Meillä oli mieheni kanssa koko viime vuoden ajan joka kuukaudelle jokin haaste. Oli herkuton helmikuu, tunti Raamatun lukemista tai rukoilua päivässä, kotityöhaaste ja niin edelleen. Päätimme jatkaa perinnettä tällekin vuodelle. Minä valitsin vuoden 2020 ensimmäiseksi haasteekseni tietokoneen ja kännykän käytön vähentämisen. Tein itselleni selkeät säännöt: enintään puoli tuntia tietokoneella surffailua päivässä, kännykän tai koneen selailu kielletty vauvan ollessa hereillä ja niin edelleen. Blogin kirjoittamisen ja muut ”hyödylliset” puuhat tietokoneella sisällytin haasteen ulkopuolelle, koska tarkoitus oli päästä eroon nimenomaan kaiken vapaa-ajan syövästä turhasta ruudun tuijottamisesta, ei jättää blogia tauolle taas uudeksi kuukaudeksi.

Olen aina viihtynyt tosi hyvin kotosalla ja rentoudun parhaiten blogeja lukemalla, pelejä pelaamalla tai leffoja katsomalla. Nyt vauvan kasvaessa ja päiväuniaikojen lyhentyessä sellaiseen ei ole enää aikaa samalla tapaa kuin aiemmin. YouTube-videoita ehtii katsoa ehkä yhden päivässä, blogit tulee selattua nopeasti kännykältä ja aiempaa suosikkiani The Sims 3:a en ole pelannut kuluneen puolen vuoden aikana kertaakaan. Kun vapaa-aikaa on vähemmän, sen priorisoi eri tavalla kuin aiemmin.  Siinä mielessä tietokoneen edessä istuminen on siis vähentynyt aiemmasta huomattavasti jo ihan luonnostaan.

Siltikin minusta on tuntunut, että oman ajan voisi hyödyntää vielä paremmin. Tai sanotaanko ehkä, että monipuolisemmin. Minulla on monia asioita, joita haluaisin tehdä enemmän ja joihin mielelläni käyttäisin vapaa-aikaani: lukeminen, virkkaaminen, erilaiset luovat aktiviteetit, aika Jumalan kanssa. Mutta ne tuntuvat aina jäävän, koska niiden sijaan valitsen sen tutun ja turvallisen eli istahdan vauvan nukahdettua tietokoneen ääreen. Sinänsä sen vähäisen oman ajan päivissä mielestäni toki saakin ”tuhlata” yksinomaan aivot nollaavaan rentoutumiseen: päiviin kuuluu kyllä ihan kerrakseen suorittamista, kotitöitä ja hyödyllisiä askareita. Mutta rentouttavan ”ajan tuhlauksen” ja ihan oikean ajan hukkaan heittämisen välillä on eroa. Vauva-arjen myötä tapahtuneesta karsiintumisesta huolimatta kaikki kone- ja someaikani ei ole aidosti ilahduttavaa, rentouttavaa tai energiaa antavaa. Sellainen on hedelmällisempää vaihtaa johonkin muuhun tekemiseen.

Koneajan vähentämisen lisäksi halusin rajata tässä kuussa kännykän käyttöäni. Kun en vauvan myötä ole juuri ehtinyt istua rauhassa tietokoneen ääressä, olen huomannut kaivavani puhelinta esiin jatkuvasti. Vilkuilen somea, luen puolikkaan blogipostauksen, selaan jotain turhaa aina siirtyessäni paikasta toiseen tai joutuessani odottamaan edes muutamia sekunteja jotakin. Minuutti siellä ja toinen täällä -mentaliteetti ei edistä hyvinvointiani, päinvastoin. En pysty nauttimaan ja oikeasti uppoutumaan sisältöön, kun kurkin kännykkää vähän väliä. Instagramin plärääminen ruokaa laittaessa tai Facebook-ryhmien kommenttien selaaminen hampaita harjatessa aiheuttavat rentoutumisen sijaan lähinnä levottomuutta.

