Operaatio Joulun lapsi -pakettimme 2025

Vielä ehtii osallistua tämän vuoden Operaatio Joulun lapsi -keräykseen! Kyseessä on kansainvälinen, Suomessa Patmos Lähetyssäätiön edustama kristillinen hyväntekeväisyyskeräys. Ideana on pakata kenkälaatikkoon hyödyllinen ja ilahduttava lahja, joka toimitetaan Romanian, Moldovan tai Ukrainan vähäosaiselle lapselle. Pakettiaihioita on jaossa monessa paikkaa ja ohjeet lahjan pakkaamiseen löytyvät helposti netistä. Samalta sivustolta löytyy myös tiedot siitä, mihin valmiita paketteja voi toimittaa.

Meille lahjaostosten tekeminen pakettia varten on muodostunut ihanaksi joulunalusperinteeksi. Teemme yleensä yhden paketin suunnilleen omien lastemme ikäiselle tytölle – tällä kertaa valittu ikähaarukka oli 5-9 vuotta. Koen, että kun lahjan tekee omien lasten kaltaiselle lapselle, on helpompaa hyödyntää jo valmiiksi kotiin kertyneitä jemmavarastoja sekä jutella lapsille siitä, miksi antaminen on tärkeää. Inspiraatioksi ja muita mukaan innostaakseni esittelen tänään, millaisia juttuja meidän tämänvuotisessa Operaatio Joulun lapsi -paketissamme maailmalle lähtee.

Yritän aina muistaessani bongailla lahjahankintoja tarjouksista jo pitkin vuotta, jolloin paketista saa monipuolisemman samalla rahamäärällä. Usein ostan esimerkiksi sormikkaita, lyijykyniä ja kumeja isoissa bulkkipakkauksissa, jolloin niistä riittää moneen pakettiin edullisemmin. Lisäksi näin lapsiperheessä kotoa löytyy muutenkin lähes aina jo valmiina sellaisia ylimääräisiä tuotteita, joita voi pakettiin laittaa. Esimerkiksi tällä kertaa kaapissa oli jo ennalta jemmassa avaamaton värikynäpaketti sekä korkkaamaton päiväkirja ja pikkuvihko. Se on tosin tärkeä huomioida, että kaiken pakettiin laitettavan tavaran tulee olla uutta ja käyttämätöntä. Kierrätyskanavaksi lahja ei siis sovi.

Tiivistettynä pakettiin laitetaan kaikenlaista lasta ilahduttavaa ja tarpeeseen tulevaa käyttötavaraa, kuten:

Vaatteet. Vaatteissa on hyvä huomioida reilu koko ja pakettien melko laaja ikähaarukka. Ohut pitkähihainen paita mahtuu tiiviisti taiteltuna mukavasti pakettiin ja metsästän sellaista yleensä tarjouksesta jo hyvissä ajoin. Sormikkaita ostin parin pakkauksen setin ja valitsin niistä tämän vuoden pakettiin toiset. Vaaleanpunaisen pipon virkkasin pakettiin itse, kuten monena aiempanakin vuotena. Virkkaaminen on kivan rentouttavaa puuhaa, ja ainakin tietää, että tuotos tulee hyötykäyttöön. Villasukkia en valitettavasti osaa itse tehdä, mutta ostin käyttämättömät sukat hyväntekeväisyyskirppikseltä.

Lelut. Pakettiin toivotaan aina jotain isompaa lelua, kuten nukkea, palloa tai pehmolelua. Tämä söpö tiikeri oli tupla-alennuksen ansiosta tosi edullinen eikä liian massiivinen mahtuakseen kenkälaatikkoon. Useimmiten lelun valinnassa isoin haaste on nimittäin mielestäni se, että paketti on aika naftin kokoinen, eikä mitään kovin suurta siksi mahdu kaiken muun tarpeellisen lisäksi mukaan. Toiseksi, lelun kaltaiseksi ekstrapuuhajutuksi ostin pakettiin pakkauksen helmiä, joista lapsi voi askarrella itse koruja.

Vihot. Värityskirjat, piirustusvihot ja vastaavat sopivat hyvin paketin täytteeksi. Suurin osa tavallisista värityskirjoista vain tuppaa olemaan niin suuria, etteivät ne mahdu kenkälaatikkoon. Kun siis bongasin parilla eurolla tällaisen pienemmän, pyöreän värityskirjan, ostin sen saman tien pakettiin mukaan. Lisäksi meillä kotona oli käyttämätön lukollinen heppapäiväkirja sekä pieni koiravihkonen, jotka pääsivät niin ikään pakettiin.

Koulutarvikkeet. Pakettiin toivotaan laitettavaksi erilaisia koulutarvikkeita, kuten kyniä. Meiltä löytyi jo ennalta paketillinen värikyniä sekä avaamaton terotin. Lyijykyniä ja pyyhekumeja ostin isommat pakkaukset halvalla ja valikoin tähän pakettiin kolme kynää ja yhden kumin. Tarjouksesta bongasin myös söpön eläinpenaalin sekä kimaltavan kuulakärkikynän vain parilla eurolla. Pienenä ekstrana sujautin mukaan pari arkillista tarroja – ne ovat mielestäni kiva lisä pakettiin, koska eivät vie käytännössä lainkaan ylimääräistä tilaa.

Hygieniatarvikkeet. Pesuaineita, saippuoita, hammastahnoja ja vastaavia ei pakettiin saa laittaa, mutta hius- ja hammasharjat kylläkin. Ponnarit ja muut pienet hiusjutut ovat muuten myös kiva ekstralisä tyttöjen pakettiin, koska ne eivät vie paljoa tilaa! Tänä vuonna en tosin muistanut sellaisia meidän pakettiimme hommata.

