Sana nimeltä sääli.

On asioita joita en voi sietää, yksi niistä on sääli.

Usein sitä törmää kahdenlaisiin ihmisiin:

-On niitä, jotka säälivät heti alusta lähtien asioita, kuten: ”Voi kun sä olet niin nuori!”

-On niitä, jotka vetävät taskustaan kortin: ”Voi kyllä sitä pitäisi olla kiitollisempi omista tilanteistaan, mulla on kuitenkin asiat niin paljon paremmin kuin sulla.”

 

image_74.jpeg

 

Sanottakoot heti alkuun, tiedän kyllä että useimmat eivät tarkoita sitä millään pahalla, kun näitä asioita sanovat. Jossain kohtaa vaan alkaa riittää. 

Aika usein sellaisissa tilanteissa, joissa lähtökohtana on heti sääliminen, saa osakseen myös hieman syyllistämistä.

-”Voi kun sä olet niin nuori, et sinä saisi kyllä sairastaa!” 

Ööh kiitos? Olen pahoillani mikäli olen sairastunut vääränikäisenä. Sen verta usein tästä iästä on saanut kuulla, vaikka en itse itseäni enää niin nuoreksi koekaan, että tekisi mieli pyytää seuraavaa säälijää ja syyllistäjää osoittamaan sanansa vanhemmilleni. He kun nyt kuitenkin suurimmat osatekijät siihen, milloin olen syntynyt.

 

-”Voi mun käy sua niin sääliksi, voisinko mä vaikka rukoilla ystävieni kanssa sun puolesta?”

Hmm no jos nyt vaikka ei. Ei, minua ei tarvitse sääliä, eikä varsinkaan suurella joukkiolla.

 

image_75.jpeg

 

-”Siis pitäis vaan useammin miettiä, kuinka huonosti jollain toisella voi tilanteet olla! Kyllä mun niin käy sääliks, kun sulla on asiat huonommin kun mulla, mitä mäki nyt oikein turhasta valitan…”

Kaikilla on oikeus valittaa. Jotkut meistä valittavat vain eri asioista, eri mittakaavassa ja eri tilanteissa. Se että jollain muulla menee asiat huonommin, ei tarkoita että heitä tarvitsisi sääliä, eikä sitä että tarvitsisi tuntea häpeää omista tilanteistaan. 

Vertailu on aivan turhaa, sitä tehdään nykymaailmassa jo muutoinkin jo niin paljon. Voisikin keskittyä enemmän yksilöihin, omiin ainutlaatuisiinsa olentoihin, joita me kaikki olemme.

 

image_76.jpeg

 

Esimerkkitilanteita olisi paljon. On myös eri asia sillä osoittaako ihminen empatiaa, vai haluaisiko hän vain vuodattaa säälimisen kyyneleitä. 

 

Joku saattaa tarvita sääliä päästääksen jatkamaan matkaa. Joku tarvitsee sääliä päästäkseen sinuiksi asioiden kanssa. Joku tarvitsee sääliä tullakseen ymmärretyksi.

 

Vaikka pilviä onkin auringon edessä tälläkin hetkellä hieman liikaakin, voi siitä olla varma, että esim. Mediassa minusta ei ikinä tultaisi näkemään juttua johon olisin itse suostunut, ja joka oltaisiin tehty negatiivisissa väreissä sääli-aspekti mukaan otettuna. 

Suhteet Oma elämä Terveys Syvällistä

Kokemus(siis mikä?)kouluttaja.

Kokemuskouluttaja, henkilö joka kertoo omien kokemuksiensa kautta millaista on olla vammautunut tai sairastaa. Siinä se kaikessa lyhykäisyydessään, mutta asiaan liittyy paljon muutakin. 

image_71.jpeg

On muutamia sääntöjä ja periaatteita sille, kuka voi kokemuskouluttajana toimia.

  • Kokemuskouluttaja on henkilö, joka on läpikäynyt koulutuksen, joka antaa hänelle peruskoulutuksen jälkeen oikeudet toimia kokemuskouluttajana kolme vuotta. Henkilö, joka on käynyt koulutuksen on osana valtakunnallista kokemuskoulutusverkostoa, ja hänen tietonsa löytyvät ns. Kokemuskouluttajapankista.
  • jokaisella kokemuskouluttajalla tulee olla oma taustajärjestö, jonka kautta tehtävässä toimii.
  • henkilön sairastumisesta tai vammautumisesta tulee olla kulunut kolme vuotta, ennen kuin koulutukseen voi hakeutua.
  • kouluttajana voi toimia myös omaisen näkökulmasta.
  • Toiminta on täysin vapaaehtoista, ja sitä tulee tehdä vain sen verran mihin omat voimavarat riittävät.
  • Henkilön täytyy olla valmis kertomaan tarinaansa, ja varautua itsereflektointiin.
  • Kokemuskouluttaja kertoo omien kokemuksiensa kautta, hän ei ole siis lääketieteellistä koulutusta omaava henkilö, eikä hänen tarvitse tietää joka kysymykseen vastausta. 

