustavasta kampanjasta jossa olin mukana, sekä omakohtaisesta kokemuksestani parisuhdeväkivallasta. Halusin jakaa oman kokemukseni aiheesti siitä syystä, että joku joka on mahdollisesti samankaltaisessa tilanteessa, saisi tarinastani apua tai pystyisipä ehkä näkemään tilanteensa selkeämmin. Myös Me Naiset tarttui tähän tärkeään aiheeseen ja kokemukseni onkin luettavissa lehden tuoreimmassa numerossa. 

Olen saanut todella paljon kommentteja ja viestejä aiheeseen liittyen – iso kiitos kaikista niistä. Niitä oli kiva, mutta samalla myös surullista lukea – monella oli nimittäin hyvin samankaltaisia kokemuksia kuin minulla. Tämä vahvistaa vain sitä ajatusta, että hyvä että tästä puhutaan, että että perheväkivallasta tulisi puhua vielä enemmän – avoimemmin.

Suhteet Oma elämä Rakkaus

Maailman helpoin leipäohje

Tuoreen leivän tuoksuun on kyllä ihan maailman paras herätä. Samuli on hemmotellut minua muutamana aamuna tekemällä itse tuoretta, rapeakuorista leipää. Tuoksun lisäksi maku on todella huumaava. Kun on kerran maistanut itsetehtyä leipää, ei paljon tee mieli ostaa kaupasta sitä valmiina. 

P9132609.jpg

Leivän resepti on peräisin Samulin isäpuolelta (ja loistavalta kokkailijalta) Artolta – iso kiitos hänelle tästä 🙂 Ohje on todella simppeli, et tarvitse muuta kuin: 

– 2 mukia (luomu) sämpyläjauhoja– 1 mukillisen vettä– hyppysellisen suolaa – hieman hiivaa (Samuli laittaa hiivan pienen nökäreen).

Ainekset sekoitetaan keskenään, laitetaan yöksi peitettynä (esimerkiksi foliolla) jääkaappiin ja aamulla sitten koko homma kaadetaan leipävuokaan ja laitetaan kylmään uuniin, ja 220 astetta lämmöksi. Anna taikinan kohota uunissa noin 40 minuuttia.

P9132622.jpg

Ollaan saatu tämän ohjeen avulla leivästä todella rapeakuorista, mikä ei ole ihan täysin itsestäänselvyys. Suosittelen kokeilemaan!

Koti Ruoka ja juoma DIY