Jouluinnostukseni tuntuu vain joka vuosi kasvavan. Vaikka olen aina tykännyt joulusta, vielä muutama vuosi sitten jouluun valmistautuminen tarkoitti, että hankin läheisille lahjat ja tupsahdan jouluna vanhempieni oven taakse. Ennen lapsia meillä ei ollut ikinä mitään joulukoristeita, en leiponut pipareita tai joulutorttuja, ei ollut joulukalentereita ja niin edelleen. No, perheemme aikuiset eivät kalentereita edelleenkään kaipaa, mutta noin muutoin joulutus on vuosi vuodelta kasvanut. Lapsilla on omat joulupussinsa, joihin ilmestyy joka aamu jokin jouluisa yllätys. Lisäksi hankin heille kirpparilta kuvakalenterit ja olemme katselleet aamuisin Jippii-kuoron viiden minuutin joulukalenterivideon YouTubesta.

Joulukuun ensimmäisenä päivänä koristelimme kodin jouluun. Joulukuusessa alkaa vihdoin olla riittävästi koristeita, vaikka vielä mukaan mahtuisi enemmänkin. Ison, valaistun seimen oheen hankin kirpparilta ikkunalaudalle pienemmän seimen sekä jotain muutakin joulukoristetta. Lastenhuoneen oveen kiinnitin lasten aiempina vuosina päiväkodissa tekemiä jouluaskarteluita.

Olohuoneemme teemaväri on turkoosinsininen, joten se ei herätä kovin jouluisia tunnelmia. Ensin ajattelin ostaa sohvatyynyihin joulupäälliset, mutta sen sijaan innostuinkin pitkästä aikaa kaivamaan virkkuukoukun esille. Tyynynpäälliset tuskin ehtivät valmistua vielä tälle sesongille, mutta takanreunan kukkaruukkuihin ehdin jo virkata tummanpunaiset päälliset. Ne on helppo kiskaista sinisten ruukkujen päälle kokonaisuutta jouluistamaan. Olen ajatellut virkata päällisiin vielä valkoiset lumihiutalekoristeetkin.

Tänä vuonna järjestin jopa meillä kotona pikkujoulut lapsille ja muutamalle esikoisen päiväkotikaverille. Kun lastemme synttärikausi ajoittuu loppukesään ja syksyyn, tuntui, että nyt oli sopivasti paukkuja jäljellä ottaa tällainen ”ylimääräinenkin” kekkeri järjesteltäväksi. Sitten ensi vuonna, jos olen joulun aikaan töissä, moiseen tuskin riittää energiaa. Mutta loppujen lopuksi lastenjuhlien järjestäminen on minusta aika helppoa ja rentoa. Lapsia ei kiinnosta, onko sohvan alta imuroitu tai piparit kaupan valmistaikinasta. Jos haluaa, juhlat saa pystyyn aika minimaalisella vaivannäöllä.

Esimerkiksi tarjoiluina tuntuu kerta toisensa jälkeen uppoavan parhaiten kaikenlainen naposteltava. Tein tällä kertaa juustosarvia (täytyy aina jotain suolaistakin yrittää, vaikka kukaan vieraista ei tainnut maistaa näitä :D), joulutorttuja (näillekin menekki vain 2/6 lasta), sitten oli karkkia, pipareita, suolatikkuja sekä hittinä helppo ”joulukuusi” kurkkutikuista, viinirypäleistä ja tomaateista. Joulukuusen kannan tein suolatikuista ja tähdeksi olisi voinut laittaa mandariininsiivuja, jos käytössä olisi ollut isompi lautanen. Tuo joulukuusi oli minusta tosi hyvä tarjoilu! Valmistamiseen kului vain muutama minuutti, ja lasten oli helppo napsia siitä vähän terveellisempää syötävää sokeripommien oheen.

Vaikka leikkiminenkin on ihan riittävä ohjelmanumero tämän ikäisille, tällä kertaa halusin panostaa ohjelmaan. Leivoimme etukäteen lasten kanssa ison läjän pipareita, ja hankin kaupasta monta pientä pursotinta sekä erilaisia strösseleitä koristeiksi. Kaikki vieraat saivat koristella kuusi piparia ja joko ottaa ne mukaansa kotiin tai syödä saman tien. Pipareiden koristelu sujui lapsilta tosi hienosti ja omatoimisesti. Olin varannut jokaiselle oman nimikoidun paperilautasen, jolle valmiit teokset sai laittaa. Se oli näppärää, etteivät piparit menneet sekaisin ja ne sai lautasilla myös kuljetettua kätevästi kotiin.

