Lapsiystävälliset ravintolat Helsingissä ja taaperon ravintolaetiketti

Uskaltaako sottaavan taaperon kanssa suunnata ravintolaan? Mitkä ovat Helsingin lapsiystävälliset ravintolat, josta löytyy lapselle muutakin syötävää, kuin nakkeja ja ranskalaisia?

Lohikeittoa, kiitos!

Ollaan pikkuhiljaa opeteltu Paloman kanssa ulkona syömistä. Alkuun otin aina tytölle omat pöperöt mukaan, mutta nykyään luotan siihen, että jotain sapuskaa hänelle varmasti löytyy. Paloma on aina tykännyt istua ja ihmetellä kahviloiden vilinää, sekä etenkin katossa roikkuvia, mitä erikoisempia lamppuja. Ihme kyllä vieläkin typy jaksaa istua paikoillaan, ainakin sen kahvikupin verran. Pidempäänkin jos jotain hyvää syötävää löytyy.

Minusta on todella iso harmi, jos ravintola ei ole osannut ottaa lapsia mitenkään huomioon esimerkiksi ruokalistassa. Nakit ja nugetit saattavat maistua monelle, mutta se ei ole kauhean luovaa, saatikka terveellistä. Näin vanhempana sitä kuitenkin haluaisi tarjota lapselleen parasta mahdollista ravintoa. Parasta on, jos ravintolan menun kaikista annoksista on mahdollisuus saada oma lasten versio (eli pienempi annos). Vielä parempaa, jos kokki sitä hieman pystyy tuunaamaan ja jos suolan määrän pystyy vaikuttamaan.

Ruokalistan lisäksi on mahtavaa, jos ravintolassa muksut huomioidaan muutenkin. Pienikin lapsi huomaa, jos heitä tervehditään tai heidät toivotetaan tervetulleeksi. Ihan yksinkertaisetkin jutut voivat tehdä ison vaikutuksen, kuten esimerkiksi paperi ja värityskynät. Mitä paremmin lapsi viihtyy, sitä pidempään myös aikuiset voivat nauttia ruokaelämyksestä. Olen kuullut, että joissakin ravintoloissa (pääasiassa ulkomailla) henkilökunta tarjoutuu jopa sylittelemään vauvaa, sen aikaa että vanhemmat saavat syödä rauhassa. Itse en ole kokenut tätä tarpeelliseksi, mutta toki jos näin hienosti voi asiakkaita huomioida, niin mikä jottei!

Moni saattaa ihan oikeasti ajatella, etteivät lapset kuulu ravintolaan. Kovaan ääneen iloitsevaa tai muuten kommunikoivaa lasta saatetaan pitää lähinnä meluhaittana, joka on tullut häiritsemään aikuisten nautintoa. Syömään opettelevalle taaperolle saatetaan pyöritellä silmiä ja ihmetellä, joskus jopa ääneen, miksi ihmeessä vanhemmat ovat raahanneet kikeron ihmisten ilmoille. Etenkin täällä rakkaassa kotimaassa saattaa joskus tulla sellainen olo, että lapset ovat vain häiriöksi tai että ne ovat ok, jos ovat hiljaa paikoillaan.

Todella toivon, että uusien sukupolvien myötä tällainen ajattelu olisi katoamassa ja että lapset nähtäisiin tasavertaisina yhteiskunnan jäseninä, joilla on täysi oikeus olla. Sanomattakin on selvää, että lapsista saa kuulua ääntä, he saattavat myös sotkea ja se on todella ok! Nämä pikku ihmiset vasta harjoittelevat kaikkea, joten miten he voisivat koskaan oppia, jos sitä treeniä ei voi missään tehdä?

Tosiaan sotkua väistämättä syntyy, etenkin taaperon kanssa, mutta itse ainakin pyrin siivoamaan isommat röpöstelyt pois. En oikein tiedä, mitä ravintoloissa tästä ajatellaan? Onko se suotavaa, että porukat kyykkivät pöydän alla servettien kanssa keräämässä kanan paloja vai pitäisikö homma jättää suosiolla henkilökunnalle? Tähän olisi mielenkiintoista saada vastaus, sillä en ole tätä aiemmin hoksannut kysyä alan ammattilaisilta.

