Joskus ystävänpäivän tienoolla monissa blogeissa pyöri tällainen Ystäväkirja-haaste. Aloitin silloin itsekin postauksen naputtelemisen, mutta jostain syystä luonnos jäi arkistojen kätköön pyörimään. Nyt innostuin kuitenkin täydentämään postauksen loppuun ja julkaisemaan sen näin jälkijunassa, olkoot nyt vaikka sitten ystävänpäivän sijaan vapun kunniaksi.

Ikä: Täytin nyt keväällä 24 vuotta.

Kuinka pitkä olet: Noin 161 cm, eli melko lyhyt.

Silmien väri: Sanoisin, että sinivihreä. Valaistuskin aina vähän vaikuttaa.

Koulupolku: Kävin alakoulun ensimmäiset kaksi vuotta koulua, johon tuli tuttu ryhmä samasta päiväkodista. En kuitenkaan viihtynyt kovin hyvin, joten kolmannelle luokalle pyrin musiikkiluokalle ja vaihdoin koulua. Onneksi melkein kaikki muutkin luokan oppilaat olivat ennestään tuntemattomia toisilleen, joten uudella luokalla oli helppo tutustua. Nelosluokan jälkeen koulurakennuksemme meni purkuun ja siirryimme koko koulu eri kouluun, jossa kävin ala-asteen loppuun. Yläasteelle siirryin viereiseen koulurakennukseen saman musiikkiluokan mukana. Yläkoulun jälkeen menin taidepainotteiseen lukioon (vaikkakaan en itse juuri valinnut taideaineiden kursseja), jonne tuli niin ikään tuttuja tyttöjä peruskouluajoilta. Lukioaikoina aloin kuitenkin hengailla aktiivisesti seurakuntaporukoissa, ja löysin oman kaveripiirini sieltä. Lukiosta mukaani ei siis jäänyt ketään uusia, läheisempiä kavereita, vaikka pariin peruskouluaikaiseen ystävään pidän edelleen yhteyttä.

Keskiarvo: Olin aina todella hyvä oppilas varsinkin lukuaineissa. Jos oikein muistan, kaikkien aineiden keskiarvoni yläkoulun jälkeen taisi olla 9,8.

Viihdyitkö koulussa: Viihdyin kyllä! Tykkäsin opiskella ja asiat jäivät minulle helposti mieleen. En joutunut raatamaan opintojen eteen juurikaan, vaikka luin kyllä aina tunnollisesti kokeisiin ja vähän stressasinkin niitä. Musiikkiluokallamme oli todella hyvä yhteishenki, ja oli ihanaa, että sama tuttu ja turvallinen porukka säilyi kolmannelta luokalta aina yläkoulun loppuun saakka.

Kotieläimiä: Meillä on iso sekarotuinen koira, jonka mieheni hankki jo ennen kuin aloimme seurustella. Lisäksi lapsuudenkodissani oli shetlanninlammaskoira, jonka saimme, kun olin kahdeksanvuotias ja joka oli ollut yksi hartaimmista toiveistani. Ennen koiraa minulla oli lapsena lemmikkinä erilaisia kotiloita.

Lempiväri: Varmaankin raikas limenvihreä tai vaaleansininen, vaikka tykkään kyllä myös esimerkiksi tietyn sävyisestä vaaleanpunaisestakin. Vaatteissa tykkään neutraalimmista väreistä, kuten valkoisesta.

Onko sinulla sisaruksia: On, minua kolme vuotta vanhempi isosisko.

Pidätkö sukulaisistasi: Joo, mutta en oikein pidä yhteyttä muihin kuin omaan lapsuudenperheeseeni. Näen vanhempiani viikoittain (nyt lapsen mummilahoidossa olemisen vuoksi vieläkin useammin) ja siskoakin parin viikon välein, vaikka hän asuu nykyisin viikot toisella paikkakunnalla. Äidin puolen isovanhemmat olivat minulle myös tosi läheisiä lapsena. En ollut eka-tokaluokalla iltapäiväkerhossa, vaan menin aina koulun jälkeen lähellä olevaan mummilaan. Molemmat isovanhempani ovat kuitenkin edesmenneet jo useampi vuosi sitten.

Lempivuodenaika: Hmm, ehkä (alku)syksy. Syksyn värit ovat tosi kauniit ja ulkona on yleensä sopiva sää: ei liian kuuma eikä liian kylmä.

