Joulukuu lähestyy kovaa vauhtia ja tänä vuonna meilläkin on ensimmäistä kertaa ajankohtaista miettiä joulukalenteria. Nykyäänhän valikoimaa on vaikka kuinka: perinteisten suklaa- ja kuvakalentereiden lisäksi monenmoisia lelu-, kirja- ja tavarakalentereita. Itselleni kaikista merkityksellisin joulukalenteriperinne on kuitenkin aina ollut nimenomaan itsetehty kalenteri. Kun olin lapsi, meillä oli äitini Amerikan-ystäviltä lahjaksi saadut, isot ja upean överikoristeelliset joulusukat. Ne roikkuivat huoneidemme ovissa ja niihin ilmestyi joulukuun jokaisena aamuna jokin pieni yllätys. Lisäksi meillä oli partiolaisten perinteinen kuvajoulukalenteri, mutta vaikkapa suklaakalentereita lapsuudenperheessämme ei harrastettu lainkaan. Ehkä joskus vanhemmalla iällä minulla oli sellainen parina vuotena.

Koska omat kokemukseni joulusukka”kalenterista” ovat niin hyviä, halusin lanseerata omillekin lapsillemme nimenomaan itsetehdyn joulukalenterin. Itse tekeminen edellyttää vähän enemmän vaivannäköä kuin valmis kaupan kalenteri, mutta takaa sen, että kaikki yllätykset ovat juuri omille lapsille sopivia. Kun kalenterin sisällön tekee itse, on helpompaa yhdistellä sopivassa suhteessa erilaisia yllätyksiä herkuista jouluisiin tekemisiin ja pieniin tavaroihin. Joulukalenteriin on mielestäni kiva sisällyttää aineettomiakin juttuja, kuten yhteiset piparinleivontatalkoot tai korttien askartelu. Syötävät ja erilaiset pikkuesineet toimivat sitten niinä päivinä, kun joulukalenteripuuhiin ei ehdi käyttää enempää aikaa.

Vaikka kalenterin sisällön valikoi itse, tarvitsee itsetehtyä kalenteriakin varten jonkinlaisen pohjan. Katselin kaupoissa erilaisia valmiita, 24 luukkua sisältäviä joulukalentereita, mutta mikään niistä ei oikein tuntunut sopivalta. Monissa luukut yllätyksille olivat erittäin pieniä. Lisäksi mietin, tarvitseeko joulukalenterin ylipäätään välttämättä sisältää omaa luukkua joka päivälle. Joulusukassa kalenterimainen päivien kulun seuraaminen jää toki välistä, mutta varsinkin pienelle lapselle on selkeämpää, että yllätys ilmestyy aina samaan paikkaan. Kolmevuotiaan on vaikea ymmärtää, ettei muita luukkuja saa vielä avata, ja 24 luukun kalenteri vie paljon tilaa siihen nähden, että yllätys löytyy aina kerrallaan vain yhdestä luukusta. Lopulta päädyinkin virkkaamaan joulukalenteria varten pienen joulupussin. Pussukka oli simppelimpi tehdä kuin sukka, enkä keksinyt erityistä syytä, miksi joulukalenterin pitäisi olla nimenomaan englanninkielisen perinteen mukainen sukka.

Ensi vuonna virkkaan varmasti kuopuksellekin oman joulupussukan, mutta tänä vuonna kalenteri on vielä vain esikoisen juttu. Aion toteuttaa kalenterin niin, että kokoan valmiiksi listan luukkuihin sopivista yllätyksistä, ja valitsen sitten vähän päivän mukaan, mitä milloinkin pussiin sujautan. Näin ollen jos ulkona sattuu vaikka olemaan tosi kiva luminen sää, voin valita sille päivää lumiukon rakentamisen, tai jos on kiire, mennä herkkulinjalla.

