1. En erota Coca Colaa ja Pepsiä toisistaan. Minulle kaikki mustat limsat ovat vain ”kokista”. Juon limsoja niin harvoin, että minulle ei todellakaan ole kehittynyt mitään mielipidettä tai tutkaa siihen, kumpi on kumpaa tai parempaa.

2. Ihmiset jäävät minulle tosi helposti mieleen ja tunnistan vuosienkin jälkeen tyyppejä, jotka olen nähnyt nopeasti kerran jossakin. Myös nimimuistini on hyvä. Sen sijaan esimerkiksi laulajan äänestä minun on tosi vaikea tunnistaa, kenestä on kysymys. Saatan olla kuunnellut tiettyä artistia paljonkin, mutta minulle musiikista mieleen jää lähinnä kappale itsessään. En luultavasti tunnista laulajaa, jos kuulen häneltä jotakin uutta.

3. Sain ajokortin toisella yrittämällä. Ekassa inssissä ryhmityin vastaantulijoiden kaistalle aikoessani kääntyä vasemmalle. Valvoja sanoi, että vaikutin ulospäin täysin rauhalliselta enkä yhtään hermostuneelta, mutta saatan paineen alla saada tällaisia ihan omituisia oikosulkuja.

4. En juuri koskaan juo ruokajuomana maitoa. Maussa ei ole mitään vikaa, mutta en vain ole oikein ikinä tottunut sellaiseen tapaan. Kouluruokailuissakin valitsin aina vettä.

5. Olen tietyissä asioissa jopa epäkäytännöllisen järjestelmällinen. En esimerkiksi voi antaa lasten haalareiden jäädä lojumaan eteisen lattialle ulkoa tullessa, vaan minun on pakko heti ripustaa ne henkareihin, vaikka usein olisi paljon fiksumpaa priorisoida ensin vaikkapa vauvan syöttäminen tai muu kiireellisempi asia. Haluaisin myös aina purkaa laukut välittömästi kotiin reissusta tultuani. Joskus saimmekin miehen kanssa kunnon riidan aikaan, kun olimme kaikki mökiltä tullessamme ihan nälkäisiä ja minun ”oli pakko” säntäillä kassi kourassa pitkin asuntoa vieden pyykkejä koriin ja hammasharjoja kylppäriin sen sijaan, että olisin valmistanut ruokaa.

6. Kävin lapsena puheterapiassa R- ja L-vikojen vuoksi. Ne korjaantuivatkin hyvin, mutta S-kirjaimeni on edelleen ”pehmeämpi” kuin monilla muilla. Ero on kuitenkin sen verran lievä, ettei kirjainta lähdetty silloin aikoinaan puheterapiassa työstämään.

7. Olen maistanut Nutellaa ehkä kerran tai kaksi elämässäni jossakin hotelliaamupalalla. En tykännyt.

8. Sain 8-vuotiaana korvakorut ja käytin niitä päivittäin yläkouluikäiseksi saakka. Sitten pikkuhiljaa aloin yhä useammin unohdella korvisten laittamista aamuisin, ja lopulta olin niin tottunut olemaan ilman, että korut alkoivat tuntua häiritseviltä. Viimeiseen kymmeneen vuoteen en ole käyttänyt korviksia kertaakaan, ja reiät ovat umpeutuneet jo vuosia sitten niin, ettei niihin enää edes pystyisi laittamaan koruja.

Mietin taannoin, kävisinkö lävistämässä reiät uudelleen, mutta luovuin ajatuksesta. Luultavasti en jatkossakaan jaksaisi käyttää korviksia joka ikinen päivä, ja uudestaan lävistetyt reiät näkyisivät huomattavasti selvemmin kuin nykyiset jo umpeutuneet. Tyhjä, selvästi erottuva korvanreikä puolestaan antaa helposti vähän huolimattoman vaikutelman eikä minusta näytä niin kivalta.

