Vietimme helmikuun ilman mitään makeita herkkuja tai suolaisia snackseja. Nyt maaliskuussa olemme palailleet vähitellen normaaliin arkeen. Yritämme edelleen välttää sokeriövereitä, ja teen kanssa voi vallan mainiosti syödä välillä mandariinia eikä karkkia, mutta olemme myös kuluneen viikon aikana nautiskelleet tilaisuuden tarjoutuessa. Sukulaisvisiitillämme tilasin ravintolasta maailman parasta juustokakkua marjoilla, ja tiistaina miehen äiti latoi kahvipöytään laskiaisen kunniaksi hillolla ja kermavaahdolla höystettyjä pullia. Suklaata on myös tullut maisteltua pari palaa joinain päivinä.

Kaapissa odottaa edelleen sekalainen valikoima tammikuulta peräisin olevia karkkeja, mutta niitä ei ole tehnyt juurikaan mieli. Sen sijaan huomasin helmikuun aikana himoitsevani herkkuja, joita emme normaalisti juuri koskaan edes syö: lapsuuden suosikkia Jacky-vanukasta sekä mässyn sijaan itse valmistettuja, vähemmän prosessoituja jälkiruokia, kuten vohveleita, pannacottaa ja mustikkapiirakkaa. Kauppareissulta mukaan tarttuikin pari Jackya, ja eilenaamuna popsittu pehmeän kinuskinen vanukas vei kyllä totisesti kielen mennessään. Saa nähdä, uppoaako klassinen maitosuklaa yhtä hyvin.

Herkkulakko (ja ehkä myös edellisviikon vähäinen kokkaaminen, kun reissatessa ja lomaillessa tuli syötyä lähinnä ulkona) sai minussa pienen leivonta- ja jälkiruokakokkailukärpäsen heräämään. Siispä valmiiden vanukkaiden lisäksi ostin ainekset valkosuklaa-pannacottaan. Olen jostain syystä aina ajatellut, että pannacottan valmistus on tosi vaikeaa, koska olen syönyt sitä ainoastaan ravintoloissa. Reseptejä selaamalla selvisi, että eihän se nyt niin haastavaa olekaan. Kermaa, luonnonjogurttia, valkosuklaata, liivatetta ja ripaus sokeria, eikä edes montaa työvaihetta. Käytin tätä ohjetta itse pannacottaan, mutta reseptissä ehdotetun itsetehdyn vadelmahillon sijaan menin sieltä, missä aita on matalin ja lapoin vain nokareen valmista mansikkahilloa jokaisen annoksen päälle. Yksi kokeilemisen arvoinen idea voisi kyllä olla myös tämän juustokakkuohjeen mangokuorrutusta mukaileva päällinen jollain vauvansoseella. Ehkä sitten ensi kerralla?

Pannacotta onnistui tosi hyvin, eikä sen aktiiviseen valmistukseen kulunut kuin vartti. Tosin ohjeessa lupaillun kuuden annoksen sijaan reseptistä riitti mielestäni paremminkin neljään jälkiruokaan, eli jos aikoo kestitä isomman porukan, kannattaa ehkä suosiolla tehdä tupla-annos. Niin tai näin, suosittelen ihmeessä muitakin kokeilemaan, jos ette ole ikinä ennen tehneet pannacottaa! Helposti sitä ajattelee, että ainoa kokkausvaihtoehto pääruokien lisäksi olisi leipominen, mutta itse asiassa jälkiruoat voivat näköjään valmistua huomattavasti nopeammin ja näppärämmin. Ja olla ihan yhtä herkullisia. Liivatelehtiä jäi vielä reilusti kaappiin, joten saa nähdä, josko sitä seuraavaksi tekisi vaikka juustokakkua…

Viikonloppu vierähti tällä kertaa perusarjesta poikkeavissa tunnelmissa, sillä lähdimme puolisoni, vanhempieni, siskoni ja hänen miehensä kanssa isän sukulaisten luokse toiseen kaupunkiin. Koska reissuseuruetta oli mukana kuusi henkeä, ajoimme melkein kolmen tunnin matkan kahteen autoon jakautuneina. Lemmikitkin saivat tulla mukaan. Vanhempieni koira matkusti tyytyväisenä farmariautomme takatilassa meidän koiran kaverina.

