Leivoin suklaamuffinsseja. Minulle on jäänyt pienimuotoiset leipomistraumat, kun joka kerta leipoessa jokin tuntuu menevän pieleen. Unohdan kääntää kääretorttupohjan ennen täytteen levittämistä, piirakkataikina valuu pitkin vuoan reunoja ja niin edelleen. Nyt, tutulla Kinuskikissan reseptillä, osui kerrankin nappiin. Ja olen vihdoin oppinut laittamaan sen verran taikinaa vuokiin, ettei se tursuile yli laitojen.

Olin seurakuntakaverin baby showereissa. Muffinssien teon lisäksi askartelin juhliin vauvaveikkauslaput, joilla vieraat saivat arvuutella tulokkaan nimeä, syntymäaikaa, mittoja ynnä muuta. En tuntenut muista vieraista kuin juhlien päätähden, hänen puolisonsa sekä yhden toisen tytön, mutta viihdyin silti ihan hyvin. Vauva on onneksi oiva jäänmurtaja.

Yritän, jälleen kerran, totuttautua autolla ajamiseen. En pidä autoilusta tippaakaan ja olen siksi ajanut todella vähän. Ratin takana oleminen pelottaa ja ahdistaa: mitä jos en löydä parkkipaikkaa tai osaa ajaa sellaiseen, miten toimin vieraissa ajotilanteissa, osaanko edes perille. Mies joutui taas kyyditsemään minut kaverin juhliin, koska en uskaltanut ajaa outoon paikkaan itse. Tiedän, että tulen tarvitsemaan ajotaitoa entistä enemmän lähivuosina – emme aio asua ikuisesti keskustan tuntumassa, jossa kävellen pääsee kaikkialle, ja tulevien työmatkojen ja lapsen kuskaamisen kannalta autolla ajaminen on takuulla hyödyllistä. Eli ahdistuksesta pitää vain yrittää päästä eroon.

Kävimme sekä minun että miehen vanhemmilla kyläilemässä ja saimme autoon talvirenkaat alle.

Kaveri tuli kylään, ja pelailun sijaan katsoimme vaihteeksi uuden Leijonakuningas -elokuvan. En ole varma, olenko edes nähnyt originaalia ikinä kokonaan. Ainakaan en muistanut siitä oikein mitään, vaikka se klassikko onkin. Joskus vuosia sitten kävimme kyllä perheen Lontoon-reissulla katsomassa Leijonakuninkaan musikaaliversiona. En siis osaa analysoida alkuperäisen ja uuden elokuvan eroja, mutta visuaalisesti leffa ainakin oli kaunis.

Vauva oppi kääntymään mahalta selälleen. Hän ei ole ikinä juuri viihtynyt vatsallaan, joten nyt uuden taidon myötä yritys takaisin selälleen alkaa välittömästi, kun hänet laskee mahalleen makaamaan. Muutenkin tuntuu, että vauva on oppinut viimeisen viikon aikana hurjasti. Hän muun muassa osaa nyt tehdä huulillaan päristävän sylkäisyliikkeen. Bodyt ovat koko ajan aivan kuolassa.

Olen alkanut vähitellen virittäytyä joulutunnelmaan. Isänpäivän lahjabisnekset ovat reilassa, joten tein kännykkään muistion mieleen tulevia joululahjaideoita varten. Vauva saa varmasti niin paljon paketteja muilta sukulaisilta, että hänelle emme osta itse mitään. Mutta puolisoa, vanhempiani ja siskoani olisi kiva muistaa jouluna. Vähän kyllä tuntuu oudolta, että some ja kaupat alkavat jo täyttyä ensimmäisistä joulujutuista. Vastahan ne oranssit lehdet olivat puissa.

Huhhuh miten nopeasti syksy on kulunut! Toissapäivänä räntäsade yllätti koiraa lenkittäessä ja eilisaamuna mittari näytti jo pakkaslukemaa. Alkaa olla korkea aika miettiä tarkemmin vauvan pukemista lähestyvään talveen. Kesävauvan äitinä talvivaatemietteet oli raskausaikana helppo sysätä ”ehtii sitä myöhemminkin” -kategoriaan, mutta aika nopeasti sitä on kuitenkin joutunut miettimään muitakin vaatteita kuin bodyja ja pöksyjä. Onneksi Facebookin vauvaryhmät ja Google ovat auttaneet alkuun.

Loppukesästä vauva sai äidiltäni lahjaksi ohuen collegehaalarin, koska äitiyspakkauksen versio oli vielä liian suuri. Alkusyksyn ensimmäiset viikot menivätkin kätevästi collegehaalarin, töppösten, tumppujen sekä ohuen pipon yhdistelmällä, kun pelkkä neuletakki sisävaatteiden päällä ei enää riittänyt. Sään viiletessä laitoin vaunuihin äitiyspakkauksen makuupussin, ja jonkin aikaa vauva tarkeni pelkissä sisävaatteissa ja pipossa makuupussin sisässä. Pukeminen oli helppoa ja nopeaa, kun erilaisia kerroksia ei tarvinnut alkaa ennen lähtöä ahtaa hänen päälleen. Esimerkiksi kauppakeskukseen mennessä makuupussin vetoketju oli näppärä vain vetäistä auki.