Suosittelen, sotkuista ja elämän äänistä huolimatta lähtemään rohkeasti ulos syömään lapsen kanssa. Jos joku mulkoilee (tätä on meille tapahtunut usein), niin aina voi hymyillä takaisin, sillä myös lapsiperheillä on täysi oikeus olla siellä nauttimassa hyvästä ruuasta.

Lähtökohtaisesti haluan ajatella, että kaikki ravintolat ovat lapsiystävällisiä, mutta tässä pientä listausta omista suosikeista Helsingissä, joista saa myös lapsille hyvää sapuskaa.

Story

Kaikista annoksista on mahdollisuus saada lapselle pienempi versio. Paloma rakasti Storyn kalakeittoa niin paljon, että olisi voinut syödä sitä aikuisen annoksen verran.

Rosso

Klassikkoraflaa ei suotta tituleerata perheravintolaksi. Lapset huomioidaan todella hyvin. On leikkinurkkausta, pientä puuhaa pöytään ja tietenkin melko iso lasten ruokalista. Paloma on muutamankin verran vetäissyt Rosson lihapullat ja ne ovat aina maistuneet todella hyvin.

Ravintola Koskenranta

Jälleen kalakeitto meni kuin kuumille kiville. Lautanen oli aivan tyhjä, viimeistä pisaraa myöten. Iso ravintola, jonne mahtuu hyvin syömään. Ihanat maisemat villisti pauhaavalle koskelle etenkin kesäisin.

Picnic

Nopea ja helppo, toimii esim. kaupungilla jos on kiire. Picnic on uudistanut ainakin lasten ruokalistaa hienosti. Ollaan testattu pinaattiletut ja uuniperuna, molemmat maistuivat hyvin.

Spaghetteria

Todella laadukkaita ja maistuvia pastoja! Lasten pasta bolognese oli hyvää myös meistä aikuisista.

Myös näitä on kehuttu, mutta ei olla vielä päästy itse testaamaan:

Ravintola Penelope, Pancho Villa, Fazer Food & Co Oodi, Capperi, Ravintola Loiste

Erittäin kattavan lista ravintoloista on myös koonnut ihana blogi-kollega Iidan Matkassa.

Tuleeko muita lapsiystävällisiä ravintoloita mieleen? Suosittele omaa lempparia.

Perhe Ravintolat Vanhemmuus

Jokainen lapsiperhe tarvitsee tukiverkkoa

Ennen lapsen saamista en voinut mitenkään käsittää, miksi joku muuttaa takaisin kotiseuduilleen. Miksi joku haluaisi vapaaehtoisesti lähteä lapsuutensa maisemiin, lähemmäksi vaikka omia vanhempiaan. Nyt sen ymmärrän aivan TÄYSIN. On paljon turvattomampaa kasvattaa lasta, kun tukiverkko on 500 kilometrin päässä.

Pohdimme Samulin kanssa usein tukiverkostoamme. Ketä siihen kuuluu ja millainen se oikeastaan on. Aihe ei ennen lasten saamista tuntunut niin tärkeältä, sillä aina sitä jotenkin pärjäsi. Olen aina saanut apua perheeltäni ja ystäviltäni, joten siinä mielessä olen kokenut tukiverkkoni olevan kunnossa. Lasten saannin jälkeen sitä ehkä kaipaa hieman erilaista tukea läheisiltä. Toki ihan konkreettisesti lapsen hoitamisessa, mutta myös henkisessä puolessa. Tukiverkko on korvaamaton apu siinä vaiheessa, jos tuntee olevansa aivan väsyksissä ja kaipaa vaikka ihan vain juttuseuraa. On myös tärkeää, että on ympärillä ihmisiä jotka ovat kiinnostuneita lapsesta ja joiden kanssa voi jakaa kokemuksia.