Kokonaisuudessaan pakettimme kustansi tänä vuonna 38,40 euroa, eli kun optimoi ostoksia, mikään aivan mahdottoman valtava investointi yksi lahja ei ole. Mikäli pakettia ei pysty, ehdi tai halua koota itse, 50 € lahjoituksella voi myös koota virtuaalipaketin, jonka vapaaehtoiset pakkaavat ostajan puolesta. Itse kootun paketinkin lisäksi voi lahjoittaa pienen rahasumman, sillä pakettien kuljetuksesta ja muista käytännön järjestelyistä syntyy tietysti monenlaisia kuluja.

Onko teillä koskaan osallistuttu tai edes kuultu Operaatio Joulun lapsi -keräyksestä?

Koti Oma elämä Lapset Suosittelen

Lisäravinteet raskausaikana: mitä olen käyttänyt ja miksi

Lisäravinteiden käyttö raskausaikana tuntuu olevan varsinainen erilaisten mielipiteiden viidakko. Viralliset suositukset ohjaavat lähinnä foolihapon ja D-vitamiinin käyttöön, mutta lisäksi apteekin hyllyssä on tarjolla jos jonkinlaisia raskausajan monivitamiineja. Varsinkin luonnonmukaisissa piireissä kannustetaan niin ikään usein erilaisten kapseleiden syömiseen. Itselleni lisäravinteiden maailma on aika vieras, enkä koe olevani niihin kovinkaan hyvin perehtynyt. Erilaisia artikkeleita lukiessa on välillä tuntunut, että kaappiin saisi hommata jos kymmentä purnukkaa, mikäli ravinteiden saannin tahtoisi optimoida ihanteellisesti.

Tässä raskaudessa minäkin olen kuitenkin innostunut käyttämään hieman aiempaa useampia lisäravinteita. Normaaliarjessa käytän kalanmaksaöljyä joka aamu ja D-vitamiinia silloin kun muistan. Raskauden selvittyä jätin kalanmaksaöljyn pois, koska runsasta A-vitamiinin saantia ei raskausaikana suositella. En ole kaikista virallisista ruokasuosituksista ihan vakuuttunut, mutta pyrin kuitenkin niitä varmuuden varalta melko hyvin noudattamaan. Uskon, että jo siitäkin on hyötyä, että on ennen raskautta tukenut kehon ravinnetasapainoa.

Folaatin otin käyttöön jo hieman etupainoisesti, sillä suurimman hyödyn siitä saa, kun käyttöä on raskausuutisen tietoon tullessa jo takana. Olen joka raskaudessa käyttänyt samaa Folirenin folaattia, koska sitä on helposti perusapteekista saatavana. Minulle on tärkeää käyttää nimenomaan folaattia eikä synteettistä foolihappoa. Luonnollisemman folaatin sanotaan imeytyvän paremmin, ja synteettisen foolihapon haitoista olen sen sijaan lukenut jonkin verran. Hintaerokin on melko olematon, niin paljon mieluummin käytän folaattimuotoista lisää.

Koska kärsin usein alkuraskaudesta migreeneistä, seuraavaksi hankin kaappiin purkin magnesiumia. Se kuulemma saattaa ennaltaehkäistä migreenikohtauksia. En tehnyt mitään kunnollista tutkimustyötä siitä, millainen tuote olisi paras, vaan päädyin aika spontaanisti valitsemaan tällaisen, jossa on mukana myös magnesiumin imeytymistä kuulemma edistävää B6:ta. Lopulta migreeneitä tuli jälleen pari melko perättäistä kohtausta ekan kolmanneksen aikana, mutta ei sen enempää. Tiedä sitten, oliko magnesiumista hyötyä vai ei. Magnesium saattaa auttaa myös levottomiin jalkoihin, joista olen aikaisemmin välillä kärsinyt loppuraskaudesta. Senkin varalta on kiva, että purkki löytyy valmiina hyllystä ja sitä on tullut syötyä ennaltaehkäisevästikin.

D-vitamiinia en kesäkaudella juurikaan popsinut, mutta nyt iltojen pimetessä otan sen taas käyttöön. Minulla on joku vanha perus 20mg halpispurkki, ja luultavasti ostan jotain muuta, kun se tyhjenee. D-vitamiinivarastojen ylläpitoa pidän tärkeänä vauvaa ajatellen, koska en ole ollut kovin innokas aloittamaan vastasyntyneillä D-vitamiinilisää vielä suositusten mukaisesti pariviikkoisena. Panostan mieluummin imetysaikana omaan D-vitamiinin saantiini, jolloin sitä erittyy myös maitoon enemmän.

Maitohappobakteereita en ole koskaan aikaisemmin syönyt. Nyt halusin kuitenkin hankkia vielä jotakin laadukasta lisäravinnetta raskausaikaa tukemaan, kun minulla oli joka tapauksessa tarvetta laittaa tilausta Ruohonjuureen. Edellisessä raskaudessa kotikätilöni kehui Bioteekin tuotteita, eikä purkki ollut mitenkään mielettömän kallis, joten päätin kokeilla sitä. Maitohappobakteerit tukevat tietysti omaa suoliston toimintaa, mutta lisäksi niiden syömisellä voi olla yhteys streptokokkiin, jota loppuraskaudessa ennen synnytystä testaillaan. Maitohappobakteerien käyttö saattaa vähentää myös raskausdiabeteksen ja vauvan allergian ja atopian riskejä. Meillä näitä ei ole ollut aiemminkaan, mutta eipä pienestä lisäboostista ainakaan haittaa ole.

Hyvinvointi Hyvä olo Terveys Raskaus ja synnytys