Kun olin lapsi, vietimme isän veljen luona kaikki uudetvuodet, mutta viime vuosina en ole juurikaan nähnyt isän puolen sukua. Mieskin on tavannut heitä häiden ja ylioppilasjuhlieni lisäksi vain kerran, sinä kesänä kun aloimme seurustella. Vietimme silloin viikonlopun isän suvun mökillä. Silloin kuitenkaan kaikki tämänkertaiset henkilöt eivät olleet paikalla, joten mies pääsi tapaamaan myös monia hänelle aivan uusia ihmisiä. Esimerkiksi Irlannissa asuva serkkuni oli lapsensa kanssa käymässä Suomessa. Minäkään en ollut tavannut puolitoistavuotiasta taaperoa aikaisemmin.

Tällä kertaa emme menneet mökille, vaan majoituimme ja vietimme suurimman osan ajasta sedän luona. Lauantaina kävimme koko neljäntoista hengen sukulaisporukalla ravintolassa syömässä. Tilasin lohta ja aivan superherkullista juustokakkua, joka oli höystetty marjoilla ja lakkahillolla. Ravintolan jälkeen ajoimme mummoni luo ja haimme hänetkin viettämään iltaa sedän luokse. Mummo on mennyt viime vuosina todella huonoon kuntoon, ja hänen muistinsa ulottuu enää parin minuutin päähän. Välimatkasta johtuen en ole nähnyt häntä kovinkaan usein, joten mummon muistamattomuus tuli kyllä vähän yllätyksenä, vaikka tiesinkin, että hänen muistisairautensa on edennyt. Isoäiti tunnisti ainoastaan isäni ja hänen veljensä, ja keskustelu ei oikein enää ollut mahdollista, kun samat fraasit pyörivät ympyrää kolmesti viiden minuutin sisään. Toisaalta hän kyllä vaikutti ilahtuneelta seurasta, oli hyväntuulinen ja silitteli tyytyväisenä vanhempieni koiraa, joka hakeutui jatkuvasti mummon viereen rapsuteltavaksi.

Iltapalan jälkeen isä vei mummon takaisin kotiinsa. Lenkitimme vielä koirat, juttelimme jonkin aikaa keittiössä sukulaisten kanssa ja aloimme käydä yöpuulle. Perinteisesti olen aina ollut todella sikeäuninen, mutta tällä kertaa en saanut nukutuksi ollenkaan. Yövyimme miehen kanssa vuodesohvalla samassa huoneessa siskoni ja hänen miehensä kanssa. Menimme muita aiemmin nukkumaan, joten olohuoneesta kantautuneet äänet ja vieras vuode valvottivat. Pyörin hereillä todella kauan, ja nukkuessanikin lähinnä torkuin kevyesti heräillen vähän väliä. Ilmeisesti raskaus on vienyt jonkin verran unenlahjoistani mukanaan. Tästedes pitääkin ottaa aina vähintään oma tyyny mukaan yökyläreissuille. Onneksi minua herkkäunisempi mies oli sentään tajunnut ottaa korvatulpat mukaan, joten hän sai nukuttua ihan kohtalaisesti.

Sunnuntaina olo oli vähäisistä unista johtuen hieman nuupahtanut. Söimme aamiaista ja kävimme vielä pikaisesti mummon luona kylässä. Hän ei muistanut eilistä tapaamista eikä sitä, ketä olemme, mutta toisteli moneen kertaan, kuinka mukavaa on, että tulimme käymään. Vaikka sairaus on surullinen, ainakin siis ilahdutimme häntä sen aikaa, kun olimme paikalla. Lähdimme jo ajoissa ajamaan takaisin, koska ruokailu- ja koiranpissatuspysähdyksineen matka kesti monta tuntia. Vaikka sukulaisten isosta määrästä johtuen en ehtinyt jutella kunnolla läheskään kaikille, oli kiva edes piipahtaa tällä tavalla parin päivän verran sukuloimassa. Ja oli myös kiva mennä sunnuntai-iltana omaan sänkyyn nukkumaan ja kuitata pyöritty yö yli kahdeksan tunnin sikeillä unilla.