Aina hieman kadehtien kuuntelen ystävien ja muiden vanhempien turinointia siitä, kuinka isovanhemmat ottavat muksut viikonlopuksi hoitoon. Koska minun ja Samulin vanhemmat asuvat kaukana, ei meillä ole aivan samanlaista mahdollisuutta viedä Palomaa mummon ja ukin luo. Toki muita perheenjäseniämme asuu samassa kaupungissa ja silloin tällöin pääsemme Samulin kanssa viettämään yhteistä aikaa tai vaikka ruokakauppaan ihan kahdestaan (treffit Citymarketissa – romanttista!).

Tämän päivän vaativa työelämä ja muut kiireet näkyvät siten, että monen meidänkin läheisen kalenterit ovat ymmärrettävästi aivan täynnä. Harvalla on täysin vapaata aikaa, sillä kiireisen arjen “vastapainoksi” moni on suunnitellut myös viikonloput täyteen menoja jo paljon etukäteen. Jos ja kun kaipaisimme spontaania lastenhoitoapua, on sitä hyvin hankala järjestää.

Kun avauduin tukiverkottomuudesta ja lastenhoitopulmista  kavereilleni, he ihmettelivät miksi en vain palkkaa lastenhoitoapua? Tai vie Palomaa jollekkin kaverilleni vaan hoitoon? Koska kyseessä on vasta reilu vuoden ikäinen taapero, en koe vielä tässä vaiheessa näitä vaihtoehtoja toimiviksi. Toki kun ikää tulee enemmän ja lapsi oppii esimerkiksi kommunikoimaan tarpeistaan, on lapsenvahdin palkkaaminen vaikkapa MLL:n kautta varteenotettava vaihtoehto.

Minusta on todella tärkeää, että lapsi tuntee olonsa turvalliseksi sen henkilön seurassa, kenen hoidossa hän on. Tämä edellyttää sitä, että luottamussuhdetta lapsen ja hoitajan välillä on ehtinyt rakentumaan. Tämä suhde ei synny itsestään, vaan sen eteen on tehtävä töitä, etenkin jos lasta näkee harvemmin. Esimerkiksi vaikka olisi kuinka verisukulainen, mummo tai ukki, mutta jos lasta näkee harvoin tai ei muuten tule vietettyä muksun kanssa aikaa, saattaa suhde jäädä etäiseksi.

Olemme Samulin kanssa pohtineet myös sitä, miten paljon tukiverkkoa tarvittaisiinkaan jos perheessämme olisi toinen lapsi. Nyt vielä pärjäämme erittäin hyvin, sillä pystymme sumplimaan menomme niin, että molemmat pääsevät välillä viettämään myös omaa aikaa. Kaikilla ei nimittäin ole lainkaan tukiverkkoa, saatikka sitten toista vanhempaa auttamassa arjen pyörityksessä. Olen kuitenkin ihan varma, että olipa tilanne millainen tahansa, arjen saa aina jotenkin toimimaan. Jos omat voimat eivät riitä, on neuvolasta mahdollisuus saada tukea ja apua. Jeesiä voi saada myös yllättävistäkin paikoista, esimekiksi FB:ssä on useita lasten vanhemmille suunnattuja ”hätäkahvit” -ryhmiä, joista apua voi saada nopeallakin varoitusajalla.

Tässäpä tullaankin siihen, etenkin meille suomalaisille tyypilliseen ongelmaan, ettei apua oikein kehdata pyytää. Moni “kärsii” hiljaa itsekseen ja miettii miksi kukaan ei auta minua. Me ihmiset emme valitettavasti osaa lukea toistemme ajatuksia, joten se suu kannattaa avata. Tämä on hyvä muistutus myös itselle, sillä sitä saattaa kuvitella ettei omilla läheisillä ole aikaa auttaa, vaikka kalenterin raivaus ei joskus vaadi muuta kuin vain sen pyynnön.

Millainen tukiverkosto teidän perheellänne on ja muodostavatko sen ystävät vai sukulaiset?

Perhe Vanhemmuus Syvällistä