Leipomus: Banaanilätyt. Tekaisin niitä perjantaina pitkästä aikaa välipalaksi koko perheelle, ja oikein maistuvia olivat omenasoseen ja pienen hunajalorauksen kera. Ensi kerralla pitää tehdä tupla-annostuksella!

Hemmottelu: Kasvohieronta. Olen käynyt tässä alkuvuonna muutamia kertoja hieronnoissa joululahjaksi saamallani lahjakortilla. Hieroja sijaitsee aivan kotimme vieressä parin minuutin kävelymatkan päässä, joten vaikken muuten ole käynyt vielä missään ilman vauvaa, puolen tunnin sessioiden ajaksi on ollut helppo irrottautua. Tällä kertaa kävin vaihteeksi kasvohieronnassa, joka oli ihanan rentouttava.

Piristys: Ystävien kyläilyt. Näimme tällä viikolla arkenakin poikkeuksellisen paljon kavereita, mikä oli kivaa. Maanantaina miehen (ja nykyään toki minunkin) kaveri tuli illaksi pelailemaan. Keskiviikoksi kutsuimme esikoisen päiväkotikaverin ekaa kertaa meille leikkitreffeille äitinsä ja pikkusiskonsa kanssa. Perjantaina pidin isommille lapsille ylimääräisen vapaapäivän päiväkodista ja serkkujen perhe tuli aamupäiväksi kyläilemään. Lisäksi kävimme torstaina omilla vanhemmillani ja sunnuntaina vuorostamme serkuilla kyläilemässä.

Peli: Keskustelupakka. Sain viime keväänä töiden kautta kyseisen pelin, ja olemme aina silloin tällöin iltaisin käyneet miehen kanssa kortteja läpi. Yleensä keskustelut ovat lähteneet rönsyilemään sen verran, että olemme ehtineet käsitellä vain muutaman kysymyksen kerrallaan. Tällä viikolla juttelimme taas lävitse parin kortin kysymykset.

Liikunta: Äiti-vauvapilates. Kuten taannoin kerroinkin, ilmoittauduimme vauvan kanssa kuuden kerran pilateskurssille yhdessä siskoni ja hänen vauvansa kanssa. Bussimatkoilla podcastien kuunteleminen ja kevyt vetreyttävä liikunta ovat piristäneet arkipäiviä vauvan kanssa.

Ostos: Kävimme lauantaina kirppareilla, joilta löytyikin iso kasa kaikenlaista. Itselleni ostin sinisen neuleen sekä khakinvärisen kukallisen mekon. Lisäksi isompana hankintana mies löysi Tori.fi:n kautta sähköpöydän, jota olikin kytännyt jo pidemmän aikaa. Valkoinen pöytä sopii hyvin makuuhuoneeseemme, ja löysimmepä kirppikseltä sitä täydentämään vielä valkoisen laatikostonkin. Se tuo kätevää säilytystilaa, kun sähköpöydässä ei ole valmiina minkäänlaista hyllytilaa.

Kuunneltava: Mike Wingerin Women in Ministry -sarja YouTubesta. Aloitin sarjan kuuntelun jo silloin, kun ensimmäiset osat ilmestyivät yli vuosi sitten. Jossain kohtaa se jäi kuitenkin minulta kesken, koska materiaalia oli niin paljon ja se vaati enemmän keskittymistä kuin kevyet hömppäpodcastit. Jonkin aikaa sitten Mike Winger sai viimein koko valtavan projektinsa viimeisen videon julkaistua, ja innostuin kuuntelemaan tämän viimeisen, yhteenvetomaisemman nelituntisen. Sen myötä halusin taas ottaa muutkin osat kuunteluun. Sarjassa on yhteensä yli 40 tuntia opetusta eri argumenteista ja Raamatun jakeista liittyen siihen, mikä naisen rooli tulisi olla seurakunnassa, avioliitossa ja yhteiskunnassa. Se on ollut tosi mielenkiintoinen, opettavainen ja perusteellinen ja suosittelen ehdottomasti kuuntelemaan, jos teema kiinnostaa. Mike Winger on tehnyt todella syvällisen taustatyön sarjaa varten, ja arvostan hänen panostustaan ja näkemyksiään aiheeseen.

Vapaa-ajan puuha: Blogi on ollut maaliskuussa hiljainen, koska inspiroiduin väkertämään omaa ”lastenkirjaa” lapsiamme varten. Vaikka yleisesti ottaen tykkään paljon enemmän kirjoittamisesta eikä piirtäminen todellakaan ole vahvuuksiani, nyt olen ahertanut nimenomaan kuvituksen parissa. Hahmottelin käsin piirroksen kirjan päähenkilöistä ja siirsin sen tietokoneelle väritystä ja parantelua varten. En osaa käyttää kuvanmuokkausohjelmaa kovinkaan kaksisesti, joten kohenteluprosessi kesti älyttömän kauan. Se oli kuitenkin oikeastaan tosi rentouttavaa tekemistä, kun kuunteli samalla podcastia. Nyt pitäisi saada tarinan runko valmiiksi, jotta voisin siirtyä seuraavan kuvan kimppuun.

