Kuolleiden runoilijoiden kerho: J. L. Runeberg

 

Kuolleiden runoilijoiden kerho on sarja, jossa tutustutaan yhteen kuolleeseen runoilijaan kerran kuukaudessa hänen kuolinpäivänään. Runebergin päivää vietetään tunnetusti hänen syntymäpäivänään helmikuussa, mutta kovat tyypit muistavat myös kuolinpäivän toukokuussa. Runebergin kuolemasta tulee tänään kuluneeksi 139 vuotta.

 

Kuolema

Runebergin päivää vietettiin jo runoilijan elinaikana siitä saakka, kun Runeberg täytti viisikymmentä vuotta. Kansan suosikin ja aikansa superjulkkiksen kuollessa syntyi siis väistämättä maansuru. Runebergin kotikaupungissa kaupat pysyivät hautajaispäivänä kiinni koko päivän, ja Helsingissä ne olivat suljettuina kolme tuntia.

Runebergin hautajaisiin osallistui koko valtiopäivät, ja Helsingistä tuli junavaunuittain vieraita. Surusaattue, jota johtivat Kaartinsoittokunta ja Ylioppilaskunnan laulajat, kulki Runebergin kotitalolta Näsimäen hautausmaalle. Kun kulkueen ensimmäiset saavuttivat hautausmaan, viimeiset eivät olleet vielä edes lähteneet kotitalolta.

Runeberg haudattiin Näsimäen hautausmaan korkeimmalle kohdalle. Myöhemmin paikalle suunniteltiin jättimäinen muistomerkki, joka paljastettiin Runebergin kuoleman vuosipäivänä vuonna 1888.

 

Elämä

Runeberg oli ruotsinkielisen merikapteenin poika. Hän syntyi isänsä ollessa merillä, ja isä näki poikansa ensimmäisen kerran hänen ollessaan kolmevuotias. Äiti jouti huolehtimaan käytännössä yksin neljästä sisaruksesta.

Runeberg suoritti aikanaan harvinaisen ylioppilastutkinnon ja pääsi Turun yliopistoon opiskelemaan filosofiaa. Siellä hän tutustui muun muassa J. V. Snellmaniin ja Elias Lönnrotiin. Joitain vuosia myöhemmin, kun yliopisto muutti Turusta Helsinkiin, Runeberg muutti yliopiston perässä uuteen pääkaupunkiin.

Vuonna 1830 Runebergistä tuli Helsingin yliopiston kaunopuheisuuden dosentti. Hommaan kuului lähinnä klassisten kielten opetusta, jonka ohella hän toimi muun muassa lehtimiehenä. Kun Runeberg sai vakituisen viran ruotsinkielisestä Porvoon lukiosta, hän vaihtoi jälleen kaupunkia ja vietti loppuelämänsä käytännössä Porvoossa.

Runebergin kirjallinen työ alkoi muotoutua 1830-luvulla. Hän tunsi hyvin antiikin klassikot ja oli perehtynyt myös näihin aikoihin muodikkaaseen balkanilaiseen kansanrunouteen. Koska fennomania velloi yliopistopiireissä, sen ajatukset innoittivat myös Runebergiä, josta tulikin yksi sen hienoimmista tulkeista.

 

Perintö

Runebergin runous tuntuu nykynäkökulmasta vähän kummalliselta. Ruotsinkielinen setä on kirjoittanut romanttisia runoja, jotka kertovat Suomen sodasta ja isänmaan puolesta kuolemisesta. Kuvio tulee ymmärrettävämmäksi, kun muistaa sivistyneistön tuolloin olleen ruotsinkielistä. Yliopistoihminen on kirjoittanut toisille yliopistoihmisille.

Luin Vänrikki Stålin tarinoita Juhani Lindholmin suomennoksena. Teoksen jälkipuheessa Lindholm arvelee, että Runeberg on siirtynyt pois kotimaisen kirjallisuuden keskiöstä sitä mukaa, kun 1800-luvun alussa käyty Suomen sota on alkanut unohtua ja runoelman suomenkieliset käännökset ovat vanhentuneet. Lindholmin suomennos on 2000-luvulta, mutta ainakin sitä ennen luettiin enimmäkseen Paavo Cajanderin ja kumppaneiden suomennosta, joka on alkujaan 1800-luvun loppupuolelta.

Juhani Lindholmin käännös vaikuttaa omaan valistumattomaan korvaani ihan pätevältä, mutta täytyy sanoa, että Runebergin teemat tuntuvat itselleni hyvin etäisiltä:

Joukko kun jo viimeinen
marssi alamäkeen,
ukko nousi seisomaan,
katsoi ruotuväkeen:
”Nuoret miehet urhokkaat
rakkaan sisänmaani,
kuulkaa mitä  harmaapää
lausuu veteraani!

Kiitokseni parhaimmat
päivän taistelusta.
Ihanampaa ottelua
eipä vanha muista.
Jumalalle ylistys,
että maassa yhä
isäin henki voittoisa
miehille on pyhä.

Runeberg ei itse koskaan sotinut, joka lienee on vaikuttanut tapaan, jolla hän sotaa kuvaa. En itsekään ole koskaan osallistunut sotatoimiin, mutta epäilen, ettei taistelu voi koskaan olla ”ihana”. Toisekseen Suomen sota oli Ruotsin Venäjää vastaan käymä puolustussota, joten taisteluihin eivät osallistuneet Suomen pojat tai yhtenäinen Suomen kansakunta. Sellaista ei tuohon aikaan ollut olemassakaan, vaan Runeberg on itse sen kuvitellut ruokkiakseen oman aikansa fennomaniaa.

Toki Vänrikki Stålilla on historiallinen arvonsa, joka ei missään määrin liity siihen, kokeeko 2010-luvun kaupunkilaisnainen Suomen sodan teemat puhuttelevana vai ei. Runebergin Värikki Stålin tarinat yhdistivät nykyisen Suomen alueella asuneita hajanaisia jengejä, joista myöhemmin muodostui ”suomen kansa”. Kovin on Suomen puolesta Runebergin mukaan kärsitty ja taisteltu, mutta onneksi on tämä maa, isiemme maa, joka kauneudellaan kyyneleitä silmiin kirvoittaa.

Voisin melkein Runebergin kunniaksi haukata palan runebergintorttua. Harmi vaan, että niitä saa kaupoista vain sen virallisen Runebergin päivän tienoilla.

 

Aiemmat Kuolleet runoilijat:

William Butler Yeats, 28.1.
Wislawa Szymborska, 1.2.
Anna Ahmatova, 5.3.
Allen Ginsberg, 5.4.