Maailma on kyllä kumma paikka

28.7.2014 hanskimus

Töissä kertominen

Esimies palasi tänään lomiltaan ja pääsin vihdoin kertomaan raskaudesta hänelle! Jännitti aivan hirveästi ja tuntui, että tulee paniikkikohtaus, vaikken ihan tosissani edes uskonut, että kauheaa kakkaa niskaan voisi sataa. Hieman hämmennyksiin tuntui pomo menevän mutta onnitteli kyllä kovasti. Kaiken lisäksi se kiitti mua siitä, että kerroin jo nyt! Jo nyt?! Mun mielestä tämä on myöhään, kun raskaus on jo puolivälissä mutta tottahan se on, että vielä parikin kuukautta olisi teoriassa voinut asian pitää itselläni. (Teoriassa toki siksi, että maha olisi varmaan paljastanut ihan just, jollei jo nyt muka.)

Katsotaan nyt, tuleeko tästä vielä isokin show mutta epäilen. Ehkä se on vain sitä, kun en vaan yhtään tykkää omista asioistani huudella työpaikalla, niin tämmöinen iso asia aiheuttaa sitten isomman stressinkin. Hyvä kuitenkin, että sain asian vihdoin sydämeltäni. Vieläkin jännittää mutta vähän vähemmän. Nyt on kuitenkin tärkeimmät tahot huudeltu läpi. Enää ei ole väliä, missä järjestyksessä ja mitä kautta asiaa puidaan. Laitan vaikka perheilmoituksen Hesariin, jos haluan. 😀

Eniten tässä kertomisessa toki mietitytti se, että olen vasta aloittanut uudessa toimenkuvassani ja tuntuu itsestäkin hieman epäreilulta jäädä melkein heti pois töistä. Varsinkin, kun toimi oli äitiysloman/ vanhempainvapaan sijaisuus niin tuntuu vielä hassummalta. Mutta ihan yhtä suuri oikeushan mulla on lisääntyä kuin muillakin, joten turhaan mä tätä asiaa enää mielessäni vatvon. Toinen juttu, mikä itseä häiritsi on se, että meidän tiimissä käy melkoinen kuhina vauvapuolella muutenkin. Pomon perheessä on kolme viikkoa mun jälkeen laskettu aika ja tiimikaverin perheessä viikko mua ennen. Ovat siis miehiä molemmat, mutta joka tapauksessa on tulossa jonkinlaista vajausta vuodenvaihteen resursseihin. Ei onneksi ole mun ongelma enkä varmasti enää tuossa kohtaa asiaa mieti sen suuremmin.

Työpaikan informointi – checked.

Yhdelle työkaverillekin paljastin raskauden jo aamusta, kun se muiden jutustelujen yhteydessä kehtasi niin suoraan kysyä, millons meille tulee perheenlisäystä. Sen ilme oli kyllä priceless, kun sanoin että joulukuussa olis tulossa. 😀

Rv. 20+1

Suhteet Oma elämä Työ Ajattelin tänään

27.7.2014 hanskimus

Puoliväli 20+0

Tänään olemme päässeet taas yhden raskausetapin kohdalle, puoliväliin. Raskausviikko 20+0 tänään ja jäljellä 140 päivää laskettuun aikaan. Hurjalta tuntuu ja samalla myös todella pitkältä ajalta, vaikka loppuvuosi varmasti hurahtaakin ihan tuosta noin vain.

Mies on ollut viime aikoina hyvin kiinnostunut masusta ja sen asukkaasta. Silittelee mahaa ja kyselee siltä kuulumisia. Tiistainen päivystyskäynti varmaan säikytti myös miestä, kun se on nyt ollut paljon enemmän tuollainen. Luonnostelin tätä tekstiä aamulla ja silloin tilanne oli vielä se, että liikkeitä ei kovin paljon tunnu vatsan läpi. Puolenpäivän tienoilla pikkuinen vallan riehaantui ja näin muutaman kerran, kuinka pötsinahka heilahti! Ihmeellistä. Ja vähän pelottavaakin, sillai alienmaisesti. Ekalla kerralla itse asiassa säikähdin ihan, oli se sen verran yllättävää. 😀

Puolivälietapista ei nyt ihan kauheasti ole muuten sanottavaa. Olo on ollut toisella kolmannekselle ekaakin parempi. Alaselän jumitukset ja kivut ovat kyllä lisääntyneet mutta ne johtuvat kyllä varmasti muustakin kuin masusta. Kuten epäergonomisesta työasennosta toimistossa ja iltamakoilusta sohvalla. Masu kyllä kasvaa ja on siitä alkanut tulla jo ihan palautettakin. Tosin vasta niiltä, jotka tietää mun olevan raskaana. Muut ihmiset tuntuvat lähinnä vilkuilevan mutteivät sentään sano mitään. Eilen huomasin, että kadulla naiset kiinnittävät erityisen paljon huomiota vatsanseutuuni. Se oli jo hieman vaivaannuttavaa. Kauhulla odotan sitä hetkeä, jos/kun joku vieras ihminen tulee koskemaan mahaa. En todellakaan pysty sietämään ajatusta sellaisesta. Toivottavasti niin ei käy, ja jos käy toivottavasti osaan itse käyttäytyä fiksusti enkä esimerkiksi refleksinomaisesti tinttaa jotain mummelia nenään.

Olisin laittanut tähän kuvan puolivälimasusta, mutta Lily haluaa jostain syystä kääntää sen vaakatasoon. Ei pysty hyväksyy, joten lukijat jäävät nyt ilman kuvaa ainakin siihen saakka, kunnes keksin keinon, millä tuonkin typerän ominaisuuden saa kierrettyä.

Kävimme muuten perjantaina serkkuni luona visiteeraamassa ja tervehtimässä heidän kesäkuun lopussa syntynyttä tyttöään. Voi, että miten hän oli suloinen. Kovasti oli tytöllä tukkaa päässä ja isot jalat. Niin pieni ja avuton se kuitenkin oli, että en tiedä tuliko itselle enempi paniikki (pystynks mä tähän edes?!) vai suunnaton hellyys. Ehkä kuitenkin jo enemmän jälkimmäinen. Mies oli ainakin ihan myyty.

Serkun vaimolla (joka on siis mun oikein hyvä ystävä) synnytys ei mennyt ihan nappiin, stoori kuulosti jopa pelottavalta kaikkine raskausmyrkytyksineen ja verenhukkineen. Onneksi mitään pahempaa ei käynyt. Toivon todella, että meillä menee asiat hieman helpommin synnytyksen suhteen. En ole kauheasti vielä asialle ajatuksia uhrannut mutta tollasen pelottavan kertomuksen jälkeen haluaa taas hieman enemmän ottaa asioista selvää. Verenpaine ainakin on ollut koko ajan tähän mennessä hyvissä lukemissa, toivottavasti pysyykin sellaisissa. Hieman tuntuu olevan tuurihommaa tuokin, kelle ne vaivat kasautuvat. Tuokin ystävä on ollut aina hyväkuntoinen ja terve ja silti sai sen myrkytyksen.

Huomenna aion kertoa raskaudesta pomolleni. Keskiviikkona on rakenneultra.

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Terveys