+ Vähemmän paras: On ollut ihanaa, kun isommat lapset ovat viihtyneet ja nauttineet ulkoilusta kahdestaan kotipihassa. Vähemmän auvoisana juttuna taapero tosin naarmutti kotimme ikkunan kivellä. Lapset ”siivosivat” ikkunalautaa hieromalla siihen lunta, ja enpä sitten ollut heti tarkkana, kun keskimmäisellä olikin kädessään kivi ja hän halusi ”puhdistaa” myös ikkunan. Nooh, toivottavasti naarmut saa hiomalla pois eikä korjaus maksa maltaita, kun joskus muutamme tästä asunnosta pois… Näköjään joka lapsen täytyy naarmuttaa kivellä jotakin. Esikoisemme nimittäin ”piirsi” noin vuosi sitten naarmut automme kylkeen. Onneksi ne olivat aika pienet ja huomaamattomat, eikä menopelimme mikään uusi tai erityisen upea muutenkaan. Mutta toivoisin kyllä, että tämä perinne voisi katketa tähän kolmanteen epeliimme!

Minä ja mieheni tykkäämme kovasti lautapeleistä, joten ei liene mikään yllätys, että niitä on tullut hankittua myös lapsille runsaasti. Pelaaminen on mielestäni mukavan kehittävää yhteistä puuhaa koko perheelle. Siinä tulee harjoiteltua oman vuoron odottamista, pettymysten sietoa (kun voitto ei osukaan omalle kohdalle) sekä pelistä riippuen esimerkiksi havainnointia. Useimmiten osallistumme pelihetkiin koko perhe. Varsinkin kesällä 5 vuotta täyttävä esikoisemme alkaa olla jo varsin taitava pelikaveri. Hän ymmärtää säännöt, jaksaa keskittyä ja tykkää pelata yhdessä. Monet laadukkaat lasten pelit ovat aikuisellekin kivaa ajanvietettä.

Myös 2,5-vuotias keskimmäinen osallistuu mielellään pelaamiseen. Oikeastaan lähes kaikki lautapelimme ovat sellaisia, että myös hän pystyy olemaan mukana ainakin jollain tasolla. Toki taaperoa täytyy auttaa ja ohjeistaa omien vuorojen suorittamisessa, eikä hänellä ole yleensä mahdollisuuksia voittoon. Hienosti hänkin kuitenkin yrittää etsiä kysyttyjä eläimiä Safariseikkailussa tai valitsee, mitä nappulaa haluaa liikuttaa Kanin loikassa. Taaperon iän vuoksi lapset eivät pysty vielä pelaamaan keskenään, vaan mukaan tarvitaan aikuinen katsomaan, ettei isosiskolla mene hermot sääntöjä soveltavaan taaperoon.

Olemme hankkineet kaikki lautapelimme käytettyinä. Sopivia edullisia pelejä on kiva bongailla kirpputoreilta. Lisäksi lapset ovat saaneet niitä lahjaksi. Kymmenen pelin kokoelmastamme löytyy mieleinen tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja lasten suosikit tuntuvat vaihtelevan kausien mukaan. Jonkin aikaa sitten esikoisella oli vahva muistipelivaihe, ja muistipelejä pelattiin joka päivä monta kertaa. Nyt viime aikoina olemme pelanneet erityisesti Lasten Monopolya, joka on kokoelmamme uusin hankinta.

Useampia lasten pelejä testattuamme omat lempparini ovat nykyään selvät. Alla siis listaus kokeilemiemme pelien hyvistä ja huonoista puolista!

Lasten Carcassonne ja Monopoly Junior ovat helpotettuja lasten versioita aikuisille tutuista klassikkopeleistä. Molemmat ovat mielestäni silti edelleen aikuisillekin mielekkäitä pelattavia. Carcassonnessa jokainen laatta sopii toisensa viereen, joten taaperonkin on helppo laittaa laatta haluamaansa kohtaan. Pelinappuloita saa asettaa laudalle sen mukaan, onko oman värisiä hahmoja valmiiksi tulevilla eli molemmista päistä suljetuilla teillä. Voittaja on se, joka saa ensimmäisenä kaikki omat nappulansa laudalle. Olemme itse tehneet niin, että aikuiset asettavat laattansa sattumanvaraisesti, jolloin (taktitoinnin päälle tajuamattomilla) lapsillakin on hyvät mahdollisuudet voittoon. Keskenään pelattavaksi Carcassonne ei sovi ihan pienille, koska lapsilla voi olla hankaluuksia hoksata itse, milloin tie sulkeutuu ja nappulan saa laittaa laudalle. Perheen yhteisenä pelikokemuksena Lasten Carcassonne toimii hyvin.