Haastetta on nyt takana vasta reilu viikko, mutta olen jo ehtinyt leipoa kakun, lukea parisuhteeseen liittyvää kirjaa, värittää värityskirjaa, kirjoittaa bullet journalia ja tehdä monia muitakin sellaisia asioita, jotka olisivat takuulla jääneet välistä, jos olisin voinut käyttää ajan tietokoneella. Joinain päivinä olen jopa ihan vapaaehtoisesti skipannut sen puolen tunnin koneaikani, kun on ollut niin paljon muuta tekemistä. Kännykän laittaminen arjessa jäähylle on myös auttanut olemaan paremmin läsnä vauvan kanssa ja keskittymään olennaiseen. Blogipostauksia ja -ideoitakin on syntynyt paremmin varastoon, kun tietokoneella ei olekaan saanut surffata päämäärättömästi, vaan sen äärellä on ollut pakko joko tehdä jotakin hyödyllistä tai laittaa ruutu kiinni.

Itsekuri on oikeasti aika vaikea laji, ja ainakin minua tällaiset selvästi määritellyt säännöt auttavat tapojen muuttamisessa. Epämääräinen ”vähennän tietokonetta ja kännykällä oloa” ei tepsi, koska aina voi keksiä tekosyyn, miksi juuri nyt olisi silti ihan hyvä ajatus selata vähän somea. Kellon ajastimelle, joka piipittää tasan kolmekymmentä minuuttia myöhemmin, eivät sen sijaan selitykset auta. Vaikka ensin tekisikin mieli tuijottaa ruutua, parin minuutin päästä kirjaan uppoutuminen tai käsitöiden tekeminen tuntuu jopa innostavammalta, kun vain on päässyt alkuun. Kuukauden kestävään haasteeseen on myös helppo sitoutua, koska sen tietää loppuvan suhteellisen nopeasti, jos vapaa-aika vähemmällä tietokoneajalla osoittautuisikin silkaksi kärsimykseksi. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan jotakin tällaista ruutuhaastetta (omilla, juuri sinun tilanteesesi sopivilla rajoituksilla), jos rentoutuminen jonkun muun aktiviteetin parissa houkuttelisi, muttet vain ikinä saa sometukseltasi aikaiseksi.

Vauvamme täyttää loppukuusta puoli vuotta ja on selvästi siinä iässä, jossa monet aloittavat (tai ovat jo aloittaneet) ensimmäisiä harrastuksiaan vauvan kanssa. Tarjontaa vanhempainvapailla olevia aikuisia ja heidän lapsiaan viihdyttämään on vaikka ja kuinka. On vauvauintia, vauvasirkusta ja muskaria, on värikylpyä ja äiti-vauvajumppaa. Lisäksi on erilaisia perhekerhoja, vauvapiirejä ja muita ryhmiä, jotka ovat joko avoimia kaikille tai kohdennettuja jollekin erityisryhmälle, kuten nuorille äideille. Jos haluaisi, ainakin isommissa kaupungeissa löytyisi varmasti joku meno tai kokoontuminen viikon jokaiselle päivälle.

Pidän harrastuksia oikein hyvänä juttuna kaikenikäisille lapsille, kunhan niitä on lapsen voimavaroihin ja persoonaan nähden sopivasti.  Vauvaharrastukset ovat kiva tapa tuoda vaihtelua arkeen niin vanhemmalle kuin vauvallekin, ja toivon, että lapsemme innostuu harrastamaan jotakin myös sitten vanhemmalla iällä. Vaikka vauva ei sinänsä kaipaa nimenomaan harrastamista, ainakin meidän bebemme viihtyy hyvin uusissa ympäristöissä ja ihmisten seurassa. Kun kotoa poistuu säännöllisin väliajoin, jaksaa sitä samaa leikkimattoa tai äidin naamaa katsella taas paremmin. Itsenkin on helpompi keskittyä kotona vauvan kanssa seurusteluun, kun saa välillä taukoa viihdyttämiseen ja juttuseuraa aikuisista ympäristössä, joka tarjoaa itsessään vauvalle hupia. Piipahdus lähikahvilaan tai ruokakauppaan ja kavereiden tapaaminen kotona ajavat nekin asiansa, mutta muskari tai kerho tarjoaa silti paremmin nimenomaan vauvalle kohdennettua aktiviteettia pelkän katselemisen sijaan.

