Syyskuun kuukausihaastenani päätin panostaa taas bloggaamiseen, joka on tässä viime kuukausina jäänyt harmillisen vähiin. Siispä tänään jo uutta postausta kehiin! Tykkään ihan omaksi iloksenikin taltioida välillä meidän päiviämme muistiin, ja arkipäiväpostauksia on töissä ollessa tullut tehtyä tosi vähän. Haluan pitää työni tarkemmat speksit omana tietonani, joten on tuntunut vähän vaikealta kirjoittaa muistiinpanoja niiltä päiviltä, kun valtaosa tunneista kuluu työpaikalla. Mutta kaipa sitä välillä voi tällaisen vähän typistetymmänkin kuvauksen raapustaa! Tietyt samat rutiinit, kuten aamu- ja iltatoimet, pysyvät meillä vuodesta toiseen samoina, mutta muuten näitä postauksia lukiessa voi kivasti itsekin havainnoida, miten arki vuosien saatossa muuttuu.

6:40: Herätyskello herättää tuttuun tapaan kahtakymmentä vaille seitsemältä. Tavallista väsyneempi fiilis, koska yöllä täytyi nosta yhden lapsen lakanoita vaihtamaan. Haen kuopuksen kanssani vessaan vaipan ja päivävaatteiden vaihdolle. Mies tekee sillä välin aamupalaa. Raskauspahoinvoinnista on jäänyt minulle päälle vaikeus syödä tukevasti aamulla, joten en taaskaan saa syödyksi kuin toisen leivistäni. Lapsilla on vähän harmikas aamu ja töihin lähtö meinaa venähtää, mutta vihdoin saan hampaat harjattua ja vaatteet päälle. Mies tekee äitiyslomaani asti 80-prosenttista työaikaa, joten hän jää hoitamaan lasten aamutoimet loppuun ja vie heidät päiväkotiin.

7.50: Ehdin työpaikalle juuri ajoissa hieman ennen kahdeksaa. Työpäivän ensimmäinen ja ainoa asiakastapaaminen on nimittäin näin heti kasilta toimistollamme. Olen tapaamisessa yhdessä kollegan kanssa ja hän toimii neuvottelun päävetäjänä.

9.00: Tapaaminen päättyy. Juttelen hetken kollegan kanssa yhteisistä työtehtävistämme ja hoidan pari pikkuhommaa, jotka saa näppärämmin tehtyä toimistolta käsin. Koska muita tapaamisia ei ole kalenterissa, lähden loppupäiväksi kotiin etätöihin.

9.50: Perillä kotona. Ripustan nopsaa lakanapyykit kuivumaan ja syön välipalaksi aamulta jääneen leivän, mandariinin ja juustomuffinssin työkonetta käynnistellessäni. Olen alkanut nyt viime kuukausina tehdä enemmän etätöitä, ja se on ollut kivaa vaihtelua. Aikaisemmin tönötin aina toimistolla tekemässä kirjallisiakin työtehtäviä, mutta lähiaikoina olen tullut suosiolla kotiin, jos tapaamisia ei ole. Minulla on edellisviikolta valmiina muistilista hoidettavista asioista, joita lähden purkamaan ensin kirjallisten töiden ja sitten puheluiden merkeissä.

15.30: Päivä on ollut niin puuhakas ja puheluidentäyteinen, että syöminen on päässyt unohtumaan kokonaan. Jääkaapissa on vielä viikonlopun jäljiltä lihaperunasoselaatikon jämät, jotka popsin myöhäiseksi lounaaksi. Lapset ja mies palaavat myös kotiin ja moikkaan pikaisesti heitä.

16.00: Lopetan työt ja päivitän nopeasti tähän postaukseen päivän aikatauluja. Tänään ohjelmassa on ruokakauppakäynti, ja vartissa saamme lapset kauppavalmiuteen. Tiedän, että suurin osa ihmisistä ei varmaankaan tee Prisma-reissuja koko perheen voimin, mutta me tykkäämme tehdä niin ja lapsetkin ihan viihtyvät, kun saavat roikkua kärryissä ja liimailla punnitustarroja.