Paras lukemasi kirja: Ensimmäisenä mieleeni tulevat Pauliina Rauhalan Taivaslaulu-romaani sekä Linda-Maria Roineen elämäkerta Ei koira muttei mieskään, joten sanotaan vaikka ne. Nuorempana olin oikea superlukutoukka, mutta nykyisin en lue juuri lainkaan, jos blogeja ja aikakauslehtiä ei lasketa mukaan. Joskus satunnaisesti olen kyllä ostanut äänikirjapalveluiden kuukausijäsenyyttä. Pääasiassa kuuntelen silti podcasteja, koska niitä on saatavilla niin paljon ilmaiseksi.

Paras näkemäsi elokuva: Olen surkea nimeämään parasta yhtään mitään, kun on niin monia eri tavoilla hyviä. Yleisesti tykkään kuitenkin eniten elokuvista, joissa on jotain syvällistä ulottuvuutta. Myös historia- ja scifi-teemat kolahtavat.

Lempiyhtyeesi: Kuuntelen ehkä useammin artisteja kuin bändejä, mutta tykkään kyllä erityisesti monista kristillisistä bändeistä. Suomenkielisistä mieleisiä ovat mm. The Rain, GodFM ja KLS, englanninkielisistä taas Psalms of Men ja Twenty one pilots.

Mikä biisi soi nyt: Tässä juuri selasin YouTubesta noita suosikkiyhtyeitä edellistä kysymystä varten, joten Twenty one pilotsin Chlorine.

Mitä rakastat: No kliseisesti perhettä ja läheisiä, mutta toki myös omaa rauhallista aikaa, kun voi uppoutua johonkin asiaan tai ajatuksiinsa.

Mitä inhoat: Tämä on tosi random, mutta en voi sietää kenkäkauppojen hajua. Lapsena uusien kenkien ostaminen oli yhtä kärsimystä, kun piti yrittää sinnitellä kaupoissa edes sen aikaa, että sai valittua ja sovitettua jotkut kelvolliset jalkineet.

Mitä odotat tällä hetkellä: Kaikki on juuri nyt tosi hyvin, joten en sinänsä toivo, että aika kuluisi nopeammin. Mutta jossain määrin odotan kyllä kesää, mökkeilyä, ulkoilua ja tietysti aivan kesän lopussa uuden pienen perheenjäsenemme tapaamista.

Harrastatko liikuntaa: En, tosin liikun usein paikasta toiseen kävellen ja lenkitän päivittäin koiraa. Lapsena harrastin jonkin aikaa tanssia ja ratsastusta.

Soitatko mitään soitinta: Harrastin lapsena ja nuorena monta vuotta pianonsoittoa. Lisäksi musiikkiluokalla tuli opittua alkeistakin alkeisimmat rumpujen, kitaran ja basson soiton perusteet. Bassoa soitin jopa satunnaisesti luokkalaisteni kanssa perustamassamme bändissä, mutta enää en kyllä muista noista kolmesta soittimesta yhtään mitään. Pianon soitto sen sijaan onnistuu edelleen suht koht hyvin, vaikka taidot ovatkin ruosteessa vuosikausien soittotauon jälkeen. Ehdin käydä koronarajoitusten välissä kerran kirjastossa pianoa pimputtelemassa, mutta sitten yhteiskäytössä oleva soitin lähti pois valikoimista. Vanhempieni luona on kyllä edelleen sama piano, jolla soittamista harrastinkin, mutta taaperon ollessa aina mukana ei sillä soittaminen oikein luonnistu.

Mitä harrastuksia sinulla on: Nykyään ei mitään, jos leffojen katselua, pelaamista ja kausittaista virkkaamista ei oteta lukuun. Nuorempana harrastin pianonsoiton lisäksi muun muassa luovaa kirjoittamista.

Mikä kamera sinulla on: Olympus Pen Lite E-PL7. Käytettynä ostettu ja miehen valitsema, en itse tajua tai ole kiinnostunut oikeastaan mistään elektroniikasta. Kamera ajaa asiansa ihan riittävän hyvin omaan käyttööni.

