Joulun parhaat kirjalahjat

Minä matkustan yksin

 

Olen perinteisesti antanut usein kirjoja joululahjaksi. Niitä on mukava lueskella joululomilla, eikä niistä yleensä tule huonoa omatuntoa sen vuoksi, että olisi antanut toiselle jotain turhaa krääsää.

Ehkä lahjakirjat jäävät kirjahyllyyn, ehkä ne voi myöhemmin antaa eteenpäin. Se ei ole minusta niin olennaista. Tärkeää on minusta ajatus siitä, että kirja on ennen kaikkea elämyslahja.

Kokosin kirjakauppojen jouluruuhkiin pienen listan kirjoista, joita itse mielelläni käärisin tänä vuonna pakettiin.

 

1. Dekkarien ystävälle
Samuel Björk: Minä matkustan yksin (Otava)

Minä matkustan yksin on ehdottomasti paras dekkari, jonka olen lukenut tänä vuonna. Se täyttää helposti kaikki pohjoismaisen dekkarin kliseet, mutta tarina on taitavasti kirjoitettu ja vetävä. Älä missään nimessä anna tätä heikkohermoiselle, sillä kaikki alkaa siitä, kun löytyy puusta roikkuva tyttö…

 

2. SUKULAISTÄDILLE
MIIKA NOUSIAINEN: JUURIHOITO (OTAVA)

Jos kaipaat pukinkonttiin jotain helppoa hyvän mielen kirjaa, niin Miika Nousiaisen Juurihoito on juuri sitä mitä etsit. Juurihoidossa etsitään isää, joka katosi lapsuudessa. Välillä tunnelmat ovat hieman haikeat, mutta lopussa kuitenkin leviää mukava lämpö rintaan.

 

siri kolu kesän jälkeen kaikki on toisin

 3. Nuorelle
Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava)

Kaverini, joka tekee graduaan trans-hahmoista kirjallisuudessa, kehui Siri Kolun nuortenkirjaa Kesän jälkeen kaikki on toisin. Siinä lukioikäinen nuori odottaa pääsyään sukupuolenkorjausleikkaukseen. En ole trans-aiheiden asiantuntija, mutta romaanina nautin tästä kovasti. Jos lähipiiriini kuuluisi teinejä, tietäisin mitä antaisin heille lahjaksi.

 

4. TIEDON KAIPUUSEEN
JORIS LUYENDIJK: RAHAN RUHTINAAT (ATENA)

On ihmisiä, jotka eivät viihdy kaunokirjallisuuden parissa. He kaipaavat faktaa. Tietokirjallisuuden ystävälle antaisin lahjaksi alankomaalaisen toimittajan Joris Luyendijkin Rahan ruhtinaat, joka kertoo elämästä Lontoon pankkimaailmassa ja finanssikriisin synnystä. Taitavasti kirjoitettu teos on kuin jännitysnäytelmä.

 

5. ELÄINRAKKAALLE
HELENA TELKÄNRANTA: ELÄIN JA IHMINEN (SKS)

Evoluutiobiologi Helena Telkänranta pohtii työkseen sitä, millaista on olla eläin. Hänen uutuuskirjansa Eläin ja ihminen sisältää uusinta tutkimustietoa ihmisten ja eläinten yhtäläisyyksistä. Samalla Telkänranta avaa ominaisuuksia, jotka todella erottavat ihmisen eläimistä. Nämä ovat asioita, joita jokainen eläinrakas ainakin ajoittain pohtii.

 

han kang the vegetarian

 6. FEMINISTILLE (JA SURREALISMIN YSTÄVILLE)
HAN KANG: THE VEGETARIAN (SUOMENNOS TULOSSA GUMMERUKSELTA)

Booker-palkittu Han Kangin The Vegetarian on jo valittu kaikkien aikojen parhaiden feminististen teosten joukkoon. Se on ilmestymässä alkuvuonna suomennettuna, mutta jos englannin kieli ei ole este, niin tämän kanssa kelpaa ottaa jo varaslähtö. Lue nyt ja ole askel muita edellä!

 

7. VAATIVAAN MAKUUN
DAVID FOSTER WALLACE: KUMMATUKKAINEN TYTTÖ (SILTALA)

Jos tietää, että lahjansaaja arvostaa vaativaa korkeakirjallisuutta, tarvitaan pakettiin jotain järeää. Anna hänelle David Forster Wallacen Kummatukkainen tyttö, jonka suomennos ilmestyi tänä vuonna. Hesari kutsui suomentaja Juhani Lindholmin työtä ”ilmiömäiseksi”. Samalla keräät itsellesi pisteet siitä, että tiedät kuka on David Foster Wallace.

 

8. Y-SUKUPOLVELLE
JOHANNES EKHOLM: RAKKAUS NIINKU (OTAVA)

Johannes Ekholmin esikoisromaani Rakkaus niinku on vertaistukea kaikille pari-kolmekymppisille pätkätyöläisille, jotka potevat maailmantuskaa. Vaihtoehtoisesti tämän voi antaa kenelle tahansa, jonka toivoisi ymmärtävän paremmin y-sukupolvea. Saattaa ärsyttää mutta myös avartaa maailmankuvaa.

 riitta jalonen kirkkaus9. RUNOTYTÖLLE TAI -POJALLE
RIITTA JALONEN: KIRKKAUS (TAMMI)

En ole vielä ennättänyt kirjoittaa Riitta Jalosen Kirkkaudesta, mutta uskokaa pois, se on erinomainen. Ihminen, joka tunnistaa hyvän kielen ja osaa arvostaa sitä, ei voi olla pitämättä tästä kirjasta. Jalonen on kirjoittanut fiktiivisen romaanin uusiseelantilaisesta kirjailijasta Jane Framesta, joka on todellinen hahmo.

