Minimalistin arkikosmetiikka

Omistan monia kivoja kosmetiikkatuotteita vartalokuorinnoista kasvonaamioihin, mutta arkinen kosmetiikkakokoelmani on nykyisin varsin karsittu. Vaikka tykkään aina toisinaan pitää pienen hemmottelevan kotispa-tuokion, edes viikoittaisessa käytössä minulla on vain seitsemän tuotetta: shampoo, kuivashampoo, suihkusaippua, vartalovoide, kasvovoide, seerumi ja huulirasva.

Lopetettuani meikkaamisen olen luopunut monista tavallisista kosmetiikkatuotteista. En käytä esimerkiksi kasvojenpuhdistusainetta, hiusten hoitoainetta tai deodoranttia kuin todella satunnaisesti. Kosmetiikkavalintani palvelevat nykyään lähinnä kahta tarkoitusta: ihon kosteutusta tai hiusten puhdistusta. Kesällä käytän toki myös aurinkorasvaa.

Käyn suihkussa joka toinen päivä ja nyt helteellä vähän useamminkin. Suihkussa käytän tietysti shampoota ja suihkusaippuaa. Hiukseni ovat rasvoittuvaa sorttia, ja vaikka raskausaika hillitsikin pahinta likaantumista hieman, tykkään tehokkaan puhdistavista shampoista. Tällä hetkellä käytössäni on Urtekramin Tea Tree Shampoo. Se on ihan ok, mutta ei vedä puhdistavuutensa puolesta vertoja suosikilleni eli Laveran Freshness&Balance -shampoolle. Toisaalta tämä Urtekramin puteli ei kyllä edes väitä olevansa erityisesti rasvaisten hiusten tuote, joten annettakoon se sille anteeksi. Rasvoittuville hiuksille tuntuu ylipäätään löytyvän paljon heikommin tuotteita kuin kuiville, rasittuneille tai värjätyille. Laveran lemppariani myydään vain yhdessä tietämässäni kaupassa, jossa käyn satunnaisesti, joten aina toisinaan joudun hankkimaan jonkun muun shampoon martkettiostosten yhteydessä.

Välipäivinä freesaan tukkaa kuivashampoolla. Ennen raskautta jouduin suihkimaan sitä poikkeuksetta joka toinen päivä, mutta koska hiukseni eivät nykyisin rasvoitu enää ihan yhtä nopeasti, turvaudun kuivashampooseen silloin, jos on jotain isompaa menoa tai tukka tuntuu erityisen nihkeältä. Olen käyttänyt vuosikausia Batisten kuivashampoita. Ne ovat tosi hyviä, mutta aika voimakkaan tuoksuisia. Raskausaikana en kestänyt hajua yhtään, joten ostin tilalle Cutrinin hajusteetonta versiota. Se on myöskin tosi toimiva tuote! Nykyisin olen ostanut vähän vaihdellen molempia.

Suihkusaippuoiden suhteen en ole tippaakaan ronkeli, vaan joku perusputeli kivalla tuoksulla riittää. Välttelen iholle jätettävissä tuotteissa liian vahvoja tuoksuja, mutta suihkuhetken ajan on ihana fiilistellä kivaa tuoksua. Doven Nourishing Secrets -suihkusaippua ajaakin hyvin asiansa, ja vartalon kosteutukseen minulla on saman sarjan vartalovoide. Varsinkin talviaikaan rasvaan aina peseytymisen jälkeen kädet ja aika usein myös sääret. Doven Body Lotion on mukavan kevyt juuri esimerkiksi jalkojen iholle, mutta käsille tykkään käyttää vähän paksumpaa, nimenomaan käsille tarkoitettua voidetta.