Syötkö suklaata: Syön toki. En kuitenkaan kovin usein nykyään, koska ostamme yleensä kaupasta herkuksi joko sipsejä tai naksuja (miehen suosikit) tai irtokarkkeja tai muita hedelmäkarkkeja. Tykkään kyllä tosi paljon niin maito- kuin valkosuklaastakin, joten hyvin voisi valita useammin sellaista.

Suklaa vai salmiakki: Suklaa ehdottomasti! Meillä mies on enemmän salmiakin ja lakritsin perään, vaikka kyllä ne minustakin ihan menettelevät. Nyt raskausaikana on välillä tehnyt kauheasti mieli, kun salmiakkia ei saa syödä.

Lempijäätelö: Joku makea mutta raikas. Ehkä mango-meloni, mansikka tai päärynä.

Sauna: En ole kova ottamaan löylyjä, mutta saunomme kyllä lähes viikoittain miehen kanssa, kun taapero on mennyt unille. Saunominen on ihanan rentouttavaa ja olen tosi iloinen, että asunnostamme pikkuruinen oma sähkösauna löytyy.

Paras paikka, missä olet käynyt: Hmm. Olen matkustellut lapsena ja nuorena aika paljon, mutta mikään yksittäinen paikka ei ole jäänyt mieleen erityisen sykähdyttävänä. Loppujen lopuksi paikoilla ei ehkä ole niin merkitystä, vaan sillä, ketä siellä on paikalla ja mitä siellä tehdään. Oikeasti kaikista paras paikka onkin varmaan koti.

Maa, johon haluaisit matkustaa: En oikeastaan kaipaa matkustelua ollenkaan. Lähden mieluummin mökille kuin ulkomaille. Tähän vanhaan postaukseen olen kuitenkin koonnut listaa kohteista, jotka jollain tapaa kiehtovat minua. Realistisesti ajateltuna tosin uskon, että seuraava ulkomaanmatkamme tulee olemaan perinteinen etelänlomareissu lasten kanssa sitten, kun he molemmat ovat sen ikäisiä, että ymmärtävät uima-altaassa polskuttelun, lämmön ja jäätelön päälle.

Meikkaatko kouluun: En meikkaa enää minnekään, en yleensä edes juhliin. Yläkoulussa meikkasin kyllä kevyesti joka päivä, eli laitoin vähintään ripsiväriä ja puuteria. Lukiossakin meikkasin pääsääntöisesti, kunnes sitten joskus abivuoden aikoihin se alkoi vähitellen harventua enkä jaksanut enää niin miettiä asiaa.

Kadutko jotain: Lähtökohtaisesti en välttämättä haluaisi muuttaa mitään elämässäni, koska uskon, että asiat menevät niin kuin menevät syystä. Mutta totta kai kadun esimerkiksi niitä tilanteita, joissa olen käyttäytynyt ikävästi tai satuttanut muita.

Haluaisitko muuttaa jotain itsessäsi: Haluaisin olla rohkeampi ja miettiä vähemmän sitä, mitä muut ovat mistäkin asiasta mieltä.

Lempijuhlasi: Joulu. Silloin on kiva kokoontua perheen kesken yhteen ja nauttia jouluruoista ja muista perinteistä. Meillä ei oikein ole mitään suureellisia tai edes pienempiä juhlaperinteitä mihinkään muihin juhliin, joten pääsiäiset, vaput, uudetvuodet, juhannukset sun muut tulee vietettyä hyvin vaihtelevissa merkeissä. Usein en tee mitään ihmeellistä. Nyt lapsen myötä hänen synttäreistäänkin on kyllä tullut kiva juhlapäivä! On mukava järjestellä ja suunnitella itse juhlia, kun muutoin ei oikein tule koskaan järjestettyä mitään.

Välitätkö muiden mielipiteistä: No välitän ja paljonkin. Olen vahvasti miellyttäjäluonne. Väitän, että lähestulkoon kaikki välittävät ainakin jollain tasolla.

Mistä ostat vaatteesi: Nykyään pääasiassa kirpputoreilta. Satunnaisesti saatan käydä myös perus ketjuliikkeissä, mutta ostan tosi harvoin mitään uusia vaatteita, jos sukkia ja alusvaatteita ei lasketa mukaan.

Tuomitsetko ennen kuin tunnet: Juu, kyllähän sitä aina tietyn ensivaikutelman tai ennakkokäsityksen muodostaa, vaikkei vielä tuntisi toista. Yritän kyllä olla tuomitsematta mitenkään negatiivisesti ja olla avoimin mielin mielipiteen muuttumiselle.

