Kun ensisynnyttäjien keski-ikä kipuaa tilastoissa yhä korkeammalle ja lapsia saadaan aiempaa vähemmän, itseni kaltaiset parikymppiset opiskelijavanhemmat eivät ole enää nykyään mitenkään ihan tavanomainen näky. Meidän kannaltamme nyt, kesken molempien korkeakouluopintojen, on kuitenkin juuri sopiva hetki vauvalle.

En ylipäätään koe, että opiskelut ja vauva olisivat jotenkin huono yhdistelmä. Etenkin yliopistossa kurssien suorittaminen on todella joustavaa, ja etäopiskelu ja omaan tahtiin eteneminen on tehty helpoksi. Siinä missä työelämässä ollessani minun pitäisi luultavasti joko palata täyspäiväiseksi työntekijäksi tai olla hoitovapaalla, opintojen pariin voi palata vähitellen oman jaksamisen mukaan. Laskettu aika on heinäkuun lopussa, joten olen näillä näkymin varmasti ainakin syksyn kokonaan kotona, ja palailen mahdollisesti keväällä kevyellä lukujärjestyksellä maisteriopintojen pariin. Tai sitten olen suosiolla koko keväänkin vauvan kanssa – aion mennä ihan oman fiiliksen mukaan. Itsenäiset suoritusvaihtoehdot mahdollistavat joka tapauksessa sen, että lapsen ei tarvitse olla ainakaan alkuun juurikaan hoidossa.

Opiskelujen mahdollistaman jouston lisäksi meillä on hyvät tukiverkostot. Ystäväperheissämme vauvoja ei toki vielä niin paljoa ole, mutta ainoita nuoria vanhempia emme suinkaan ole. Kuten olen aiemmin täällä maininnutkin, paras ystäväni on raskaana. Lisäksi omat vanhempamme ovat vauvauutisesta iloisia, ja tiedän, että erityisesti minun vanhempani hoitavat varmasti lasta mielellään ja tukevat muutoinkin kaikessa uuteen tulokkaaseen liittyvässä. Emme siis jää elämänmuutoksen kanssa yksin.

Toinen yleinen lastenhankinnan lykkäämistä puoltava perustelu on vakaan taloudellisen tilanteen saavuttaminen ennen perheellistymistä. Meille raha tai ansiot eivät kuitenkaan koskaan ole olleet erityisen tärkeitä. Onnellinen ja mukava elämä ei meidän näkökulmastamme vaadi suurta omaisuutta. Toki lasten saamisen kannalta on hyvä, että taloudellistakin puolta on mietitty, eikä uusi perheenjäsen aiheuta älyttömiä rahahuolia tai stressiä. Tiedämme, että selviämme taloudellisesti ihan mukavasti vauvan tulosta huolimatta. Totta kai opiskeluaikana taloudellinen tilanne on tiukempi kuin mitä se olisi, mikäli olisimme molemmat töissä, mutta niinhän se menee ilman perheenlisäystäkin.

Sataprosenttisen täydellistä hetkeä lapselle tuskin koskaan tulee, mutta ainakin nyt minulla on sellainen olo, että tämä aika on kyllä niin lähellä täydellistä kuin voi olla. Vauva syntyy sopivasti kandi- ja maisteritutkintojeni välissä, paras ystäväni on äitiyslomalla samaan aikaan kanssani ja tärkeimpänä kaikista, me haluamme lasta. Loppujen lopuksi emme kumpikaan ajattele, että ulkoiset tekijät olisivat perheen perustamisessa niitä keskeisimpiä. Tärkeintä on, että vauva on rakastettu ja vanhemmat kokevat olevansa valmiita elämänmuutokseen.

Nyt se on ohi, viimeinenkin vuoden 2018 opiskelusuoritus eli ruotsin suullinen tentti. Höpisin itseni på svenska varmasti läpi, joten enää ei tarvitse huolehtia tämän vuoden puolella muusta kouluaskareesta kuin kandiaiheen mielessä kypsyttelystä. Kolmen ja puolen viikon loma, aika luksusta.

Minusta tuntuu, etten koskaan ehdi uhrata juuri ajatuksia joululle ennen loman alkamista, joten siinä mielessä varhainen opiskelujen loppu on varsin positiivinen asia. Pari lahjaa olen saanut hankittua jo tällä viikolla, siskon kosmetiikkatuotteen tiistaina neuvolareissun jälkeen ja isän vaatelahjan eilen, kun näin parasta ystävääni keskustassa. Loput hankinnat teen varmaan ensi maanantaina, koska sovimme menevämme uudemman kerran jouluostoksille kaverini kanssa. Vauvallekin olisi kiva alkaa hankkia jo jotain ensimmäisiä tarvikkeita, jos käytettynä sattuu löytymään sopivia. Raskaushousutkin ovat varmaan jo muutaman viikon sisällä ajankohtaiset: vaikka maha ei olekaan vielä kasvanut, turvotus on sitä luokkaa, että hiuslenkillä löystytetty farkkujen nappiviritelmäkään ei tahdo riittää. Kotona en pysty käyttämään muita kun lörpsähtäneimpiä pyjamahousujani. Jopa tavallisten lököhousujen vyötärönauha kiristää liikaa.

Varsinaisen joulun aiomme viettää vaihteeksi minun vanhempieni luona. Joulupäivänä menemme sitten miehen vanhemmille käymään. Kaksi aiempaa joulua ovat kuluneet mieheni perheen kanssa, koska heillä ainoat jouluperinteet mummolassa vierailuineen ja lahjojen jakamisineen liittyvät nimenomaan aattoon. Minun lapsuudenkodissani pääasiallinen joulunvietto on ollut helpompi siirtää päivää myöhemmäksi, koska myös siskoni on ollut parina aiempana vuotena miehensä vanhempien luona aaton. On kuitenkin kiva päästä vaihteeksi oman perheen pariin jo ihan varsinaisena jouluna.

Olen jouluihminen siinä määrin, että nautin joululauluista, joulun tunnelmasta, ruoista ja yhdessäolosta. En kuitenkaan juhli joulua etukäteen, kuten jotkut innokkaimmat, vaan minulle fiilistelyyn riittävät muutamat joulunpyhän päivät. Esimerkiksi meillä kotona joulu ei näy mitenkään, koska mies ei joulusta perusta enkä itsekään koe tarpeelliseksi hankkia esimerkiksi koristeita, jotka olisivat lähes koko vuoden varastossa tilantukkeena. Pikkujouluteemaisella seurakunnan pienryhmäkerralla sentään leivoimme pipareita, joten vähän joulun makuja olemme päässeet maistamaan jo ennen aattoa. Yksi ilta kuuntelin myös hetken Pentatonixin joululauluja. Kyllä se joulufiilis siis tästä lähtee nousemaan!