Nykyisin tuntuu olevan vahvassa suosiossa ajatus siitä, että totuus on suhteellista, jokainen saa uskoa mihin haluaa ja liian jyrkkiä totuuslausahduksia ei kannata edes lausua ääneen. Minulla nousee väkisinkin savu korvista, kun kuulen sanottava ”mutta tämä on vain minun totuuteni”. Mielipiteitä voi olla monia, mutta totuus on vain yksi.

Moninaisen totuuden harha on oikeastaan aika omituinen. Toki joissain asioissa mikä tahansa mielipide voi olla ihan yhtä validi ja todellinen: onko kiisseli hyvää vai pahaa, onko punainen kivempi väri kuin vihreä ja onko sinun unelma-alasi kiinnostavampi kuin minun. Mutta kun puhutaan esimerkiksi uskonnosta, fakta on, että ne kaikki eivät voi pitää samaan aikaan paikkaansa. Vaikka minä uskoisin Jeesukseen ja sinä seuraisit islamia, kaksi toisensa poissulkevaa totuusväittämää eivät ole mahdollisia yhtäaikaisesti. Jompikumpi meistä on siis väärässä; jommankumman meistä ajattelemaa taivasta tai kuolemanjälkeistä elämää ei tapahdukaan. Tai vaikka minä olisin kristitty ja sinä ateisti, ei ole mahdollista, että Jumala sekä on että ei ole olemassa.

Totuus ei myöskään ole suhteellista. Totuus vain on. Meille ei tapahdu asioita sen mukaan, mihin uskomme, vaan sen mukaan, miten asiat nyt vain tässä universumissamme ovat. Vaikka se ei ole kivaa ja välttämätä sovi yhteen kaikkien elämänkatsomusten tasa-arvon idean kanssa, joku on väkisinkin väärässä.

Tietysti siinä mielessä ajatus totuuden suhteellisuuden taustalla on ihan jalo, että usein tällaisen totuuden vääristelyn ideana on varmistaa kaikkien ideologioiden yhtäläinen asema. Pitää paikkansa, että emme voi todistaa sataprosenttisesti tiettyä uskontoa tai ajattelutapaa oikeaksi. Siksi pitäisi olla itsestäänselvyys, että jokainen saa uskoa mihin haluaa. Uskonnon- tai mielipiteenvapaus ei kuitenkaan liity totuuteen millään lailla. Vaikka emme tietäisi, mikä mielipiteistä on oikea, se ei tarkoita, että ne kaikki olisivat.

Sanotaan siis mieluummin rohkeasti, että totuus on totuus ja elää niin sanotusti omaa elämäänsä riippumatta meidän mielipiteistämme. Jokainen saa ajatella omalla tavallaan, mutta totuutta se ei muuta tai monista.

Seurakunnassamme järjestetään aina silloin tällöin parisuhteeseen keskittyneitä iltapäiviä, joilla olemme käyneet monesti. Tänään oli taas sellainen, ja pääsimme pitkästä aikaa osallistumaan. Aiheena oli ”rakastumisesta rakkauteen”, ja luennolla käytiin yleisellä tasolla läpi parisuhteen keskeisiä rakennustekijöitä sekä riskejä.

En voi muuta kuin suositella erilaisia parisuhdeluentoja ja -kursseja kaikille! Me olemme vasta kahden ja puolen vuoden mittaisesta avioliittotaipaleestamme huolimatta käyneet jo useammilla. Toissa kesänä olimme mieheni kanssa Pieksämäellä Paremman avioliiton perheleirillä. Saimme leirin häälahjaksi vanhemmiltani, jotka ovat olleet aikaisemmin siellä useana vuotena. Olen itsekin ollut lapsena muutamaan otteeseen perheleirin lastenleirillä, joten paikka oli entuudestaan hyvin tuttu. Laadukkaan opetuksen lisäksi parasta leirillä olivat ryhmäkeskustelut, joissa aiheista juteltiin yhdessä kumppanin ja parin muun pariskunnan kanssa. Vertaistuki ja oivaltavat keskustelukysymykset todella tukivat opetettujen asioiden sisäistämistä ja harjoittelua käytännössä.

Parisuhteen hoitaminen ja varsinkin tällaisilla luennoilla, leireillä ynnä muilla käyminen tuntuu ihmisten mielissä yhdistyvän helposti parisuhdeongelmiin. Miksi ne muuten sinne lähtisivät, kuin pakon edessä kriisiytynyttä tilannettaan setvimään? Tällainen ajattelu on kuitenkin mielestäni ihan nurinkurista. Parisuhteet harvoin muuttuvat kuin taikaiskusta täydellisestä onnesta eron partaalla roikkumiseksi: päinvastoin, muutokset tapahtuvat usein hitaasti liukumalla, jolloin suuntaa ei tajuta korjata ajoissa ja lopulta ”kasvetaan erilleen”. Siksi suhteen vaaliminen, kumppanin kanssa ajan viettäminen ja syvempi pohdinta parisuhteen tilasta säännöllisin väliajoin on todella tärkeää.

Arjessa sitä helposti vain rullaillaan eteenpäin, joten ainakin meille selkeästi erilliset parisuhdekeskusteluille varatut tilaisuudet sopivat paremmin. Parisuhdeleirit ja -tapahtumat eivät myöskään ole pelkästään sitä tavallista keskustelua, mitä voisi tehdä kotonakin, vaan luennoilta saa aivan uusia työkaluja ja oivalluksia, joiden avulla ymmärtää toista ja hoitaa suhdetta paremmin.

Parisuhdevinkkejä ei siis kannata tyytyä pyytämään muilta ihmisiltä vain polttareissa, vaan tukeutua tutkitusti toimiviin menetelmiin ja vertaistukeen jatkuvasti pitkin yhteistä taivalta. Osallistumista varten ei tarvitse – eikä kannata – odotella ongelmia, vaan parasta on vaalia omaa suhdetta alusta alkaen, jo silloin, kun ruusunpunaiset silmälasit vielä keikkuvat nenällä.  Toisaalta leireiltä ja tapahtumista saa uutta irti, vaikka yhdessä oltaisiin oltu jo kauankin. Kannattaa siis ehdottomasti lähteä mukaan, jos yhtään kiinnostaa!