Aiemmin luin lähes pelkästään kauhua. Löysin jo varhain Stephen Kingin tuotannon kirjaston aikuisten osastolta, ja sen jälkeen vietinkin monia unettomia öitä lukien..ja peläten. Hyvässä kauhukirjassa tarina on niin uskottava, että tapahtumien ajattelee olevan aivan mahdollisia. Ainakin yöllä. Itse nautin kun kauhu hiipii vaivihkaa mukaan tarinaan ja aivan heti ei (tai edes kirjan lopussa) selviä mikä pahuus tai voima kirjan päähenkilöä koettelee. Myöhemmin lukumieltymykseni laajenivat, mutta kauhukirjallisuus pysyi silti tiukasti mukana… kunnes kävi klassiset. Tulin raskaaksi, enkä voinut enää vilkaistakaan kauhugenreä päin. Kauhuelokuvat ja -kirjat ovat olleet nyt poissa kuvioista kome vuotta, kunnes tänä keväänä löysin itseni taas kauhukirjojen parista.

Tällä kertaa en kuitenkaan ottanut Stephen Kingin uutuuksia luettavaksi, valintaani rajoitti lähinnä uusien Kingin kirjojen infernaalinen sivumäärä. Tutustuin vasta nyt Marko Hautalan kirjoihin, ja voin suositella niitä. Ne ovat sopivan pituisia kiireisemmällekin, ja tarinat ovat juuri sopivalla tavalla kauhistuttavia.

Olen nyt lukenut Hautalalta Kuiskaavan tytön ja Leväluhdan. Molemmat olivat onnistuneita kauhukirjoja, mutta Leväluhta oli kyllä näistä kahdesta parempi, sillä siinä oli jämäkämpi lopetus tarinaan. Voisin myöhemmin tehdä vielä erillisen postauksen Leväluhdasta.

Bonus: Leväluhdan kalmistosta on parhaillaan Ylen sivuilla muutamakin kiinnostava artikkeli. Lue ne jos haluat syvemmälle Leväluhdan maailmaan.

Bonus: Oletko koskaan nukahtaessasi kuullut kuin joku kuiskaisi vieressäsi? niin minäkin.