 

(Lisää tietoa: http://www.kokemuskoulutus.fi )

 

image_72.jpeg

 

Mitä kokemuskoulutus tarkoittaa minulle? Auttamista. Tämä on minun väyläni auttaa, niin ammattilaisia, opiskelijoita, kuin myös muita potilaita.

Toimin kokemuskouluttajana taustajärjestönäni Suomen Kipu ry. Kävin koulutuksen vuosi sitten, ja olen sen käytyäni toiminut tehtävässä aktiivisesti. Käyn pääasiassa pitämässä luentoja Tampereen ammattikorkeakoulun hoitotyön opiskelijoille, mutta toimialueenani on koko Suomi. Teen tätä täysin vapaaehtoistyönä, enkä itse halua ottaa luennoistani vastaan palkkiota. Se, että voin auttaa jotain, on jo tarpeeksi suuri palkkio. 

 

Kerron luennoilla mitä sairastamani kipuoireyhtymät CRPS, TOS ja krooninen migreeni tarkoittavat. Selitän hieman sairauksieni taustaa, oireita, diagnosointia ja hoitomuotoja. Mutta tosiaan, pääpainona henkilökohtaiset kokemukset. Kun pidän kokemuskoulutusta, pidän koulutuksen aina siltä pohjalta, mitä näkökulmaa yleisö haluaa eniten kuultavan. Jätän paljon tilaa kysymyksille ja keskusteluille, enkä rakenna luentorunkoa tiiviisti. Yleisö saa mielummin kysyä mitä vain, ja minä päätän haluanko vastata kysymykseen. Vielä tähän päivään mennessä ei ole tullut vastaan kysymystä, johon en olisi vastannut, vaikka aika mielenkiintoisia, henkilökohtaisia ja haastaviakin aiheita on tullut vastaan. Kokemuskoulutus on kuitenkin usein ainutlaatuinen tilaisuus saada tietoa, ja se luo mahdollisuudet kysyä sellaista, mitä esim sairaalaolosuhteissa ei viitsisi potilaalta kysyä. Kuitenkin koska kerron itsestäni, ja sairauksistani, on asia aina tuttua.

 

Luentojen alussa näytän useimmiten kuvasarjan. Kuvilla haluan ennen kaikkea tuoda esille kontrastia. Vaikka näytän huolitellulta, normaalilta naiselta, voi todellisuus olla aivan toista. Haluan riisua hoitohenkilökunnalta (ja muiltakin) stereotypioiden ja ennakkoluulojen värittämät lasit, mutta pilkettä silmäkulmassa en halua poistaa.

 

Pääpainoni kokemuskoulutuksissa on toki kroonisen kivun kanssa eläminen, mutta puhun myös yleisemmällä tasolla asioista. Koska olen opiskellut hoitotyötä, olen voinut tarkastella joitain asioita sekä hoitajan että potilaan näkökulmasta. Puhun mm potilaan kanssa kommunikoimisesta, sekä stereotypioista. Välillä minulta on tilattu koulutus johonkin tiettyyn aihealueeseen liittyen, mitä olen painottanut sitten enemmän.

 

image_73.jpeg

 

Moni on kysynyt minulta eikö näiden luentojen pitäminen ole raskasta? Eikö ole hankalaa mennä kerta toisensa jälkeen vieraan joukon eteen kertomaan sairauksistaan, millaista se oma elämä hankaluuksineen on, ja vastailla kaikkiin kysymyksiin? Ei, se on antoisaa. Aina kun minua pyydetään pitämään kokemuskoulutusta, suostun. Mikäli joku vain voi hyötyä minun hankaluuksien, kokemuksieni kautta ja täten auttaa myös muita henkilöitä, olen iloinen. 

 

Krooninen kipu, se näyttäytyy monin eri tavoin. Minä kerron kokemuksillani osan siitä, miten se minussa näyttäytyy, vai näyttäytyykö? 

 

 

 

Suhteet Oma elämä Terveys Raha