17.00: Ostokset tehty ja ladattu autoon, ei muuta kuin kotimatkalle. Käymme yleensä kaupassa pari kertaa viikossa, ja ostimme taas aika tavanomaiset ruokaostokset. Mietin aina valmiiksi muutaman ruoan, joista ensimmäisenä kokataan tuoreaineksia sisältävät. Tällä kertaa aterialistalle tuli tomaatti-kasviskastike ja riisi, jauhelihakastike ja perunat sekä itsetehty pitsa.

17.20: Miehen äiti ja pikkusisko piipahtavat kylään, koska mies on korjannut siskonsa puhelinta. Lapset innostuvat mummin vierailusta kovasti ja höpöttelevät hänelle innoissaan. Minä aloittelen jo kokkaamista, että huomiselle työpäivälle olisi eväät valmiina. Teen tomaattisen kasviskastikkeen, johon tulee kesäkurpitsaa, paprikaa, porkkaraastetta, valkosipulia, keltasipulia, papuja, tomaattimurskaa ja ruokakermaa. Lapset eivät tällaisista ruoista perusta, mutta omasta mielestäni tuli oikein maukasta!

18.15: Päivä on ollut niin touhun- ja kotiaskareiden täyteinen, että pääsen vasta nyt viettämään kunnollisen rauhallisen hetken lasten kanssa. Luen ääneen pari molempien isompien valitsemaa kirjaa. Taaperokin tykkää tosi paljon kirjojen lukemisesta ja keskeyttää yhtenään osoittaakseen ja nimetäkseen kuvista asioista.

18.30: Lapset syövät tänään päivällisen ja ”iltapalan” käänteisessä järjestyksessä, joten lämmitän heille vasta nyt loput lihaperunasoselaatikot. Samalla haukkaamme miehenkin kanssa välipalaa. Sen jälkeen hoidamme lasten iltatoimet tutulla kaavalla: pyjamat päälle, lelujen siivous, hammaspesut, Raamatun lukeminen ja hyvän yön sanomiset.

19.30: Pienet menevät unille ja esikoinen saa valvoa puoli tuntia pidempään. Useimmiten hän puuhailee jotain rauhallista itsenäisesti, ja vähintään kerran viikossa vietän puolituntisen hänen kanssaan kahdestaan. Tänään esikoinen värittelee värityskirjaansa ja me miehen kanssa pidämme omat rukous- ja Raamatun lukutuokiomme.

20.00: Sanon hyvät yöt esikoiselle ja lähden kävelylle. On kivan syksyinen ilma, vähän jo tähän aikaan alkaa hämärtää. Kuuntelen kristillistä podcastia ja kävelen noin puolen tunnin metsälenkin.

20.30: Syömme miehen kanssa iltapalaksi paahtoleipää ja mysliä elokuvaa katsellen.

21.00: Tulen tietokoneelle surffailemaan ja rentoutumaan. Selaan blogeja, katselen videoita ja kirjaan vielä viimeiset jutut tätä postausta varten.

22.00: Käymme hoitamassa hammaspesut ja muut iltatoimet ja vetäydymme yöpuulle.

Kävimme pari päivää sitten ensimmäistä kertaa ultrassa. Vaikka päällimmäisenä mielessä oli vauvan terveydentila (sitähän ei oltu vielä aiemmin millään lailla tsekattu tai varmistettu), jännitin etukäteen kyllä jonkin verran myös tietoa pienokaisen sukupuolesta. Kun kaikki rakenteet oli tsekattu ja normaaleiksi havainnoitu, kysyimme ultraajalta sen perinteisen vikan kysymyksen: onko se tyttö vai poika?