Mistä haaveilet: Sellaisesta tavallisesta, onnellisesta elämästä perheen kanssa. Ikiomasta omakotitalosta ja oman ammatillisen identiteetin sekä sitä kautta mieluisan työpaikan löytämisestä. Siitä, että saisin elää lähempänä Jumalaa ja olla hänen käytössään.

Mitä teet tänään: Meillä oli tänään kotipäivä taaperon kanssa. Aamupäivällä suuntasimme perhekerhon muskarihetkeen. Söimme myös lounaan siellä, ja kun lapsi nukahti kerhon jälkeen päiväunille, rentouduin itsekseni ja etsiskelin hänelle netistä kesävaatteita. Unien jälkeen ulkoilutimme koiran ja lähdimme kauppaan ostamaan grillattavaa vapuksi. Päivälliseksi kokkasin jauhelihakastiketta ja spagettia, ja kun mies vihdoin viideltä lopetti työt, vietimme iltaa perheen kesken.

Edellinen blogipostaus meni vähän palopuheen puolelle, joten halusin kirjoittaa vielä muitakin raskauskuulumisia. Viime kerrasta on jo aikaa, joten tuntuu, että sanottavaa olisi hirveästi! Minulla on nyt menossa 23. raskausviikko. Puoliväli on reilusti ylitetty ja vauvan liikkeet tuntuvat tosi selvästi päivittäin ja useaan kertaan. Aloin kiinnittää potkuihin kunnolla huomiota joskus raskausviikon 17+0 tienoolla, mutta varmasti jo sitä ennen niistä oli pieniä tuntemuksia. Minusta on tuntunut  sekä nyt että ekassa raskaudessa tosi vaikealta tunnistaa, milloin on kyse varmasti vauvasta eikä vain jostain muista suoliston liikkeistä, joten olen mieltänyt molemmilla kerroilla vauvan liikkeiksi oikeastaan vasta ne kunnon monotukset.

Raskausoireita ei ole ollut enää aikapäiviin, vaan oloni on ollut tämän keskiraskauden ajan täysin normaali. Ainoa pieni haaste, jonka yhdistän raskaana olemiseen, on laskenut verenpaine. Verenpaineeni on aina ollut matala, mutta parilla viimeisimmällä neuvolakäynnillä se on ollut tavallistakin alhaisempi. Matala verenpainehan ei sinänsä haittaa mitään, vaan on päinvastoin ihan positiivinen juttu. Ikävänä lieveilmiönä on kuitenkin se, että nykyisin tosi usein kun nousen ylös, silmissä sumenee hetkeksi. En onneksi ole pyörtyillyt tai mitään sellaista, mutta eihän se pieni heikotuksen tunne kivalta tunnu, vaikka kestääkin vain joitakin sekunteja.

Viime neuvolakäynnillä myös hemoglobiini oli tehnyt aika ison pudotuksen. Alkuraskaudesta arvo oli todella hyvä, eli lukema ei ole vielä ollenkaan hälyttävä, mutta olen nyt ottanut aina joinain päivinä varmuuden vuoksi rautalisää, kun sitä kerran kaapista löytyy. Raskaus ja imetys usein kuluttavat äidin rautavarastoja, ja koska edellisestä kerrastakin on vasta suhteellisen vähän aikaa, en halua laittaa kehoani liian koville. Raudan ohessa olen jatkanut edelleen D-vitamiinin ja folaatin syömistä. Nyt ostin myös lisäksi omega3- ja kalsiumtabletteja. En juo maitoa juuri ollenkaan, joten neuvolasta suositeltiin minulle kalkkilisää jo aiemmin, ja koska kalaakin tulee syötyä huomattavasti suosituksia harvemmin, uskoisin tuon omega3 olevan hyödyksi nyt raskausaikana. Kalsiumin kanssa täytyy tosin muistaa, että se hidastaa raudan imeytymistä. Olenkin ottanut rautaa ja kalsiumlisää vuoropäivinä.