Kuuntelin tuossa yksi päivä pitkästä aikaa musiikkia. Se on minulle nykyisin tosi harvinaista. En halua taustamusiikkia, jos yritän keskittyä johonkin, ja esimerkiksi bussimatkoilla kuuntelen podcasteja tai muuta ”hyödyllistä”. Kyllä meillä autossa soi jättimäinen, kaikista mahdollisista genreistä koostuva kristillisten kappaleiden soittolista, ja VR-laseilla Synth Ridersia pelatessa tulee heiluttua vanhojen tuttujen pop-biisien tahtiin. Mutta keskivertosuomalaiseen verrattuna kuuntelen musiikkia varmasti todella vähän. Vaikka olen aina mieltänyt itseni ihmiseksi, joka tykkää musiikista ja on ihan musikaalinenkin, ja vaikka olen viettänyt nuoruuteni musiikkiluokalla ja pianotunneilla, musiikille on nykyisin tosi vähän tilaa arjessani.

Melkein naurattaa, miten pihalla olen nykyhetken suosituista biiseistä ja artisteista. Nimet saattavat olla tuttuja jostain uutisotsikoista, mutta jos katsoo vaikka vuoden 2024 Emma-gaalan voittajia ja ehdokkaita, en osaa nimetä Käärijän Cha cha chaata lukuun ottamatta keneltäkään yhtään laulua. Vaikka missäpä niitä kuulisinkaan, kun meillä ei ole ikinä radio päällä enkä katsele ajankohtaisia telkkariohjelmia. En ole koskaan ollut mikään hittitietäjä, vaan kuunnellut enimmäkseen omia pitkäaikaisia suosikkejani trendeistä riippumatta. Mutta kyllähän popmusiikkitietämykseni on hiipunut aivan täysin jonnekin 2010-luvulle.

Joskus lukioaikana minulla oli vielä lukuisia ei-hengellisiäkin suosikkiartisteja, joita kuuntelin aina bussimatkoilla ja usein kotonakin. Tykkään erityisesti kappaleista, joissa on vahvat sanoitukset ja joita kuunnellessa ajatukset vaeltavat joillekin omille syvällisille vesilleen. Ainakin Sia, Scandinavian Music Group, Pariisin kevät ja (ehkä vähän yllättävästikin) suomirap ovat olleet vuosia sitten ahkerassa kuuntelussa. Nyt, jos minulta kysyisi, mitä musiikkia kuuntelen, en kyllä rehellisesti voisi nimetä kuuntelevani yhtään mitään. Mercedeksen uuden Luumupuu-albumin kuuntelin heti sen ilmestyttyä ja tykkäsin monista kappaleista, mutta muutoin kaikki musasuosikkini ovat jostain kymmenen tai viidentoista vuoden takaa.

Musiikin (kuten myös vaikkapa telkkariohjelmien) kelkasta putoamiseni suurin syy on perhe. Kun vapaa-aikaa on rajoitetummin, sen haluaa optimoida paremmin. Vaikka edelleen pidän musiikista, tuntuu mielekkäämmältä kuunnella tilaisuuden tullen jotakin, josta voin oppia – esimerkiksi juuri niitä podcasteja. Samalla lapset pitävät niin tiiviisti kiinni arjessa ja konkretiassa, että sellaisia oman elämän syviä pohdintoja tulee käytyä paljon harvemmin. Olen vahvasti taipuvainen nostalgisointiin, ja joskus sitä vähän ikävöi: sellaista vapaata päämäärätöntä haahuilua, kun vastassa ei ole päiväunilta heräävien lasten deadlinea tasan tunnin kuluttua. Toisaalta ajattelen, että vapaahetkien ”tiivistyminen” on vain hyvä juttu. Eivät ne lukuisat tositeeveesarjat tai omien ajatuksiin uppoutuminen musiikkia kuunnellen loppujen lopuksi tuoneet mukanaan mitään kovin hyödyllistä, pitkäaikaista tai kestävää. Rentoutumista ja pohdintoja toki, mutta tietyn pisteen jälkeen pidempi lorvailuun käytetty aika ei kyllä tuo enää lisäarvoa.

Edelleen pidän musiikista. Se herättää ajatuksia ja sen kautta pääsee sisään erilaisiin tunnelmiin. Mutta enää en kyllä kutsuisi itseäni ”musiikki-ihmiseksi”, niin alhaiselle sijalle priorisoin musiikin kuuntelun arjessani.