Toisena ohjelmana oli joulukorttien askartelua. Olin ostanut erilaisia askartelutarvikkeita ja suunnitellut kaksi simppeliä kortti-ideaa, joulukuusen sekä tontut. Olin miettinyt sotkun ja säädön minimoimiseksi askartelut niin, että kaiken pystyi liimaamaan tavallisella puikkoliimalla. Lisäksi oli joulutarroja, joita sai laitella mielensä mukaan kortteihin. Kaikki lapset innostuivat tekemään joulukuusen, joten tonttutarvikkeet jäivät tällä kertaa kokonaan käyttämättä. Niistä aion askarrella sitten myöhemmin omien lasten kanssa kortit päiväkodin aikuisille. Olin ajatellut, että halukkaat saisivat tehdä juhlissa useammankin kortin, mutta pipareiden koristelun päälle yhden kortin teossa oli riittävästi. Kaikki kyllä tekivät mielellään yhdet kortit, mutta sen jälkeen lapset halusivat jo mennä omiin leikkeihinsä.

Lastenjuhlissa leikit lähtevätkin yleensä nopeasti käyntiin, kun on seuraa ja vieraille ”uusia” leluja ihmeteltävänä. Meillä lapset aloittivat parissa minuutissa spontaanisti piilosleikin. Toki hulinakerroinkin lähtee helposti nousuun, joten itse tykkään, että tunnelmaa voi tarvittaessa rauhoittaa jollakin ohjatulla tekemisellä. Pohdin etukäteen, oliko ohjelmaa liikaakin ja tulisiko juhlissa kiireinen fiilis. Hyvin kuitenkin ehdimme parissa tunnissa syödä, koristella piparit, askarrella kortit sekä lopuksi myös leikkiä vapaasti.

Uusi sohva. Olemme jo pidemmän aikaa etsineet isompaa sohvaa olohuoneeseemme. Viisihenkinen perheemme on kyllä teoriassa mahtunut ahtautumaan kolmenistuttavalle perussohvallemmekin, mutta koska tilaa on ja lapset kasvavat, oli suurempi kulmasohva ajankohtainen hankinta. Torin kautta löysimme sopivan, valkoisen nahkasohvan. Edellisestä harmaasta sohvasta luopuminen on ollut yllättävän haikeaa, koska tykkään siitä kovasti. Se on niin laadukas ja hyvä istua. Mutta eipä kotiimme toista isoa sohvaa sovi, joten se päätyy nyt myyntiin.

Leipominen. Tein pitkästä aikaa ruoaksi pitsaa. Oikeasti tykkään nykyään leipoa! Jonkun yksinkertaisen leipomuksen pyöräyttäminen ei tunnu enää rakettitieteeltä, vaan ihan semmoiselta ”no kyllähän se hoituu käden käänteessä” -jutulta. Aikaisemmin, jos meille on ollut tulossa vieraita, olen ajatellut automaatiolla kaupan pakastealtaan riisipiirakoita tai pikkupitsoja. Nykyisin tekaisen mieluummin itse juustosarvet tai kinkkupiirakan. Kun leipomiseen on saanut rutiinia ja oppinut muutaman helpon vakioreseptin, ei tarjoilujen tekeminen itse tunnu vaivalloiselta ajatukselta. Jauhopusseja ja voipaketteja saa nykyisin ostaa selvästi aiempaa useammin, mutta kokonaisuudessaan rahaa säästyy ja itse tekemällä tulee myös usein maukkaampaa.

Todistuspuheenvuoro. Olen käynyt nyt syksyn mittaa muutaman kerran seurakunnan naisten illoissa yhdessä uuden ystäväni kanssa. Vaikka ilta alkaa vasta kuudelta, niin kuin melkein kaikki arkipäiviin sijoittuvat aktiviteetit, ja joudun siksi lähtemään hieman kesken ohjelman ehtiäkseni kotiin imettämään kuopusta unille, ovat ne olleet mukavaa omaa aikaa ja vaihtelua arkeen. Tällä viikolla pidettiin kauden viimeinen kokoontuminen. Minua ja ystävääni pyydettiin pitämään yhdessä pieni todistuspuheenvuoro, jossa vähän haastattelunomaisesti kerroimme itsestämme ja uskoontulostamme.

