Glitter in the shadows – osa 3.

Julkaisun kuvat: Mimmi Kyrö

Glitter in the shadows – osa 1 – osa 2

 

Ei ole ehkä mikään yllätys, että tämän kuvasarjan tummimmat, pimeimmät kuvat päätyivät viimeiseen osaan. Näissä kolmessa kuvassa kuitenkin kiteytyy parhaiten tuo koko korulause Glitter in the shadows. Kuvat olisivat voineet olla vain kimaltelevia söpötyksiä, ilman sen suurempaa merkitystä, kuin glitterin iloittelua vain. Mutta vaikka kuvaushetkellä ei sen koommin ajateltukaan mitään teemaa tai sanomaa kuville, syntyi sellainen kuitenkin. Sanoma on minulle kovin tuttu, mutta kaikille se ei ole niin yksinkertaista.

 

Elämä on kontrasteja, kontrasteja joita voi olla vaikea havaita, mikäli kiinnittää huomion vain toiseen puoleen. Kun ymmärtää, että pinnan alla on paljon, paljon asioita joista ei tiedäkään, mutta jotka vaikuttavat kokonaisuuteen, kykenee pintaa myös joskus raapaisemaan. 

 

Minä kimallan, minä sädehtien hymyilen. Mutta varjossakin voi kimaltaa, vaikka joskus kaiken glitterpölyn haluaisikin sängyn alle piiloon lakaista. Voin pimeässäkin kimaltaa, oloani valoisaksi tuntematta.

 

 

Yllä olevassa kuvassa voi helposti nähdä kaksi eri henkilöä, pienen pienellä huijauksella. Ota käteesi paperinpalanen, tai käytä kättäsi. Peitä ensin toinen puoli kasvoistani keskeltä nenää. Katso hetkinen ja mieti millaisia mielikuvia tuo puolikas kuva sinulle kertoo? Tee sitten sama toiselle puolelle.

Näitkö saman henkilön? Koitko saman tunnelman? 

 

Jokaisella on oma kokemuksensa, mutta kerron lyhyesti pintaa vain raapaisten, mitä tuo kuva minulle kertoo. Se kertoo todellisuudesta ja illuusiomaisesta suojakilvestä.

Tuo hymyilevä kimalluksen peittämä puoli, sen tuon ihmisille nähtäväksi. Vaikka monet näkevät vain hymyn, joka kasvoilla kaikesta pahasta ja kivusta huolimatta on, näkevät toiset sen kilpenä. Pankkiholven ovena, joka kolahtaa kiinni välittömästi silloinkin, kun joku liian lähelle pääsee. Se ei tarkoita ettenkö hymyilisi myös aidosti, mutta senkin voin suojakilven takaa tehdä. Toisille on tuo puoli se urhea hymyilevä tyttö, toisille taas jumiin jäänyt lapsi.

Tuo varjoissa kimaltava, se on todellisuutta, vaikka usein piilossa onkin. Varjossa ei tarvitse niin leveästi hymyillä, sillä pimeyden ympäröimänä, eivät toiset niin hyvin kokonaisuutta näe. Toisaalta taas vaikka kuinka hämärässä kulkisikaan, näkevät muut usein vain kimalluksen ja hymyn. On haavoittuvaista olla toisen edessä, ilman tuttua suojakilpeä. 

Kimalluksella ja hohdolla voi huijata paitsi muita, myös itseään. Vaikka kädet vääntyilisivät holtittomasti sinne sun tänne, voivat ne glitterin kuorruttamina näyttää pysäytetyssä hetkessä jopa kauniilta. Kauneuskin voi olla karua, mutta jos joku on edes hetken jotain hyvää, voi käsitystään koittaa muuttaa. Kehoni on kovin kivulias ja sairas, mutta se on silti minun kehoni, kehoni jonka voin halutessani peitellä keijupölyyn.

 

 

Varjossakin voi kimaltaa, kunhan vain katsoo tarpeeksi tarkkaan.