Tuntuu vähän hullulta popsia näin paljon pillereitä, kun normaalisti käytän ainoastaan D-vitamiinia. Toisaalta monet raskausvitamiinit sisältävät jopa lähemmäs pariakymmentä eri vitamiinia tai hivenainetta, että sinänsä oma listani on vielä aika maltillinen. Folaatin syömisen aion kyllä lopettaa, kunhan purkki tyhjenee – foolihappo on tärkeää lähinnä raskauden ensimmäisellä kolmanneksella. Voi kuitenkin olla, että loppuraskaudessa mukaan kuvioihin tulee otettua vielä maitohappobakteeritkin, koska olen kuullut, että ne saattaisivat ehkäistä streptokokki B:tä. En todellakaan haluaisi altistaa vauvaa heti synnytyksessä antibiooteille, joten harras toiveeni on, että olisin jälleen negatiivinen streptokokille. Omassa kunnassani streptokokkinäyte otetaan jo raskausviikon 36 paikkeilla, eikä pikatestejä ole enää sairaalassa mahdollista saada.

Vaatepuolella olen siirtynyt lähes sataprosenttisesti raskausvaatesektorille, vaikka parissa löysässä ja pitkähelmaisessa normipaidassa vielä riittääkin pituus. Onneksi minulla on edelleen kaikki edellisen raskauden aikaiset asut tallessa. Tarvitsisin (tai no, haluaisin) enää mekkoja kesäksi ja toiset raskauslegginssit. Varsinaisia raskausvaatteita en halua ostaa enempää, mutta esimerkiksi tämä näissä kuvissa näkyvä mekko oli mielestäni loistohankinta. Se on sen verran löysä, että mahalle on runsaasti kasvunvaraa, mutta malli ei näytä lörpähtäneeltä sittenkään, kun en enää ole raskaana. Löysin mekon perjantaina kirppikseltä ihan normipuolelta. Hankin samalla reissulla myös pari mekkoon sopivaa vyötä, jottei vaikutelma olisi niin telttamainen.

Maha on siis tosiaankin kasvanut siinä määrin, että tässä kohtaa nekin, joille en ole raskaudesta kertonut, näkevät asianlaidan päältä päin. Julkaisin kyllä kuukausi sitten raskausuutisen myös Instagramissa. Taapero ei oikein innostunut ”minusta tulee isosisko”-teemaisissa valokuvissa poseeraamisesta, vaikka yritimme useampana päivänä, mutta jonkinlaiset otokset sain onneksi hänestä ja ultrakuvistakin. Ja kohtahan sitä onkin jo seuraava ultra! Tuntuu, että nyt erilaisia raskauteen liittyviä käyntejä on yhtäkkiä jatkuvasti. Ekalla raskauspuoliskolla kävin koko aikana kahdesti neuvolassa ja kerran ultrassa. Tällä viikolla olin neuvolassa, huomenna menen ottamaan verikokeet ja rakenneultraankin on enää kaksi viikkoa. Ultrasta viikko eteenpäin on jo seuraava neuvolakäynti. Verikokeet veren vasta-aineiden, kupan, HIV-tartunnan ynnä muiden poissulkemiseksi tosin otetaan yleensä jo raskauden alkuvaiheessa ennen nt-ultraa, mutta koska emme osallistuneet sikiöseulontoihin, unohtui verikoe tuolloin kokonaan. En edes ollut varma, tarvitseeko minun mennä verikokeisiin, kun en tuota yhdistelmäseulontaa halunnut. Nyt viime käynnillä selvisi, että kyllä tarvitsee, ja terveydenhoitaja kehotti kokeen ensi tilassa ottamaan. Onneksi sain ajan labraan tosi nopeasti.

Tiheä käyntimäärä ei tunnu tällä hetkellä yhtään ikävältä jutulta, vaikka harkitsin jossain kohtaa myös neuvolakäyntien karsimista. Minulla on ihan hyvä mieli mennä taas suhteellisen pian uudestaan neuvolaan. Laitoin edellisessä postauksessa kertomani raskaustodistus- ja sydänääniepisodin tiimoilta viestiä neuvolan esimiehelle, ja sain pahoittelut ylireagoinnista sekä lupauksen, että asiasta keskustellaan henkilökunnan kanssa ja että raskaustodistuksen kirjoittamisen kriteerit selvitetään ensi tilassa. Raskaustodistushässäkkä juontui ilmeisesti jostain aiemmasta tilanteesta, jossa neuvola oli saanut Kelan puolelta noottia, kun raskauden kestoa ei oltu todennettu riittävästi ennen todistuksen kirjoittamista ja kuviossa olikin ollut jotain häikkää. Mutta hyvä, että kriteerit tulee nyt selvitettyä perinpohjaisesti. Oma terveydenhoitajanikin soitti ja pahoitteli tapahtunutta. Hän sanoi, että jos haluan, saan tietysti myös vaihtaa terveydenhoitajaa, mutta sille en koe tarvetta varsinkaan nyt, kun asia saatiin selvitettyä niin nopeasti ja hyvässä hengessä. Terveydenhoitaja on aina käynneillä ollut tosi mukava, ja uskon, että kollegan arveluttava konsultointi oli pääasiallinen syy koko episodille.

