Päivittäin kohtaan sen asian useamman kertaa, sen miten lähestyä erilaisia tilanteita, mikä rooli sitten onkaan päällä? Roolit tuovat paitsi turvaa ja varmuutta, ne myös pistävät palasiksi. Palasiksi minua. Yksi vaikeimmista kysymyksistä, johon en koskaan osaa vastata, on yksinkertaisesti se kuka minä olen? En kykene vastaamaan suoraan, en ikinä, aina on pakko esittää vastakysymys, kysymys siitä miltä näkökulmalta asiaa haluaa tarkastella?

Olen palastellut itseni kategorioihin, joista jokaisessa on rooli tai useampi. Kun ei osaa liimata palasia yhteen kokonaisuudeksi, ei suoraa vastaustakaan voi antaa. Ei edes niin simppeliltä vaikuttavaan kysymykseen, johon 29-vuotiaan voisi olettaa osata vastaavan.

Jokaisella henkilöllä on joitain rooleja elämässään, toisilla ne saattavat korostua vahvemmin, kuin toisilla. Tunnen henkilöitä, joiden työminä on todella erilainen, kuin mitä vapaa-ajalla. Tunnen henkilöitä, joiden julkisuuskuva poikkeaa paljon arkipäivän askareissa. On selvää, että roolit kuuluvat elämään. Joillekin ne voivat toimia voimaa ja tukea antavina rajoina, jotkut taas saattavat kokea erilaiset roolit kuluttaviksi, varsinkin jos odotukset tulevat muilta. Minä, minä olen pelkkiä rooleja.

Kuva: Mimmi Kyrö 

Pirstaloitunut, se on sana joka seuraa potilastiedoissani. Vaikka ennen sairastumistanikin olen vetänyt erilaisia rooleja, ovat ne vahvistuneet ja saaneet uusia piirteitä aivan viime vuosina. Koen itse, että suurin osa roolieni odotuksista tulee muilta henkilöiltä, mutta itse asetan vaativuuden painon niiden päälle. En odottaisi muilta henkilöiltä rooleissani niin paljoa, mutta itseni osalta voin aina vain vaatia enemmän ja enemmän. Siltikään mikään ei riitä.

Kokonaisuuden palastelusta olen vastuussa itse, mutta siihen vaikuttavat monet ulkopuoliset tekijät, sekä osa sairauksistani. Olen aiemminkin kertonut blogissa ja mediassa siitä, kuinka vaikeasti monisairaat henkilöt palastellaan usein sairaanhoidossa. Yhdessä paikkaa vedät yllesi kipupotilaan viitan, seuraavassa roolissa jalkasi ovat päätähtenä, kolmannessa tulisi kasvoillasi olla uupunut ilme masennuksen verhoamana, neljännessä tehtävänäsi on kietoutua vammaisuuteesi, viidennessä reipas kuntoutuja, kuudennessa toisia auttava enkeli. Missä olisin kokonaisuus, pelkkä minä ilman mitään erillisiä näkökulmia? Missä voisin antaa kaikki ne käsissäni olevat langat, välillä toiselle?

Luulin pidempään, etten ole rehellinen, että kertoisin valheita tiedostaen. Roolit toki tuovat sen, että eri tilanteissa ja eri ihmisille kertoo asioista, jotka ajattelee kuuluvan juuri siihen hetkeen, siihen rooliin, siihen tyyliin. Välillä voi olla haastavaa miettiä alitajuntaisesti minkä viitan ylleen sillä hetkellä heittäisi, vai tarvitsisiko hetki useammankin? Koen itse, että jotkut roolit tukevat toisiaan, mutta välillä voi tulla myös ristiriitatilanteita. Tilanteita, joissa saattaa itse hämmentyä, jos ei tiedä minkä lähtökohdan kautta tilannetta lähestyisi.

Roolien takaa löytäisin ehkä itseni. Jos vain uskaltaisi riisua ne kehoon ja mieleen verhotut roolien viitat. Se vaatisi paitsi itseltäni, myös muilta…