Rusettipipot, vauvan shortsiasu ja muut viime aikojen virkkausprojektit

Rusettipipot, vauvan shortsiasu ja muut viime aikojen virkkausprojektit

Kuten jo aiemmin kerroin, vapaa-aikani kului huhtikuussa tiiviisti virkkuukoukku kädessä. Tänään katsotaan, mitä kaikkea ehdin saada aikaiseksi! Ensimmäisenä projektinani valmistui kesäinen shortsiasu vauvalle. Aloitin sen virkkaamisen jo kauan sitten, mutta muiden kiireiden syrjäytettyä virkkuuinnostusta viimeistely oli jäänyt puolitiehen. Tein nyt asuun taskun, virkkasin lahkeet valmiiksi sekä päättelin langanpätkät. Shortsipuvusta tuli mielestäni tosi söpö! Mittasuhteiltaan se […]

Apua, ei kai taas raskaana?

Apua, ei kai taas raskaana?

Taannoin kylppärin kaappia penkoessani käteeni osui puolentoista vuoden takainen raskaustestipakkaus. Paketissa oli vielä muutama tikku jäljellä, ja päiväysmerkintä kertoi testien vanhentuvan ensi vuodenvaihteessa. Hetken mielijohteesta päätin huvikseni tehdä yhden. Olimme juuri jutelleet hyvän ystäväni kanssa toisen lapsen ajankohtaisuudesta ja olin todennut tälle pikkusisaruksesta haaveilevalle bestikselleni, että meillä uusi vauva ei ole suunnitelmissa vielä aikoihin. Pikemminkin […]

Kuusi kirjavinkkiä ja sukellus äänikirjojen maailmaan

Kuusi kirjavinkkiä ja sukellus äänikirjojen maailmaan

Huhtikuussa minut piti kiireisenä kaksi harrastusta: virkkaus ja äänikirjat. Latasin BookBeatin kännykkäsovelluksen ilmaiskuukauden huhtikuun alussa ja vietin koko kuukauden tiiviisti kuulokkeet korvillani. Kuuntelin kirjat pääasiassa kaksinkertaisella nopeudella, joten ehdin kahlata läpi aika monta opusta. Kuuntelin kirjoja koiralenkeillä, virkatessa, kotitöitä tehdessä, vauvan päiväuniaikaan, odottaessani iltaisin vauvan nukahtamista… Lisäksi luin pari e-kirjaa, joita ei ollut saatavilla kuunneltavassa […]

Ensimmäinen äitienpäivä ja vauvan kuulumiset

Ensimmäinen äitienpäivä ja vauvan kuulumiset

Tänään oli ensimmäinen äitienpäiväni. Aamulla pötköttelin rauhassa sängyssä sillä aikaa, kun mies ja vauva tekivät aamutoimet ja -palat valmiiksi. Ulkoilutin koiran itsekseni ja kuuntelin musiikkia. Kotiin tullessa kaksikkoni oli vastassa ovella. Vauva piteli ylpeänä kädessään hiukan rytistynyttä korttia, joka oli kaikessa yksinkertaisuudessaan superhellyyttävä ja miehen askarteluintoa ja -taitoja osuvasti kuvastava: oranssille kartongille oli kirjoitettu hoippuvasti […]

10+1 ideaa vauvan kanssa kotona puuhailuun

10+1 ideaa vauvan kanssa kotona puuhailuun

Nyt, kun itse kukin tulee varmasti tulevan kuukauden aikana viettämään merkittävän paljon aikaa kotosalla, olen miettinyt paljon erilaisia puuhaideoita kotona vauvan kanssa tehtäviksi. Vaikka olen aika kotihiiri, useampi viikko ilman harrastuksia, menoja ja vauvakavereiden tapaamista tulee varmasti rasittamaan ainakin jossain kohtaa. Tänään ajattelinkin jakaa teille 12 vinkkiä sellaisiin tekemisiin, joilla viihdyttää vauvaa kotona. Erilaisia listauksia […]

Pelkäänkö koronavirusta?

Pelkäänkö koronavirusta?

Edellinen postaukseni kotoiluun ja kodin ulkopuolella liikkumiseen liittyen osuikin yllättävän ajankohtaiseen saumaan, vaikken sitä kirjoittaessani vielä koronavirusta miettinytkään. Tuntuu, että ihan parissa päivässä koronatilanne on ampaissut huomattavasti huolestuttavampaan suuntaan. Erilaisia varotoimia ja rajoituksia on alkanut tipahdella nopeaan tahtiin. Alkuviikosta en seurannut koronauutisointia kovinkaan tarkkaan eikä arkisten menemisten erityinen rajoittaminen käynyt mielessäkään, kun olimme terveitä emmekä […]

Äitiyslomalla tylsistymisestä ja vauvan kanssa kodin ulkopuolella liikkumisesta

Äitiyslomalla tylsistymisestä ja vauvan kanssa kodin ulkopuolella liikkumisesta

Ajattelin ennen vauvan syntymää, että äitiyslomalla oleminen sopii minulle takuulla loistavasti. En uskonut ollenkaan, että aika kävisi kotona pitkäksi. Äitiyslomalla kotona nököttämisen tylsyydestä puhuminen tuntui päinvastoin itselleni tosi vieraalta, koska olen aina ollut kotosalla viihtyvää tyyppiä. Jatkuvien aktiviteettien, ystävien tapaamisten ja harrastusten sijaan introverttiluonteelleni on aina sopinut paremmin rauhallinen puuhastelu kotona. Olen nauttinut omasta rauhasta, […]

Tarpeellista vai turhaa: mitkä vauvantarvikkeet olivat oikeasti hyödyllisiä

Tarpeellista vai turhaa: mitkä vauvantarvikkeet olivat oikeasti hyödyllisiä

Raskausaikana tein monta listaa tarvikkeista, jotka vauvaa varten tulisi hankkia. Keräsin netistä, foorumeilta ja tuttujen mielipiteistä ideoita ja puntaroin tuon tuostakin, mitkä lukemattomista härpäkkeistä olisivat oikeasti tarpeen. En halunnut ostaa mitään turhaa, mutten toisaalta stressata puuttuvista tavaroista tai niiden hankkimisestakaan. Nyt vauvan ollessa seitsemän kuukauden ikäinen ja pikkuvauvavaiheen ollessa takana päin olen saanut aika hyvän […]