Vaikka sain ajokortin jo vuosia sitten 18 vuotta täyttäessäni, minua on aina pelottanut autoilu. En oikein ole ikinä saanut siihen kunnollista rutiinia, ja kirjoitin pelosta vajaat pari vuotta sitten postauksenkin. Nyt voin kuitenkin ilokseni kertoa, että pelkoni on tätä nykyä varsin hyvin hallinnassa! Minusta on vihdoin tullut ihminen, joka voi hypätä asiaa sen enempää pohtimatta ratin taakse ja hurauttaa mummilaan tai ystävän luokse kylään.

Tärkein tekijä pelon voittamisessa on ollut mikäpä muukaan kuin harjoitus. Mitä enemmän olen ajanut, sitä turvallisemmaksi oloni on muuttunut. Heinäkuussa pidimme miehen kanssa kuukausihaasteen, jossa minun tehtävänäni oli ajaa kaikki perheemme yhteiset automatkat. Tyypillisesti mies on ollut vakiokuskina, ja vielä keväällä en ajanut yksin oikein minnekään. Kävelin tai käytin julkisia, vaikka se olisi vienyt paljon enemmän aikaa. Jos olin menossa vaikka kaksin vauvan kanssa isovanhemmille, tuli siskomme lähes aina nappaamaan meidät oman autonsa kyytiin.

Nyt, rutiinin myötä, autoilu on kuitenkin alkanut sujua. Pystyn ajamaan huoletta yksin tuttuihin paikkoihin, ja mikä parasta, en mieti koko ajan hermostuneena itse autoilua, vaan kykenen kuuntelemaan musiikkia tai uppoutumaan ajatuksiini. Jopa vähän tuntemattomammatkin reitit sujuvat mallikkaasti, kunhan minulla vain on Google Maps auki ja näkyvillä. Minulla on surkea suuntavaisto, enkä halua stressata reitin arvailusta. Mutta vaikka ryhmittyisin väärälle kaistalle ja päätyisin sivupoluille, en mene enää paniikkiin, vaan odotan vain kännykältä uudet reittiohjeet ja seuraan niitä rauhallisin mielin.

Toistaiseksi enää ainoa stressinaiheeni autoilussa on parkkeeraaminen. Voin kyllä ajaa kaverin luokse, vaikkei reitti olisi tuttu, mutta minun täytyy tietää ennalta, mihin saan jätettyä auton. Hankaliin pieniin koloihin tai taskuparkkeihin en lähde edes yrittämään. Ajatus kortteleiden ympäri poukkoilusta ja sopivan parkkiruudun etsimisestä ei myöskään houkuta. Onneksi Street View-näkymästä pystyy usein tarkistamaan vaikka jo kotona, millaisia parkkeerausmahdollisuuksia päämäärän lähettyviltä löytyy.

Tuntuu ihanalta ja vapauttavalta, että voin nykyisin hurauttaa lapsen kanssa ruokaostoksille tai kaverille ilman stressiä tai busseilla venkslaamista. Esimerkiksi tänä maanantaina meillä ei ollut tytön kanssa mitään tekemistä, joten ajoimme hetken mielijohteesta kirpputoreille löytöjä tekemään. Ilman autoa en olisi takuulla jaksanut tai edes ehtinyt lähteä. Erityisen hyödyllinen ajotaito on varmasti keväällä, kun mies menee töihin ja lasta aletaan kuljettaa useammin hoitoon. Oma ajamiseni sujuu jo niin mukavasti, että yhteisillä reissuilla mies on palannut kuskin paikalle. Vaikka autoilun epävarma harjoitteluvaihe oli inhottava ja kuormittava, voin näin jälkikäteen sanoa, että kyllä kannatti. Viisi vuotta ajokortin saamisen jälkeen voin vihdoin sanoa, että osaan ajaa autoa.

Blogissani ei ole yleensä juuri sisustusaiheita sivuttu, mutta tänään teen poikkeuksen ja esittelen teille tyttäremme makuuhuoneen. Duploineen ja kaapin päällä lymyilevine vaippapaketteineen, haha.  Kaipaan nimittäin vinkkejä siihen, mitä taaperoikäisen huoneeseen kannattaisi hankkia. Lasten kokoinen matala pöytä ja tuoli askarteluun? Nukkekoti tai muu isompi lelu? Käykää ehdottamassa kommenttikenttään, mitkä ovat toimineet teidän lastenhuoneissanne.

Meinasin jo heivata koko tämän postausidean romukoppaan, kun järkevien ja tarkkojen kuvien ottaminen osoittautui mahdottomaksi. Milloin oli niin hämärä sää, että keskipäivälläkin kuvat olivat tyystin alivalottuneita, milloin aurinko häikäisi ikkunasta niin, että ikkunaruutu oli pelkkä valkoinen neliö. Päätin kuitenkin, että en anna jo valmiiksi harvalla postaustahdilla moisten pikkuseikkojen tulla kirjoittamisen eteen, joten tässä sitä ollaan. Kuten jo otsikosta voi päätellä, meidän kotimme ei todellakaan ole mitään tyylikästä sisustusinspiraatiomateriaalia, vaan ennemminkin käytäntö ja sattuma edellä muotoutunut kokonaisuus. Toki tykkään, että kotona näyttää kivalta, mutta en halua käyttää sisustamiseen paljoa aikaa tai varsinkaan rahaa. Hankin mieluummin kirpputorilta jonkun käyttökelpoisen huonekalun kuin maksan triplahinnan uudesta, täsmälleen sisustukseen sopivasta tavarasta.

Asumme kolmiossa, ja lapsi on nukkunut puolivuotiaasta saakka omassa huoneessaan. Tytön huoneen värimaailma on maton ja muiden tekstiilien ansiosta pääosin sinertävä. Valkoisen pinnasängyn saimme Facebookin roskalavaryhmän kautta ilmaiseksi, ja myös kaappi ja pieni  leikkihella ovat kirpputorilöytöjä. Peiliovellisessa kaapissa säilytetään tytön ulkovaatteita ja mittavaa lautapelikokoelmaamme. Kaapin alaosassa oli aikaisemmin kaksi vetolaatikkoa, mutta toisen kiskojen hajottua päätimme ottaa molemmat laatikot irti. Pohjahylly on osoittautunut näppäräksi säilytyspaikaksi leluille, koska siitä lapsi ylettyy helposti itse ottamaan ne käyttöönsä. Ikkunaa ympäröivät harmaat pimennysverhot, koska vaikka siinä on myös pimentävä rullaverho, häiritsi verhon sivuista huoneeseen kajastava valo lapsen nukkumista. Ikkunan vastakkaisella seinällä, oven vieressä, on myös kolme kiinteää, valkoista vaatekaappia, jotka eivät mahtuneet näihin kuviin mukaan. Niissä säilytetään tytön vaatteita, kaikkia petivaatteita, meidän juhlavaatteitamme sekä muuta sekalaista sälää.

Vastapäätä pinnasänkyä on harmaa vuodesohva, jonka hankimme jo naimisiin mennessämme ja tähän asuntoon muuttaessamme. Sohva on mielestäni oikein kivan näköinen eikä siinä sinänsä ole mitään vikaa, mutta se on lastenhuoneessa lähinnä siksi, ettei sille ole muutakaan järkevää paikkaa. Sohva onkin lähdössä keväämmällä miehen siskolle. Meillä ei käy ikinä yövieraita, ja sohvan vieressä nököttävä beige nojatuoli riittää lastenhuoneen ainoaksi istuimeksi vallan hyvin. Hankimme sen kirpputorilta silloin, kun lapsen nukuttelu oli vielä oma operaationsa tassutteluineen ja hyssyttelyineen. Kevyt nojatuoli oli helppo vetää pinnasängyn viereen. Jättimäisen koirapehmolelun lapsemme sai puolestaan viime jouluna sukulaiselta joululahjaksi. Se on ihan suloinen, mutta säilytyksen kannalta varsin painajaismainen esine, kun vielä toistaiseksi lapsi ei juuri sen päälle ymmärrä. No, onneksi lastenhuoneessa on tilaa…

Kunhan sohva lähtee huoneesta pois, jää toiselle seinustalle paljon tyhjää tilaa. Juuri siihen kaipailisinkin teiltä vinkkejä. Mikä olisi kiva ja pitkäikäinen hankinta taaperon lastenhuoneeseen? Toistaiseksi makuuhuoneesta löytyy leikkikeittiön ja pehmohedelmien lisäksi Duplot ja pari muuta lelua puuhatarvikkeiksi. Koska vietämme ehdottomasti suurimman osan ajasta olohuoneessa, emme ole halunneet piilottaa kaikkia leluja lastenhuoneeseen. Esimerkiksi tytön kirjoja, taaperokärryä, potkuautoa ja sekalaisten lelujen koppaa säilytetään olohuoneessa. Ylipäätäänkään taaperoikäinen ei mielestäni leikkimisen puolesta vielä kaipaa omaa huonetta, vaan ainakin meillä lapsen makuuhuoneen tärkein funktio on unien rauhoittaminen. Mutta kun oma huone kerran on olemassa, olisihan sinne mukava saada lisää taaperolle sopivaa tarviketta.

Mitkä hieman lattiapinta-alaa vaativat lelut tai sisustuselementit ovat olleet hittejä teidän taaperoillanne?