 

10. Lääkkeeksi rakkaushuoliin
Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia (Tammi)

Jos vuoteen on mahtunut huolia rakkaudessa, niin anna ystävälle lohdutukseksi ja lääkkeeksi paketillinen Haruki Murakamia. Menestyskirjailijan uusin suomennettu teos on novellikokoelma Miehiä ilman naisiaEri novelleja yhdistää miespuolinen päähenkilö, joka on lähtenyt tai juuri lähdössä naisen takia.

 

Bonus!

Lähes kaikki kirjakaupat myyvät myös lahjakortteja. Annan lahjansaajan itse valita mieluisensa kirja, jos et osaa päättää.

Kulttuuri Kirjat

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö

saara turunen rakkaudenhirviö

 

Kaikkeen sitä joutuu. Otin alkuvuonna vastaan Helmetin lukuhaasteen, jossa tulisi lukea viisikymmentä eri kategorioihin kuuluvaa kirjaa. Sen ohjeissa painotetaan, että haaste on stressitön hyvän mielen juttu, mutta näin joulukuussa asiasta alkaa tuntea jo hieman paineita. Haastekohtiin on lukematta on ainakin viisi kirjaa, ja kaikkein vaikeimmat kohdat jäivät tietenkin viimeisiksi.

Tartuin Saara Turusen Rakkaudenhirviöön, koska lukuhaasteen Facebook-ryhmässä joku osasi kertoa, että kirjassa esiintyy Pablo Picasso. Tällä saa siis kuitattua kohdan ”kirjassa mukana Pablo Picasso”. Tarkkaan ottaen Picasso mainitaan kerran sivulauseessa jossain kolmensadan sivun jälkeen, mutta tässä vaiheessa vuotta ei kannata liikoja nipottaa.

Aloin lukemaan Rakkaudenhirviötä Picasson vuoksi, mutta lukiessa espanjalaiset taiteilijat pian unohtuivat. Huomasin nauttivani kirjasta siinä määrin, että annoin sen vain viedä. Asetelma on erittäin yksinkertainen mutta toimiva: On minäkertoja ja hänen kasvukertomuksensa. Ei dialogia, ei takaumia, ei monimutkaista kieltä. Kuinka riemastuttavaa!

Kertoja kuljettaa omaa elämäänsä yli 400 sivun verran. Syitä siihen, miksi nykyään tuntuu kurjalta, haetaan isovanhemmista ja sodista saakka. Kertoja on varttunut Itä-Suomessa pientaloalueella, jossa kaikki talot ovat näyttäneet samalta. Siellä häneen on iskostettu ajatus, että pitää olla kunnollinen, tavallinen ja hoitaa työnsä tunnollisesti. Pahinta olisi olla erikoinen, koska erikoisuuden palkka on häpeä.

Turusen kertoja hakee taidelukioon Helsinkiin ja myöhemmin Teatterikorkeaan. Vaikka hän toivoo Helsingistä henkistä kotia, kunnollista juurtumista ei tapahdu ja yksinäisyys jää hänen uskolliseksi seuralaisekseen. Sitä hän lähtee karistamaan myös ulkomaille, mutta kuten jokainen ulkomailla asunut tietää, ei muualtakaan löydy ihmeparannuksia omiin kipuihin.

Halveksin ikätovereitani. En halua olla osa typerää lammaslaumaa, jota joku muu ohjailee näkymättömistä. Oikeastaan haluan taas vain paeta. En tiedä minne menisin, mutta jonnekin kauas pois täältä. Ehkäpä jonnekin suurkaupunkiin, minä mietin. Voi olla, ettei minua ole tarkoitettu surkeiden pikkukaupunkien asukkaaksi. Voi olla, että kuulun jonnekin muualle.

Kertojan elämää seurataan siihen saakka, kunnes hän on noin kolmekymppinen. Kirjan ainoa heikkous tuleekin vastaan juuri lopetuksessa. Turunen tuntuu pitkään etsivän kunnon loppua muttei löytävän sitä. Lopulta hän kuroo tarinan kiinni muutamalla viimeisellä sivulla. Kokemus aikuistumisesta ja hyväksynnästä jää vaillinaiseksi, mutta on toki totta, ettei elämäkään monesti tarjoile ehjiä lopetuksia.

On hauskaa tulla tähän ikään, että voi tunnistaa itsensä kirjallisuudesta. Oman ikäiset ovat ehtineet kirjoittamaan kirjoja, joiden kautta on mahdollista peilailla sitä, minkälaisessa ympäristössä on varttunut. 1980-luvulla syntyneet voivat poimia Rakkaudenhirviöstä tuttuja asioita ja kokemuksia. Meillä on toki eroja mutta myös paljon samaa: Tunnistan Turusen romaanista hykerryttävän surumielisen tunteen siitä, mitä oli olla lapsi 1980-luvun Suomessa.

 

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö

Tammi 2015

441 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2016, 43. kirjassa mukana Pablo Picasso

Kulttuuri Kirjat