Minulla ei ole ikinä ollut sellaisia ”sukupuoliaavistuksia”, joita jotkut äidit ilmeisesti saavat jo raskauden alkumetreillä. Olo oli siis etukäteen aivan fifty-fifty sen suhteen, kumpi sieltä mahasta paljastuu. Olin kyllä bongannut tutkimusartikkelin, jossa todettiin sukupuolien yleensä painottuvan isoissa perheissä niin, että jos perheessä on ennestään kolme tyttöä, todennäköisyys sille, että neljäskin on tyttö, on 58 prosenttia. (Kolmen pojan jälkeen lukema neljännelle pojalle on 61 %). Vaikka sukupuolia siis syntyy tosi tasaisesti, jotkut vielä vähän tuntemattomatkin tekijät ohjaavat siihen suuntaan, että samat pariskunnat saavat tyttöjä ja toiset taas poikia.

Vaikka olin tosi avoimin mielin, tyttötrion jälkeen taisin alitajuisesti kuitenkin odottaa, että tyttö se on tälläkin kertaa. Huomasin nimittäin, että poikauutinen yllätti enemmän kuin olin etukäteen ajatellut. Poika oli meillä kummallakin varmaan se salainen ykköstoive, koska jos poikaa ei olisi nyt tullut, olisimme tulevasta lapsiluvusta riippumatta joka tapauksessa hyvin tyttövoittoinen perhe. Olen aina ajatellut, että olisi mukavaa, kun perheessä olisi molempia sukupuolia. Jotenkin sitä on tässä kolmen tytön aikana ehtinyt kuitenkin muodostua sellainen joku ”tytön äidin” identiteetti, että alkuun ajatus pojasta tuntui yhtä kaikki vähän hassulta ja makustelua vaativalta. Iloinen, mutta hiukan hämmentävä uutinen!

Lapset olivat pikkuveljestä innoissaan. Varsinkin esikoinen on puhunut toivovansa veljeä, koska siskoja jo on ja veljen kanssa voi sitten ”leikkiä autoilla ja tehdä muita erilaisia juttuja”. Mieskin oli poikauutisesta ilahtunut. Hän varmaan toivoi tässä kohtaa selkeämmin poikaa kuin minä. Meidän molempien ystäväpiirit ja suvut ovat lasten osalta aika tyttövoittoisia, joten pieni poika on hauskaa vaihtelua jengiin. Ja pääsenpähän nyt luvan kanssa vauvanvaateostoksille!

Kävin tänään jo innostuksissani vaatelaatikot lävitse ja karsin erilleen pojalle sopivan neutraalit kuteet. Sama projekti pitäisi tehdä vielä ulkovaatteille. Pienissä koissa valikoimaa on jonkin verran, kiitos lähinnä esikoisen äitiyspakkauksesta tulleiden vaatteiden, mutta kyllä tässä hankintojakin saa tehdä ihan reilusti. Etenkään yli vuoden ikäiselle pojalle meillä ei ole oikein mitään valmiina. Jotain yksivärisiä mustia legginssejä ehkä, mutta kaikki taaperon yläosat ovat mekkoja, röyhelöjä tai vaaleanpunaista. Onneksi niitä ehtii vallan hyvin haalia sitten myöhemminkin, pääasia että pikkukoissa olisi vauvalle päällepantavaa.

Monet isommat jutut, kuten kaukalopussi ja kantoreppu, ovat neutraalin harmaita. Ihan kaikkea emme myöskään ala tuunata poikamaisempaan malliin. Sitterin kankaassa on pinkkejä kauriita ja leikkimattokin ennemmin tyttömäistä kuin poikamaista tyyliä, mutta molemmat käyvät kyllä pojallekin, joten emme ryhdy mitään isompia hankintoja uusimaan vain ”väärän värin” takia. Vaatteita on kuitenkin helppo hankkia halvalla lisää. Kun viimeiset kaksi vauvavuotta ovat menneet hyvin minimaalisilla ostoksilla, on aika ihanaakin päästä vähän hypistelemään uusia pikku bodyja ja pöksyjä.