Vaunuissa ja turvakaukalossa kannattaakin mielestäni ehdottomasti suosia lämpöpusseja haalareiden sijasta. Kerrostamisrumba helpottuu, kun jonkun haalarikerroksen voi korvata makuupussilla. Turvakaukalossa lämpöpussi on myös turvallisuuskysymys, jotta vyöt saa kiristettyä riittävän napakalle. Me löysimme oman lämpöpussimme turvakaukaloon kahdeksalla eurolla Tori.fi:stä. Vaikka se ei vedäkään vertoja kaikista paksuimmille lampaankarva- ja untuvatäkeille, se on kuitenkin sen verran lämmin, että uskon ohuen haalarin ja lämpimän pipon riittävän sen alla talvellakin. Turvakaukalossa kun ei ole tarkoitus sen kummemmin ulkoilla, ainoastaan kävellä valmiiksi lämmitettyyn autoon ja takaisin sisälle.

Kantorepussa kantaessa minkään sortin makuupussiviritelmä ei toki toimi, joten myös lämpimämmille haalareille on ollut käyttöä. Kovempia pakkasia varten punnitsen edelleen kantotakin hankintaa, koska etenkin vauvan jalkojen suojaaminen käy luultavasti ilmojen viiletessä vähitellen mahdottomaksi. Vielä en kuitenkaan ole raaskinut sijoittaa todennäköisesti vain yhden talven käytössä olevaan vaatteeseen. Pitäisi käydä kirppareilla penkomassa, josko löytäisin jonkun tavallisen, XL-kokoisen takin, jonka sisään vauvakin mahtuisi.

Äitiyspakkauksessa tuli varsin hyvä kokoelma ulkovaatteita, joten suurin osa vauvamme talvivaatteista on peräisin siitä. Pakkauksessa tuli tänä vuonna makuupussin lisäksi collegehaalari, ohut vanupuku, villahaalari sekä toppahaalari. Pelkällä äitiyspakkauksen vaatekattauksellakin siis varmasti pärjäisi, mutta tämänikäisen vauvan kanssa haasteena on niiden valtava koko. Vaunuissa maatessa ekstrakangas ei niinkään haittaa, mutta kantorepussa lisämakkarat tuntuvat ikäviltä. Äitiyspakkauksen collegehaalari on päässyt meillä jo aktiiviseen käyttöön ja siinä on enää kasvunvaran verran ylimääräistä, mutta loput haalareista ovat aivan liian isoja. Ostimmekin viileneviä ilmoja varten vauvalle käytettynä Newbien harmaan vanuhaalarin, joka on äitiyspakkauksen ohutta vanuhaalaria selvästi lämpimäpi, mutta kuitenkin ohuempi kuin vettä hylkivästä materiaalista valmistettu toppahaalari. Haalari on isoa kokoa 62 ja vaikka vauva ei huku siihen ihan yhtä pahasti kuin äitiyspakkauksen kuteisiin, on sekin sen verran reilu, että mahtuu luultavasti päälle vielä ensi vuoden puolellakin.

Toistaiseksi vauva onkin pärjännyt pihalla hyvin Newbien haalarissaan. Vaunuissa äitiyspakkauksen makuupussi tuo hyvin lisälämpöä ja kantorepussa ihokontakti kantajaan lämmittää. Vauvamme on enemmänkin helposti hikoontuva kuumakalle kuin palelevaa sorttia, joten mitään järjettömiä kerroksia hän ei tunnu edes kaipaavan. Asteiden painuessa pakkasen puolelle haalarin alle voi kuitenkin hyvin kerrostaa college- tai villahaalaria. Elättelen toiveita, että pärjäisimme ilman muita ulkovaatehankintoja koko talven, mutta pitää nyt vähän katsoa, millaiseksi loppuvuoden säät muodostuvat. Riippuen siitä, kuinka nopeasti kunnon pakkaset tulevat, vauva ehtii ehkä kasvaa sen verran, ettei äitiyspakkauksen toppahaalari ole aivan mahdottoman suuri.

Haalareiden lisäksi käytämme vauvalla villaista pipoa sekä pitkävartisia villasukkia ja -tumppuja, jotka ulottuvat yli polven ja kyynerpään. Kantaessa olen lisäksi vetänyt villasukkien päälle nalletöppöset tai laittanut haalarin käännettävät lahkeet jalkojen ja käsien suojiksi. Äitiyspakkauksessa tulleet toppatöppöset ja -tumput pääsevät myös nyt käyttöön lämpötilan laskettua lähemmäs nollaa. Hanskojen ja sukkienkin suhteen uskon kerrostamisen voimaan, joten arvelen vauvan pärjäävän tällä kokoelmalla koko tulevan talven.

Eiköhän siinä ollut kaikki! Kertokaa, jos teillä on jotain hyviä vinkkejä vauvan talvipukemiseen. Onneksi tämä ensimmäinen talvi on siinä mielessä helppo, että lähinnä vaunujen uumenissa hengailevan vauvan kanssa veden- ja tuulenpitävyyteen tai muihin teknisiin ominaisuuksiin ei tarvitse kiinnittää huomiota. Ehkä tästä siis selvitään – ja vuoden päästä syksyllä vauva onkin jo yli vuoden ikäinen taapero, jonka kanssa pääsen opettelemaan kurahousujen saloja.