Monopoly Juniorissa idea on sama tuttu kuin normiversiossakin, mutta kohteet ovat lapsille mieluisia paikkoja, kuten karkkikauppaa tai eläintarhaa. Hinnat ovat yhdestä viiteen rahayksikköä. Hotelleja tai taloja ei rakenneta, vaan kahdesta samanvärisestä omistetusta kohteesta saa periä tuplamaksun. Peli on nopeatempoinen, vuoro kiertää vauhdilla eikä pelin kesto ole tavallisen Monopolyn tapaan liian pitkä. Monopoly Junior onkin yksi itselleni mieluisimmista pelattavista lasten kanssa. Koska säännöissä on sen verran monimutkaisuutta, aikuista ei ala saman tien tylsistyttää, mutta toisaalta lapsilla voi kestää hetki oppia ne riittävän hyvin, jotta peliä voisi pelata keskenään.

Touhula ja Safariseikkailu perustuvat kuvien etsimiselle pelilaudalta ja ovat edellisten tapaan suosikkejani lastemme pelikokoelmasta. Richard Scarry’s Busytown: Touhula on ihan lempparini! Ideana on ehtiä piknik-saarelle ennen, kuin Juupas ja Eipäs -possu syövät kaikki eväät. Pelkän numerohyrrän pyörittämisen ja pelilaudalla liikkumisen lisäksi keskiössä on pyydettyjen esineiden etsiminen pelilaudan yksityiskohtaisesta kuvituksesta aikaa vastaan. Luru Lude -kortti kertoo, mitä kulloinkin etsitään, ja pelaajat etsivät kuvia yhdessä. Juuri yhteistyö tekee pelistä mielestäni erityisen kivan. Kun pelissä ei tarvitse kisata toisia vastaan, on koko perheen luontevaa osallistua omien taitojensa mukaan.

Etsi ja löydä: Safariseikkailussa etsitään niin ikään kortin kysymää eläintä pelilaudalta. Lauta koostetaan palapelimäisistä palasista, joten se on joka pelikerralla erilainen. Toisella puolella on helpompi, toisella vaikeampi kuvitus. Ensimmäisenä eläimen löytänyt pelaaja saa asettaa pienen muovieläimen lammelleen ja voittaja on se, jolla on lopussa eniten eläimiä. Tässä pelissä aikuiset usein vähän jyräävän lapset, jos pelaavat tosissaan, mutta peli toimii mielestäni silti kivasti koko perheen yhteisiin pelihetkiin. Erityisesti nuo muoviset viidakon eläimet ovat lapsille mieleisiä ja hauska lisä peliin.

Kanin loikka ja Kimble ovat jo omasta lapsuudesta tuttuja klassikkoja. Muistan, kuinka saimme siskoni kanssa lapsena joululahjaksi Kanin loikan, ja peli toimii hyvin edelleen. Tavoitteena on ehtiä ensimmäisenä porkkanan huipulle. Reitillä on koloja, joiden paikka vaihtelee ja joihin tipahtavat jänöt tuovat yllätyksellisyyttä etenemiseen. Pitkälle edenneiden pupujen putoaminen pois on hyvää pettymyksensietotreeniä ja pitää pelitilanteen mielenkiintoisena. Jo aika pienikin lapsi osaa liikuttaa pupujaan yksi, kaksi tai kolme askelta eteenpäin. Porkkanan pyöritysmekanismi on kuitenkin melko jäykkä ja siihen lapset tarvitsevat usein aikuisen apua.

Kimblestä meillä on Nalle Puh -aiheinen versio, mutta idea on sama kuin aina ennenkin. Vaikka säännöt ovat simppelit, Kimble ei silti mielestäni ole parhaita pelivalintoja ihan pienille lapsille. Ainakin neljän pelaajan voimin yksi pelikerta kestää aivan liian pitkään. Taapero tai edes esikoinen ei jaksa keskittyä koko aikaa, vaikka usein pelaamme niin, että voittoon riittää kahden nappulan kuljettaminen maaliin. Painettava noppa on kyllä lasten mieleen ja toisten pelaajien nappuloiden ”syöminen” tuo yllätyksellisyyttä pelin kulkuun. Lisäksi idea on sen verran selkeä, että jos lapset osaavat laskea kuuteen, pystyvät he luultavasti pelaamaan myös ilman aikuisen apua.

