Vauvalle hankittuja

Isoin ensiksi, ostettiin vaunut!

Vaihtoehtojahan on miljuunia mutta meillä oli kriteereinä lähinnä väri ja se, että vaunujen kanssa on helppo liikkua julkisilla ja kaupoissaa. Ei mustia! Käytiin koetyöntelemässä lomalla erilaisia vaunuja Tampereen BabyStylessa ja todettiin, että kääntyvät etupyörät on must. Jostain syystä molemmat ihastuimme Brion Go ja Go Next -malleihin, joista jälkimmäinen on uudempana hieman kalliimpi. Jätettiin ajatus muhimaan, googlailtiin kokemuksia ja pähkäiltiin vaihtoehtoja. Helsinkiin päästyämme käytiin myös Vaunuaitassa mutta ei tultu yhtään sen viisaammiksi tässä vaunuasiassa.

Bongattiin monenkin lastentarvikeliikkeen nettikaupoista Brion Go-pakettitarjous, johon kuului ratasosa, vaunukoppa sekä maastopyörät. Lopulta päädyttiin tilaamaan vaunut BabyStylesta, jossa paketti oli satasen halvempi kuin muualla ja mukaan tulee myös jalkapeite. Väriksi valikoitui melko suppeasta valikoimasta navy ja valkoisella rungolla. Eihän tuo tummansininenkään nyt mikään pirteä väri ole, mutta jostain syystä Brion vaunuja ei enää saa keltaisena. Yhdet keltaiset näin jossain nettikirppiksessä, mutta ne oli käytetty jo useammalla lapsella, joten eivät siksi oikein innostaneet. Näihin olen kuitenkin kovin tyytyväinen.

brio.jpg
Kuva: Brio

Nyt vain odotellaan vaunuja kotiin. Tänään ilmoittivat, että valkoinen runko on loppu ja lisää niitä tulee vasta ensi viikon lopulla. Sanoin, ettei kiirettä ole, joten mieluusti ootellaan niitä. Mustan rungon olisi saanut heti kotiin, mutta se ei meidän mielestä näyttänyt yhtä kivalta tummansinisen kopan kanssa.

Saatiin se uusi pesukone tänään, joten hoitopöytäpohdinnat saadaan vihdoin unohtaa. Voidaan laittaa hoitotaso pesukoneen päälle, mikä on oikeastaan aika loistava ratkaisu, vaikka kalliiksi nyt tulikin. Vanha kone olisi todennäköisesti lauennut kuitenkin jossain kohtaa, jolloin uuden hankinta olisi ollut edessä. Oli ne toimitusongelmatkin ihan mun oma vika, kun en ollut huomannut, että puhelin oli jossain hemmetin ”vain hätäpuhelut” tilassa ollut lähes koko tiistain! Hippasen nolotti soittaa sinne toimittajalle, että voisko sopia uuden toimitusajan… No sattuuhan näitä ja saatiin tämä toinen toimitus jopa ilman rahtimaksua. Olin siis hiljaisesti tyytyväinen. Konekin vaikuttaa parin pesun perusteella todella hyvältä. On helppokäyttöinen ja erittäin hiljainen! Ei varmasti enää naapurit kuule, milloin me pestään pyykkiä.

Tulevan vauvannurkan (eli sen, johon tulee pinnasänky ja lipasto) seinälle hankittiin söpö Muumurun juliste. Saatiin myös söpö kuolalappu anopilta.

20140814_juliste_kuolalappu.jpg

Jos en vaunuja osannutkaan käytettynä ostaa niin kestovaipat ainakin ajattelin kuitenkin käytettynä hankkia. Imevätkin kuulemma paremmin, kun ovat jonkin kerran pestyjä, mitä pidän kyllä suurena plussana. Uutenahan ne maksaakin omaisuuden. Saa sitten nähdä, kuinka sitä kestovaippailua jaksetaan, mutta miehen kanssa ollaan kyllä molemmat oltu vähän sillä kannalla, että kertiksiä ei vaan pystytä lykkäämään kaatopaikalle sitä määrää, mitä vauva vaatii. Se on jo liikaa ympäristörikollisuutta jopa meille, vaikkei mitään superekologisia ihmisiä ollakaan. Ihan alkuviikkoina ehkä jopa -kuukausina saatetaan tyytyä kuitenkin kertakäyttöisiin, koska olen lukenut vähän turhan monta kauhujuttua vastasyntyneen kestovaipattamisesta. Lauantaina käyn hakemassa ekan vaippasatsin, joten päästään silloin tutustumaan vähän tarkemmin tuohon ihmeelliseen maailmaan.

Tänään laitoin Kelalle hakemuksen äitiyspakkausta varten! Muut hässäkät hoidan, kunhan menen ensi viikolla töihin ja saan tulostettua lomakkeita ja käytyäni läpi asioita työpaikan kanssa.

Suhteet Ystävät ja perhe

Kolmas neuvola

Kolmas neuvola oli tänään. Uusi terveydenhoitaja oli tosi mukava, vaikkakin hieman hissukan oloinen. Mutta ei se haittaa, olen itsekin hissukka joidenkin mielestä. 😀

Paino oli noussut 1,1 kg edellisestä käynnistä (lääkäri 22.7.), verenpaine oli entistäkin alhaisempi (95/65) ja tällä kertaa mittasi myös hemoglobiinin. Se oli 108, joten sain kehoituksen syödä lisärautaa. Näillä arvoilla ihmettelen, miten jaksan yhtään mitään. Olo on kuitenkin pirteä eikä ole pyörryttänyt. Kävin jotain rautatabuja jo apteekista hakemassa ja huomenna ajattelin aloittaa napsimisen. Toivottavasti vatsa ei ota nokkiinsa kauheasti, koska oli aika kallis paketti, mitä apteekkari lykkäsi mulle käteen, joten ei huvittaisi jättää syömättäkään.

Tällä kertaa pikkuisen sydänäänetkin kuuluivat oikein hyvin. 🙂

Muistin myös kysyä ”pelottavasta” sokerirasituskokeesta ja kuulemma vain kaikki yli 40-vuotiaat joutuu siihen automaattisesti! Tällä hetkellä mulla ei siis ole vaaraa joutua kyseiseen kokeeseen, koska ei ole havaittu mitään ongelmia sokereissa eikä ole ikä- tai sukurasitetta niskassa. Tilanne voi tietty muuttua vielä, mutta ainakaan toistaiseksi ei tarvitse siitä stressata etukäteen.

Sain myös todistuksen raskaudesta, jotta voidaan laittaa hakemuksia Kelalle ja työpaikan kanssa sopia juttuja. En ehkä keskittynyt tarpeeksi tai sitten olen vain hönö, mutta en ihan hokannu mihin kaikkialle se paperi pitää toimittaa. Jotain tapahtuu työpaikan kautta ja jotain Kelasta. Toivottavasti mies osaa selventää. Saatiin joku Kelan ohjekirjanen kyllä mukaan myös, eiköhän siitä ja nettisivuista ole jotain apua. Ja varmaan duunissa HR-tyypit jotain tietää näistä kuvioista.

20140813_223.jpg
Rv 22+3 ja pötsi alkaa olla jo sen näköinenkin. 🙂

Mammapilateksesta ja parista vauvahankinnasta tulossa juttua vielä tämän viikon aikana!
 

Suhteet Ystävät ja perhe Liikunta