Olemme käyneet oman seurakuntamme perhekerhossa siitä asti, kun vauva oli kuusiviikkoinen. Lisäksi olemme käyneet kerran kavereiden mukana toisessakin kerhossa, mutta koen yhden perhekerhokerran viikossa olevan ihan sopivasti. Vaikka suurin osa kerhossa käyvistä lapsista on suunnilleen puolitoistavuotiaita ja ohjelma suunnattu ensisijaisesti sylivauvoja vanhemmille kävijöille, olen tykännyt kerhoilusta kovasti. Vaikka Raamatun tarinat ja askartelut menevät tämänikäiseltä ohi, isompien lasten tarkkailu, laululeikit ja erilainen ympäristö tarjoavat mukavasti hupia hänellekin. Ainakin vauva nukkuu aina tyytyväisenä pitkät päikkärit kerhon jälkeen. Omalta kannaltani on myös mukavaa, että perhekerhossa on tarjolla ilmainen lounas sekä seuraa muista äideistä. Käymme kerhossa yhdessä parhaan ystäväni ja hänen vauvansa kanssa, joten on näppärä mennä aina joka viikko jatkoille kahvilaan ja kaupungille jatkamaan kuulumisten vaihtoa.

Huomenna meillä starttaa vauvan toinenkin harrastus: aloitamme muskarin 4-10 kuukauden ikäisten ryhmässä. Saimme maksun joululahjaksi äidiltäni, mikä oli hyvä kannuste muskariin hakeutumiselle. Olin kyllä itsekin ajatellut, että muskari olisi mukava ensimmäinen kunnon harrastus vauvalle. Tykkään laulaa, ja vauva tuntuu niin ikään pitävän musiikista. Hän potkuttelee aina innoissaan mukana, kun häntä tanssittaa ja laulattaa sylissä. Siinä missä perhekerho kestää ruokailuineen pari tuntia, muskari on vauvaikäisille vain puolen tunnin mittainen. Matkoineen ja mahdollisine imetyksineen käynti vie toki enemmän aikaa, mutta ajallisesti muskariharrastus ei kuitenkaan vie samalla tavalla koko aamupäivää kuin perhekerhoreissu.

Olisin halunnut muskarin mieluiten jollekin toiselle päivälle kuin perhekerhon, jotta kivaa kodin ulkopuolista aktiviteettia olisi tasaisesti pitkin viikkoa. Ensisijaisessa paikassa, jonne halusin, oli kuitenkin vauvamuskaria vain torstai-iltapäivisin (perhekerhomme on torstaina aamulla). Selasin eri seurakuntien vaihtoehdot, mutta niissäkin tarjontaa oli joko päällekäin perhekerhon kanssa tai sitten tosi pitkien bussimatkojen päässä. Päädyin sitten ilmoittautumaan mieluisimpaan paikkaan, vaikka torstaista tuleekin aika pitkiä päiviä poissa kotoa. Ensin perhekerhoon kympistä kahteentoista, sitten vielä muskari iltapäivällä. Suurimpana osana kerroista jäämme varmaankin keskustaan ystäväni kanssa, kuten tähänkin asti aina perhekerhojen jälkeen. Jatkamme sitten siitä suoraan muskariin ja tulemme bussilla kotiin, jos en jaksa enää kävellä. Vauva saa onneksi yleensä nukuttua hyvin vaunuissa kaupungilla kierrellessämme, joten hän ei toivon mukaan väsähdä liikaa kahdesta harrastuksesta samana päivänä. Ja jos kaipaamme puuhaa muina viikonpäivinä, ainakin kirjastolla järjestetään kerran kuussa loruttelutuokioita vauvoille. Niitäkin voisi käydä katsastamassa, jos mies on nyt keväällä taas enemmän poissa kotoa.

Oletteko te käyneet muskareissa, kerhoissa tai muissa vauvaharrastuksissa?