En todellakaan koe olevani mikään luonteva esiintyjä, ja yleensä jännitän vastaavia tilanteita paljon etukäteen. Esimerkiksi koulun puhe-esityksissä kirjoitin aina kaiken sanasta sanaan valmiiksi ja harjoittelin ulkoa. En uskaltanut jättää yhtään varaa spontaatiudelle, jotten alkaisi takellella. Nyt yllätyksekseni en kuitenkaan juuri jännittänyt tilannetta. Olin kyllä miettinyt, mitä asioita voisin nostaa puheenvuorossani esiin, mutten ollut kirjoittanut mitään muistiin. H-hetkelläkin oloni oli ihan rauhallinen. Yleisö oli pieni ja pystyin katsomaan enimmäkseen ”parinani” ollutta ystävää, mikä helpotti puhumista. Ehkä olen siis vähitellen päässyt eroon lavakammosta? Yhtä kaikki tilaisuudesta jäi hyvä fiilis. Pyydettiinpä minua heti uudelleenkin puhumaan, joten ilmeisesti ulosantini oli muidenkin mielestä ihan luontevaa.

Kuopuksen unirytmi. Kummallisia ovat pikkulasten rytmit! Pienimmäisemme oli jo kovaa vauhtia siirtymässä vain yksiin päikkäreihin ja meni yleensä nukkumaan klo 11. Nyt rytmi on kuitenkin taas aikaistunut, ja pikkuinen nukahtaa usein jo kymmenen jälkeen. Aika usein hän saattaa ensin nukkua vain 45 minuuttia, mutta herättyään kiukkuisena jatkaa unia vielä toisen mokoman, kun hänet rauhoittelee takaisin petiin. Iltapäivät ovat sitten vähän konstikkaita, kun kahdeltatoista herännyt pirpana ei tahdo jaksaa iltaan asti hereillä, mutta toisille päikkäreille nukuttaminenkin on omanlaisensa operaatio. Ylipäätään tuntuu, että tällä kolmosellamme on tosi vaihtelevat rytmit näin ”vanhaksi” lapseksi. Öisin herätään sattumanvaraisesti 1-4 kertaa. Juuri, kun luulee tottuneensa tiettyyn tahtiin, käy niin kuin tänään: kello on puoli kaksitoista eikä kuopus ole vieläkään suostunut nukahtamaan.

Koulupäivä. Perjantaina oli Lapset töihin -päivä, ja esikoiseni pääsi läheisen mukaan tutustumaan opettajan työhön. Hän oli jo etukäteen tosi innoissaan, että pääsisi ”pikkukoululaiseksi” isompien lasten joukkoon. Vaikka esikoisemme on vasta viisivuotias, tuntui hänen saattamisensa koululle reppu selässä jo vähän haikealta. Jotenkin nämä viimeiset vuodet ovat hujahtaneet niin äkkiä, monessa asiassa hän on jo niin iso ja fiksu pikkuinen. Samalla pari tuntia kolmistaan kuopuksen ja keskimmäisen kanssa olivat aikamatka parin vuoden taakse, kun meillä oli vain kaksi pienempää lasta.

Uimahalli. Lasten vieminen uimahalliin on ollut to do -listallani jo ties kuinka kauan. Se on aina lykkääntynyt, koska yleensä teemme esimerkiksi viikonloppuisin mieluiten asioita koko perhe yhdessä. Uiminen kun vaatii puolison ja yksivuotiaan jättämisen kotiin. (Mies ei tykkää uimahalleista, enkä pärjäisi altaassa yksin kolmen alle viisivuotiaan kanssa). Mutta nyt lauantaina vihdoin menimme kuopuksen päiväunien aikaan, ja siellä sujui tosi hyvin! Oli oikein mukava reissu ja lapset selvästi nauttivat.

Huomasin myös, miten keskimmäinenkin on nyt kolmevuotiaana jo sen verran iso, että hän on tuollaisessa paikassa vaivatonta seuraa. Ymmärtää ohjeita, ei säntäile päistikkaa veden alle ja niin edelleen. Nyt, kun eka kerta on takana, toivottavasti saan jatkossa aikaiseksi uimareissun vähän useammin. Veteen totuttelu ja aktiivisempi uimavalmiuksien kerääminen olisivat varmasti lapsille hyödyksi, koska emme ole kesälläkään mitään aktiivisia uimarannalla kävijöitä.