Peseytymisrutiinini on ehkä siinä mielessä monien mielestä erikoinen, että vaikka hiukseni ovat pitkät, en käytä hoitoainetta. Satunnaisesti saatan hieroa sitä hiukan hiusten latvoihin peseytymisen yhteydessä, mutta pääsääntöisesti en vain jaksa hoitaa tätä ”ylimääräistä” vaihetta suihkuttelun yhteydessä. Samasta syystä en ajele myöskään säärikarvoja, se vain tuntuu liian vaivalloiselta ja turhalta. Hiukseni ovat ihan ookoossa kunnossa näinkin. Ne ovat myös sen verran hennot ja suorat, että esimerkiksi takkuuntumisesta ei tarvitse huolehtia.

Myös deodorantista olen luopunut jo vuosia sitten. En vain suoraan sanottuna ole huomannut sillä mitään mainittavaa vaikutusta hikoiluuni. Nyt kesäaikaan olen välillä pohtinut, pitäisikö deodoranteille antaa uusi mahdollisuus, mutta toistaiseksi olen mieluummin sitten käynyt useammin kainalopesulla ja jättänyt ylimääräiset kosmetiikkapurkit kauppaan.

Kasvojeni sekaiho on ollut viime vuodet melko hyvässä kunnossa, ja aiempien näppyläongelmien sijaan olen kaivannut sille lähinnä kosteutusta. Päivittäisessä käytössä kasvojen ihonhoitoon minulla onkin kolme tuotetta: seerumi, kosteusvoide ja huulirasva. Aivan joka päivä käytän näistä ainoastaan huulirasvaa. Labellon klassinen huulirasva on suosikkini ja näin kesällä hyvä valinta myös SPF15 -merkintänsä ansiosta. Lähes päivittäin käytän myös seerumia ja kosteusvoidetta, joilla yritän pitää kasvojeni ihon mukavan kosteutettuna. Lisään niitä aina suihkun jälkeen ja toisinaan muulloinkin, jos iho tuntuu kiristävältä. Olen tosi tykästynyt Lumenen Valo-sarjan Nordic C Glow Boost Essenceen. Käytän sitä seerumin tapaan Erisanin yksinkertaisen, normaalille ja sekaiholle tarkoitetun kosteusvoiteen alla. Tykkään Erisanin voiteen koostumuksesta, ja se kosteuttaa tehokkaasti rasvoittamatta ihoa. Sain purkin alunperin joululahjaksi mieheni äidiltä, ja todettuani sen huomattavasti aikaisempaa kosteusvoidettani paremmaksi olen ostanut sitä lisää jo useamman tuubillisen.

Kasvojen puhdistus hoituu minulta nykyisin ihan vain vedellä suihkujen yhteydessä. En ole enää aikapäiviin pessyt arjessa kasvojani puhdistusaineella. Tiedän, että se olisi ihon kannalta suositeltavaa, vaikka meikinpoistosta minun ei tarvitsekaan huolehtia, mutta koska ihoni on ollut viime vuodet hyvässä kunnossa, se(kin) tuntuu vain turhalta ylimääräiseltä vaivannäöltä. Jos olen vaikka käyttänyt päivän aikana kasvoilla paljon aurinkovoidetta tai se tuntuu muuten tarpeelliselta, hoidan homman pyyhkäisemällä kasvot Mossan misellivedellä.

Kuten kosmetiikankäytöstäni voi päätellä, määrittävin tekijä tuotevalinnoissani on nykyisin, noh, laiskuus. Jos en huomaa tuotteella jotakin oikeasti näkyvää hyötyä tai tarvetta, jätän sen pois. Pyrin suosimaan luonnonkosmetiikkaa, mutta pääkriteeri ostoksilla on silti helppous ja toimivuus. En juuri jaksa metsästää uusia suosikkeja, vaan käytän mielelläni aina niitä samoja hyväksi havaittuja peruskamoja, jotka ajavat asiansa. Aika suuri osa kosmetiikastani tulee myös lahjoina.  En ole kovin hyvä keksimään lahjatoivomuksia ja esimerkiksi äitini ja siskoni tiedustelevat aina merkkipäivien lähestyessä tarpeitani, joten aika usein olen pyytänyt jotakin arkikäytössä kuluvaa luottotuotetta. Itse olenkin viime vuosina joutunut täydentämään lähinnä shampoo- ja huulirasvavarantoja.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *