10+1 ideaa vauvan kanssa kotona puuhailuun

Nyt, kun itse kukin tulee varmasti tulevan kuukauden aikana viettämään merkittävän paljon aikaa kotosalla, olen miettinyt paljon erilaisia puuhaideoita kotona vauvan kanssa tehtäviksi. Vaikka olen aika kotihiiri, useampi viikko ilman harrastuksia, menoja ja vauvakavereiden tapaamista tulee varmasti rasittamaan ainakin jossain kohtaa. Tänään ajattelinkin jakaa teille 12 vinkkiä sellaisiin tekemisiin, joilla viihdyttää vauvaa kotona. Erilaisia listauksia siitä, mitä tehdä isompien lasten kanssa onkin jo netti pullollaan, mutta vauvan kanssa esimerkiksi askartelu tai lautapelien pelaaminen ei oikein onnistu. Puuhamahdollisuudet ovat rajallisemmat, vaikka toki vauvan kanssa kotoilu on siinä mielessä helpompaa, että pienet eivät tylsisty niin helposti tai kaipaa kodin ulkopuolisia aktiviteetteja yhtä hartaasti kuin vanhemmat lapset.

Ainakin itseäni auttaa, jos päätän jo etukäteen, että torstaina pidetään kotimuskari, lauantaina on värikylpyä ja joka päivä kello 14 pidempi ulkoilutuokio. Muutoin sitä jää helposti vain sohvalle makoilemaan ja tylsistymään. Jos teillä on kivoja ideoita alle vuoden ikäisten kanssa kotoileville, ehdottakaa ihmeessä kommenttiosiossa omia puuhavinkkejänne!

Musiikkituokio. Funky Monkey Club striimaa nyt korona-aikana joka tiistai vauvamuskaria YouTube-kanavallaan. Myös esimerkiksi nettimuskari.fi -sivustolta löytyy valmiita videoita kotimuskarihetkiä varten. Musiikkihetken sisällön voi kuitenkin myös keksiä itse yhdistelemällä tuttuja kappaleita ja netin tarjontaa. Hyvän rungon muskarihetkeen saa vaikkapa viidellä eri komponentilla. Yksi voi olla itse laulamasi liikunnallinen laululeikki, toinen kaiuttimista kuunneltava kappale, jonka aikana vauva saa ”soittaa” helistintä tai kapuloita ja kolmas klassisen musiikin soidessa tehty liihottelu aikuisen käsivarsilla. Lopuksi voit vaikka laulaa loppulauluksi monista muskareista tutun Soittorasia-biisin taputuksineen, vilkutuksineen ja kumarruksineen tai rauhoittaa vauvan pötköttelemään viltille hellän sivelyn tai harsolla löyhyttelyn alle.

Värikylpy (ja sen jälkeen tavallinen kylpy). Marjoista ja värikkäistä vauvansoseista pystyy tekemään maisteluturvallisia maaleja pienille. Istuta vauva syöttötuoliin ison paperin äärelle tai anna hänen taiteilla makuullaan vaikkapa kylppärin lattialla. Sotku on taattu, joten vauva kannattaa riisua vaippasilleen ja suunnata taiteilun jälkeen kylpyyn. Kylpy tai suihku itsessäänkin on muuten monille lapsille mieluisaa tekemistä! Vaikka kylvettäisit vauvan normaalisti vain kerran viikossa, voit ihan aktiviteettimielessä tihentää nyt tahtia, jos lapsi nauttii vedellä läträämisestä.

Vauvahieronta. Rentouttava vauvahieronta on mukavan rauhallista puuhaa vaikka iltaan tai päiväunia edeltämään. Esimerkiksi Kaksplussan YouTube-kanavalta löytyy hyvät videot vauvan eri ruumiinosien hieromiseen. Myös ”satuhieronta” -hakusanalla löytyy YouTubesta kivoja hierontoja, joita voi soveltaa jo vauvaikäiselle.

Loruilu. Terästä muistiasi ja opettele parit lorun luikautukset ulkoa. Parhaita ovat sellaiset, joihin voi yhdistää liikettä. Mieti, missä kohtaa lorua voisit potkuttaa vauvan jaloilla, rummuttaa käsillä, sivellä hellästi, antaa suukon tai nostaa käsistä istuma-asentoon (mikäli lapsesi kannattelee päätään). Vauvat rakastavat erilaisia äänenpainoja, ilmeitä ja yllättäviä käänteitä. Googlettamalla löytyy kasapäin vauvoille sopivia lastenloruja, ja voit keksiä niitä itsekin tai haastaa isosisarukset loruntekopuuhiin. Pampersin sivuilta, Kaksplussan YouTube-kanavalta sekä Loruillen, liikkuen, laulaen -sivustolta löytyvillä valmiilla loruilla pääset kuitenkin jo hyvään alkuun.

Tanssituokio. Musa soimaan ja tanssiksi! Vauvat tykkäävät liikkeen rytmistä ja sylissä olemisesta saatavasta läheisyydestä. Nyt on hyvä hetki kaivella Spotifyn kätköistä vuosituhannen alun hittejä, omia vanhoja lemppareitasi tai niitä noloja renkutuksia, joita et ole kuunnellut aikoihin. Keinuttele, heiluttele, hyppyytä ja nostele vauvaa hänen ikäänsä ja kehonhallintaansa sopivalla tavalla. Voit katsoa mallia YouTuben tanssivideoista ja soveltaa liikkeet vauvan kanssa joraamiseen sopiviksi.

Lukeminen. Klassikkopuuha, joka on helppo toteuttaa missä tahansa. Homma pysyy mielenkiintoisempana, kun vaihtelet lukutyylejä. Välillä vauva voi pötkötellä lattialla ja vain kuunnella, kun luet hänelle satua, toisella kertaa puolestaan tutkia kirjaa itse. Näytä ja nimeä vauvalle kirjojen kuvia, keksi itse tarinoita tai muuttele puhetyyliäsi. Jos lastenkirjat puuduttavat, lue piltille ääneen omaa suosikkikirjaasi tai vaikka sanomalehteä.

Valokuvaus. Nämä pienet kasvavat hurjaa vauhtia, joten nyt on oiva tilaisuus pistää kotistudio pystyyn ja ottaa vauvasta kauniita valokuvia. Suunnittele nätti kuvauspaikka taustoineen, valitse sopivat vaatteet ja ikuista pikkuinen kamerallasi (tai paremman puutteessa vaikka kännykällä). Päiväuniaikaan voitkin sitten tilata vihdoin vauvakuvia paperiversioina tai täydentää vauvakirjaa.

Ulkoilu. Ulkoilu vauvan kanssa voi tarkoittaa muutakin kuin vaunukävelyitä! Kokeile ottaa vauva vaihteeksi kantoreppuun tai testatkaa metsäretkeä, jolla vauva saa ihmetellä luontoa sylistäsi. Anna hänen kurkottaa käsillään kuusen oksaa tai kummastella käpyjä. Vaikka lapsesi olisi liian pieni nauttiakseen varsinaisesta puistoilusta, vauvakeinussa osaa kiikkua nuorempikin tyyppi. Keväämmällä myös hiekkalaatikolla istuminen voi toimia mukavana viihdykkeenä.

Vauvasirkus. Vauvasirkusta voi harrastaa kotonakin. Muun muassa Neuvokasperhe -YouTube-kanavalta löytyy ohjevideoita liikkeisiin.

Äiti-vauvajumppa. Yhdessä treenaaminen on kivaa virikettä vauvalle ja tehokasta liikuntaa vanhemmalle. Elixian nettisivuilla on nyt muutamia ilmaisia videotallenteita äiti-vauvatreeneihin, ja etsimällä YouTubesta hakusanoilla ”exercise”, ”work out” ja ”with baby” löytyy useita kokeilemisen arvoisia treenejä.

+ Kotityöt. Tämä tuskin on kenellekään mikään uusi tai mullistava puuhavinkki, mutta koska nyt paremman aktiviteetin puutteessa siivousta ja ruoanlaittoa tulee ehkä tehtyä enemmän kuin tavallisessa arjessa, yritä osallistaa vauvaa kotitöihin parhaasi mukaan. Jos päätät aloittaa kaappien karsinnan, ota vauva viereesi perkaamaan ja anna hänelle tutkittavaksi hyllyiltä löytämisiä turvallisia esineitä. Pyykkejä ripustaessa voit tehdä kukkuu-leikkiä tai löyhytellä pyykeillä vauvan kasvoja. Jos et keksi muuta, ainakin voit laulaa vauvalle hommia tehdessäsi tai laittaa taustamusiikkia soimaan.

Perhe Tutoriaalit Lapset Vanhemmuus

Pelkäänkö koronavirusta?

Edellinen postaukseni kotoiluun ja kodin ulkopuolella liikkumiseen liittyen osuikin yllättävän ajankohtaiseen saumaan, vaikken sitä kirjoittaessani vielä koronavirusta miettinytkään. Tuntuu, että ihan parissa päivässä koronatilanne on ampaissut huomattavasti huolestuttavampaan suuntaan. Erilaisia varotoimia ja rajoituksia on alkanut tipahdella nopeaan tahtiin. Alkuviikosta en seurannut koronauutisointia kovinkaan tarkkaan eikä arkisten menemisten erityinen rajoittaminen käynyt mielessäkään, kun olimme terveitä emmekä (tietääksemme) altistuneet virukselle. Nyt tsekkailen Ylen nettisivuja tuon tuostakin ja pohdin, mahdetaanko kaikki tulevien kuukausien menot peruuttaa. Olimme torstaina perhekerhossa, kaupungilla ja muskarissa, ja kaikissa niissä kyllä  jo huomasi väkimäärien vähentyneen. Kahvilassa oli tarjolla käsidesiä ja kauppakeskuksen käytävät olivat huomattavan rauhalliset, vaikka meneillään olivat tarjouspäivät. Selvästi monet siis olivat jo jääneet kotiin. Ensi viikolla autioituminen lienee vieläkin voimakkaampaa.

En pelkää omasta tai läheisteni puolesta ja ylipäätään oloni on viruksen suhteen rauhallinen, joskin mietteliäs. Lähipiiriini ei kuulu riskiryhmässä olevia ihmisiä ja uskon, että vaikka minä tai perheenjäseneni koronaviruksen saisi, selviäisimme tartunnasta kyllä. Terveydenhuollon kapasiteetin, vanhusväestön ja perussairaiden näkökulmasta aihe kuitenkin totta kai pohdituttaa. Tilanne muuttuu nopeasti, ja siinä missä vielä jokunen päivä sitten virus tuntui ”jossain siellä kaukana” riehuvalta epidemialta, joka ei vaikuttaisi omaan elämääni juurikaan, on se nyt kaikkien huulilla ja läsnä arjessa.

Minulle paniikkia ja huolta eniten lieventävä tekijä on uskoni. Uskon, että Jumala näkee jokaisen meidän elämämme, terveytemme, haasteemme ja huolenaiheemme. Lopulta kaikki on hänen käsissään, ei meidän. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö epidemian ehkäisemiseksi kannattaisi työskennellä mahdollisimman tehokkaasti. Meillä on vastuu huolehtia toinen toisistamme, eikä luottamus Jumalan huolenpitoon oikeuta välinpitämättömyyttä.

Itse aion seurata tilannetta tiiviisti ja pyrin toimimaan ohjeistusten mukaisesti. Olemme joka tapauksessa suurimmaksi osaksi kotosalla. Tänään tulleiden tietojen perusteella muskari on peruttu, perhekerho on peruttu ja molemmat viikonlopulle kaavailemamme seurakunnan kokoontumiset on peruttu. Näin äitiyslomalla ollessa töihin tai kouluun menosta ei onneksi tarvitse kantaa huolta, ja myös mies pystyy hoitamaan opiskelunsa vaivatta etänä. Ruokaostokset hoidamme normaalistikin suurissa erissä kerran viikossa, joten erityiseen ruoka-arsenaalin haalimiseen en koe tarvetta. Meillä on muutenkin aina kaapeissa kuivatuotteita useamman päivän tarpeiksi. Kuulemani mukaan kauppajonot ovat olleet nyt pari päivää älyttömiä ja hyllyt tyhjiä ihmisten hamstrausvimman vuoksi, joten itse yritämme venyttää oman kauppareissumme viikonlopun ylitse ja mennä ostoksille vasta alkuviikosta, kun ihmismassat ja tuotevajaukset ovat toivottavasti hiukan hellittäneet. Ravinnon tai muiden perustarvikkeiden loppumisesta ei ole ollut huolta Kiinassa tai Italiassa, joten en usko, että jäämme kärsimään puutetta, vaikkemme vessapaperinjemmaustalkoisiin osallistuisikaan.

Kotona ehtii luultavasti tulla lähipäivinä tylsää, mutta ainakin saamme viettää rauhallista perheaikaa yhdessä. Vähintään koiralenkkien verran pääsee joka päivä myös tuulettamaan päätä ulkoilmaan. Vaikka kodin ulkopuoliset menot ovat nyt minimissä, suoranaiseen karanteeniin en aio asettua, koska en koe sellaiselle tällä hetkellä perusteita. Emme ainakaan toistaiseksi ole rajoittaneet esimerkiksi vanhempien luona käymistä, ystävien tapaamista tai muita pienellä porukalla rajatussa tilassa toteutettavia kokoontumisia. Esimerkiksi tänään kaverimme kävi meillä pelaamassa ja jos vain kaikki ovat terveitä, pyrin tapaamaan ensi viikolla toistakin ystävää jomman kumman kotona. Edes jotakin pientä odotettavaa on siis ensi viikollekin luvassa, vaikka pääasiassa olemmekin kolmistaan kotosalla. Toivotaan nyt vain, että tilanne saataisiin hallintaan, terveydenhuollon kapasiteetti kestäisi ja pääsisimme kaikki taas pian nauttimaan elämästä terveinä ja hyvinvoivina <3

Kuva: Pixabay

Puheenaiheet Uutiset ja yhteiskunta