Synnytykseen liittyen olen yrittänyt nyt oikeasti alkaa valmistautua nimenomaan sairaalasynnytykseen, ei vain synnytykseen. Lähes kaikki tähän asti eli lähestulkoon päivittäin kuuntelemani ja katselemani on nimittäin liittynyt kotisynnytyksiin. On tuntunut paljon mukavammalta ja voimaannuttavammalta katsoa niitä upeita kotisynnytysvideoita, koska juuri sellaista synnytystä toivoisin. Kuitenkaan jatkuva kotisynnytysten fiilistely ei tällä hetkellä välttämättä palvele parhaalla mahdollisella tavalla juuri minun synnytystäni. Monesti kotisynnytystarinoissa nousee ainakin jollain tasolla esiin naisten pettymys aiempiin sairaalasynnytyskokemuksiin tai viesti siitä, etteivät sairaalan toimenpiteet ole oikeasti tarpeen normaalisti etenevissä synnytyksissä. Vaikka olen samaa mieltä, huomaan, että kotisynnytysten fiilistely saa minut samalla herkästi kokemaan sairaalasynnytyksen entistäkin huonompana ja tympeämpänä vaihtoehtona. Nyt olisi kuitenkin tärkeä kääntää oma fiilis tulevaa sairaalasynnytystä kohtaan mahdollisimman positiiviseksi.

Itselleni luottamusta tuovien, luonnollisten sairaalasynnytyskokemusten löytäminen netistä on valitettavasti vain osoittautunut tosi vaikeaksi. Vaikka kuinka kirjoittaisi YouTube-hakuun ”natural hospital birth”, pääsääntöisesti naiset makaavat videoissa sairaalavaatteissa ja KTG-laitteisiin sidottuina sängyissä eli synnyttävät juuri siten, kun itse en missään nimessä haluaisi. Vinkkejä positiivisesta sairaalasynnytysmateriaalista otetaan siis vastaan! Olen huomannut, että kaikki synnytyksistä lukemani, kuulemani ja näkemäni on saanut minut alitajuisesti kokemaan sairaalan henkilökunnan tietynlaisena vastustajana. En tiedä, keitä he ovat, enkä uskalla luottaa heihin yhtään. Pelkään, että minun täytyy koko ajan vahtia, etteivät kätilöt tuikkaa oksitosiinipiikkiä jalkaani kun katson muualle, ja etten pysty rentoutumaan, kun he ramppaavat huoneessa milloin minkäkin tutkimuksen kanssa. Kun ajattelen sairaalasynnytystä, minulla ei ole sellainen olo, että kokisin olevani turvassa.

Nyt yritän kuitenkin tietoisesti ajatella toisin. Sairaalan henkilökunta haluaa minulle ja vauvalle hyvää. He tekevät parhaansa ja ovat ihan samanlaisia, tavallisia ihmisiä kuin kuka tahansa. He ovat hakeutuneet alalle juuri siksi, että he ovat kiinnostuneita synnytyksistä ja synnyttäjien tukemisesta. Eivät he yritä pilata synnytystäni, päinvastoin. He ehkä katselevat monia asioita erilaisesta näkövinkkelistä kuin minä, mutta kyllä he silti varmasti yrittävät ymmärtää. Minun ei tarvitse pystyttää mitään sisäistä sotatilaa kätilöitä vastaan. Toiveeni on ilmaistu synnytystahdossani, he lukevat sen ja se riittää. Voin päättää ajatella sairaalaa ja kätilöitä lempeydellä ja lämmöllä pelon sijaan.