Liikunnan lisääminen arkeen – miten olen onnistunut?

Kirjoitin vuodenvaihteessa toiveestani saada lisättyä liikuntaa arkeeni. En ole ikinä ollut mikään sporttimimmi, mutta varsinkin sen jälkeen, kun koiramme kolmisen vuotta sitten kuoli, liikkumiseni on ollut hyvin vähäistä. Lasten kanssa päiviin sisältyy väkisinkin jonkinlaista liikettä, mutta mitään urheilullisempaa en ole tehnyt vuosiin. Liikun nykyään melkein kaikkialle autolla, työni on istumapainotteista ja perusaktiivisuuteni korkeintaan pulkkamäkeä tai pyöräkävelyitä lasten kanssa. Vaikken ole ylipainoinen tai kärsi terveyshaasteista, tiedän, että urheilullisempi ote tekisi hyvää ihan jo terveydellisistä syistä.

Kuten jo tuolloin alkuvuodesta kerroin, aloitimme ensinnäkin ystäväni kanssa viikoittaiset kävelylenkit. Asumme melkein vierekkäin ja olemme kumpikin äitiyslomalla, joten ne on ollut aikataulullisesti helppo sisällyttää arkiaamupäiviin. Kävelyillä saa liikunnan lisäksi raitista ilmaa sekä päivitettyä kuulumiset, joten ne eivät ole tuntuneet vaivalloiselta urheilusuoritukselta vaan kivalta ja odottamisen arvoiselta ohjelmalta päiviin. Vaikka kävely on tietysti varsin kevyttä liikuntaa, vaunujen työntely on ollut hyvää matalan kynnyksen kestävyysliikuntaa tähän synnytyksen jälkeiseen aikaan.

Kävelyn lisäksi otin jonkin aikaa sitten tavoitteekseni tehdä 20 minuutin mittaisen jumpan aina joka toinen päivä ennen suihkussa käyntiä. Käytännössä jumppa ei ole toteutunut joka kerta, mutta keskimäärin pari kertaa viikossa olen kuitenkin niitäkin tehnyt. Olen tykästynyt tähän videoon, se on kivan simppeli ja sopivan vauhdikas. Kun jumppavideo on aina sama, siihen saa helpon rutiinin eikä aikaa kulu sopivan treenin etsiskelyyn.

Pakko myöntää, että kotijumppa ei edelleenkään ole oikein juttuni, ja useimmiten fiilis ennen treenin aloittamista on ”onko pakko”. Siihen nähden olenkin ihan tyytyväinen, että olen saanut pidettyä yllä edes tällaista jumppaustahtia, haha. Pidemmällä tähtäimellä joku kodin ulkopuolinen liikuntaharrastus olisi minulle varmaan toimivampi ratkaisu, mutta nyt pikkuvauvan kanssa, kevätlukukauden loppupuolella sellaiseen ei oikein ole mahdollisuutta. Syksyksi yritän löytää jonkun äiti-vauvatunnin, jossa voisin käydä treenaamassa viikoittain isompien lasten ollessa päiväkodissa.

Koen palautuneeni synnytyksestä siinä mielessä hyvin, että kuntoni lienee nyt kolme kuukautta myöhemmin aika lailla lähtötasossaan. Toki jonkinasteista palautumista varmasti edelleen tapahtuu ihan itsestäänkin, mutta enää ei ole sellainen olo, että sisäelimet hakisivat isommin paikkaansa tai kehonhallinta olisi täysin hakusessa. Puntarilla en ole synnytyksen jälkeen käynyt, mutta raskautta edeltäneet vaatteet ovat nyt kutakuinkin sopivia. Ensimmäisinä viikkoina synnytyksen jälkeen housuissa joutui käyttämään raskausajalta tuttua ponnarikikkaa, kun napit eivät ylettäneet kiinni.

Lähestyvä kesä innostaa viettämään aikaa ulkona, ja pihalla tulee usein oltua aktiivisempi kuin neljän seinän sisällä. Olen siis toiveikas sen suhteen, että saan säilytettyä tällaisen hieman liikunnallisemman otteen arkeen jatkossakin. Mitään superkuntoa tai ihmeitä en tavoittele. Riittää, että liikunta olisi edes jollain tapaa läsnä arjessa viikoittain ja peruskunto hallussa.

Hyvinvointi Oma elämä Liikunta Vanhemmuus

Onko neljä lasta suurperhe?

Meillä on nyt neljä lasta. Varsinkin somessa olen törmännyt monta kertaa siihen, että nelilapsisen perheen äiti kuvailee elämäänsä suurperhearjeksi. Välillä termiä käytetään jopa jo kolmen lapsen perheistä, mikä tuntuu minusta aika hämmentävältä. Kun lähdin googlettelemaan asiaa, sain selville, että suurperheelle ei ole olemassa mitään virallista määritelmää. Tilastokeskus on käyttänyt yleensä rajana neljää lasta, ja tekoäly tiesi kertoa, että suurperheeksi kutsutaan useimmiten perheitä, joissa on vähintään 3-5 lasta. Meidän kuusihenkinen perheemme osuisi siis näiden molempien kriteereiden perusteella suurperhekategoriaan.

Jostain syystä itse en ole kuitenkaan koskaan kokenut meitä suurperheeksi. En myöskään ikinä käytä muista nelilapsisista perheistä kyseistä termiä. Tiedän toki, että nykyaikana, kun syntyvyys laskee kuin lehmän häntä, neljä pientä on aikamoinen harvinaisuus. Lähes poikkeuksetta me olemme se runsaslapsisin sakki, minne menemmekin. Tosin uusperheet ovat nykyään yleisiä ja niissä kuvioissa ehkä useammassa perheessä asuu ainakin osa-aikaisesti enemmän lapsia, ja alueellisia erojakin löytyy. Mutta yhtä kaikki, kyllähän valtaosa vastaantulijoista meidät varmasti suurperheeksi määrittää.

Itse miellän, että 1-3 lasta on se tavallisin määrä ja suurperhe on kyseessä sitten joskus 6+ lapsen kohdalla. Minun on vaikea ajatella neljää suurperheeksi, kun lapsia voisi oikeasti olla vaikka neljätoista. Ehkä sekin vaikuttaa, että nyt arjen tasaannuttua olen kokenut elämän neljän lapsen äitinä myös aika sujuvaksi ja mukavaksi. Tietenkään suurperhe sanana ei tarkoitakaan, että elämä olisi rankkaa kaaosta, mutta koen silti, että meidän perheemme on vielä aika pieni. Jos me olemme suurperhe, mitä ne kymmenlapsiset perheet sitten ovat?

Varmasti vaikkapa pääkaupunkiseudulla kolmekin lasta voi tuntua paljolta, jos kaikissa lähipiirin perheissä lapsia on yksi tai ei lainkaan. Vastaavasti Pohjanmaan vanhoillislestadiolaisilla alueilla saatettaisiin hymyillä ajatukselle, että kourallinen lapsia muodostaa jo suurperheen. Ympäristön vaikutuksen lisäksi on ehkä niin, että oma perhe tuntuu aina siltä tavallisen kokoiselta, kuului siihen sitten kuinka monta jäsentä hyvänsä?

Perhe Lapset Vanhemmuus Ajattelin tänään