Muistipeli ja Choco ovat edellisten tapaan klassikoistakin klassikoimpia ikisuosikkeja. Muistipeli on siitä hauska, että jo aika pienikin lapsi voi harjoittelemalla kehittyä hyväksi parien löytäjäksi ja välillä voittaa tosissaan pelaavan aikuisen. Kuten aiemmin mainitsin, meillä muistipeli oli noin puoli vuotta sitten aivan ykkösjuttu, jota pelattiin jatkuvasti. Vaikka pelaaminen sujuu tietysti paremmin esikoisen kanssa, on taaperokin jo älynnyt idean. Hän nostelee välillä useammalla vuorolla samoja kortteja ja löytää pareja harvakseltaan, mutta osaa kuitenkin osallistua. Helpotettuna pikkutaaperoiden versiona olemme pelanneet välillä niinkin, että kortit ovat oikein päin. Silloin jokainen vain etsii vuorollaan kaksi samanlaista kuvaa ja saa ottaa ne itselleen.

Chocossa käännellään kuvallisia pyörylöitä ja etsitään nopan osoittamana joko pähkinää tai kirsikkaa. Oikeanlaiset saa ottaa itselleen, mutta jos kääntää väärän ruoan tai toukan, pelivuoro päättyy ja toukan kohdalla joutuu lisäksi antamaan yhden aiemmin keräämistään nappuloista pois. Voittaja on se, jolla on pelin lopussa eniten nappuloita. Idea on helppo ja nappuloiden kääntämisen yllätyksellisyys lasten mieleen. Choco oli yksi ensimmäisistä lautapeleistämme, ja jo taaperoikäinen pystyy osallistumaan peliin siinä missä isompikin. Pikkulasten ekaksi peliksi suosittelenkin juuri Chocoa. Ja vaikka pelaaminen sujuu jo pienenä, ei peli ole liian tylsä isommallekaan leikki-ikäiselle.

Sitten vielä loppuun pari ihan omanlaistaan peliä: Nooan arkki ja Super Mario: Piranha Plant Escape. Näistä kumpaakaan ei välttämättä on kovin helposti saatavilla, mutta ainakin Nooan arkin kaltaisia äänipelejä tiedän olevan olemassa muitakin. Oma Nooan arkki -pelimme on peräisin 2000-luvun alusta, ja siinä ideana on tunnistaa mahdollisimman nopeasti eläimen ääni, joka kuuluu pattereilla toimivasta laivasta. Se, joka ehtii huutaa ensimmäisenä oikean eläimen, saa liikuttaa kyseistä nappulaa lähemmäs arkkia. Voittaja on se, joka saa ensimmäisenä kaikki eläimensä arkkiin. Tässäkin pelissä tosissaan pelaavat aikuiset päihittävät lapset, vaikka äänitehosteet ovatkin sopivasti sen verran epäselviä, että aikuinenkin saattaa huutaa vahingossa ”possu”, kun kyseessä on tiikeri. Koska peli vaatii nopeaa reagointia, taapero ei osaa osallistua vielä lainkaan. Hiukkasen isommalle lapselle peli on kuitenkin kiva. Ja kristittynä perheenä Raamattu-teema ansaitsee meiltä tietysti plussan.

Viimeisenä vielä Super Mario: Piranha Plant Escape, joka on ikävä kyllä koko listauksen peleistä vähiten suosikkini. Ideana on liikuttaa Mario-hahmoja pelilaudalla nopan mukaan ja painella punaista nappia sen mukaan, mihin ruutuun päätyy. Aina satunnaisilla painalluskerroilla piraija-kasvi ”haukkaa” pelaajaa käteen, jolloin hän putoaa pois kierrokselta. Voittaja on se, joka selviytyy pisimmälle. Persoonallinen pelilautahökötys ja Mario-teema ovat lapsille mieleisiä, ja he kyllä pelaavat tätä peliä mielellään. Aikuiselle peli on kuitenkin aika tylsä ja voittajan selviäminen häviämisen kautta tarkoittaa, että välillä aikuiset päätyvät pelaamaan pelin loppuun keskenään. Peliohjeita ei ole suomeksi eikä peli ole kauhean laadukkaan oloinen, koska esimerkiksi Toadin ja Yoshin nappulat ovat tuollaisia kuvia siinä, missä Mario ja Luigi ovat saaneet tyylikkäämmät figuurit. Pelin hohto perustuu ehkä enimmäkseen uutuudenviehätykseen ja uskoisin, ettei se jää miksikään pitkäaikaiseksi lemppariksi lapsillekaan. Tällaisena muutaman euron kirppisostoksena se on kuitenkin ollut ihan välttävä.