Laitoin listan mieleeni tulleista ideoista alle, jos joku muukin pohtii itsetehdyn joulukalenterin tekemistä. Kaikkia näitä en aio ottaa omaan kalenteriimme – esimerkiksi kaakaosta esikoisemme ei pidä ja joulukuusta omaan kotiimme ei ole näillä näkymin tulossa. Ideoita voi myös hieman soveltaa lasten iän mukaan. Oma esikoisemme on vielä sen verran nuori, että ihan tavallinen pulkkamäkireissu tiistai-iltana on hänelle ilahduttava yllätys, mutta vanhempi lapsi voi kaivata retkeen jotain vähän spesiaalimpaa erottumaan normipäivän ulkoilusta. Ne yllätykset, joihin ei liity mitään konkreettista esinettä, voi vaikka kirjoittaa pienelle lapulle.

TEKEMISTÄ:

1. Piparien leivonta (ja seuraavalle päivälle niiden koristelu)
2. Joulutorttujen leivonta
3. Joulukorttien askartelu päiväkodin aikuisille
4. Enkeli- tai tonttuaskartelu (hyviä ideoita löytyy esim. Pinterestistä)
5. Lahjatoivelistan kirjoittaminen
6. ”Mikä puuttuu” -leikki jouluaiheisilla tavaroilla
7. Kuusen koristelu
8. Leffailta jouluelokuvalla
9. Joululauludisko
10. Kirjastoreissu jouluaiheisia kirjoja lainaamaan
11. Hyväntekeväisyyskeräykseen osallistuminen

ULKOILUA:

1. Luistelu
2. Pulkkamäki
3. Lumiukon rakennus

HERKKUJA:

1. Pipari
2. Suklaa
3. Lasten hedelmäpatukka
4. Herkkukaakao

MATERIAA:

1. Jouluinen värityskuva
2. Tarroja
3. Kiiltokuva
4. Siirtokuvatatuointi
5. Ilmapallo
6. Hiuspinnit tai -pompulat
7. Heijastin
8. Sukat
9. Pieni lelu, kuten pikkuauto tai maskotti
10. Joulukuusen koriste

Imettäminen on mielestäni aina ollut tosi ihanaa. Kummankaan vauvan kanssa ei ole ollut haasteita imetyksen suhteen, ja itselleni on tuntunut tärkeältä, että he syövät nimenomaan äidinmaitoa. Pääpiirteittäin molempien lastemme imetystaipaleet ovat menneet hyvin samalla kaavalla. Korvike ei ole ollut käytössä lainkaan ja ensimmäiset puoli vuotta on menty täysimetyksellä. Vaikka imetys on sujunut mukavasti, sen puoleen esikoinen kuin kuopuskaan ei ole ollut vahvasti rinnan perään muuna kuin ravintona. Kommunikoimaan opittuaankaan he eivät ole varsinaisesti pyytäneet itse aktiivisesti maitoa. Olen kotioloissa imettänyt aina pelkästään sängyllä maaten, joten varsinkin imetyskertojen harventuessa ne ovat olleet nimenomaan minun aloitteistani kiinni.

Nyt vuoden ja kahden kuukauden ikäistä kuopustamme imetän vielä kahdesti päivässä: iltaisin ennen nukkumaanmenoa sekä varhain aamulla, kun hän herää ja siirtyy sitten imetyksen kautta lastenhuoneesta aikuisten makuuhuoneen matkasänkyyn jatkamaan unia. Siirryimme kahteen imetyskertaan varsin vaivattomasti silloin, kun lapselle tuli täyteen vuosi ikää. Muistaakseni tein täysin samoin myös esikoisen kanssa. Kokonaan imetys päättyikin esikoisen kohdalla sitten 1 v 4 kk iässä, kun tulin uudelleen raskaaksi. Hän ei vain enää huolinut rintaa – varmaankin muutos hormonitoiminnassani sai joko maidontulon loppumaan tai maun muuttumaan.

Huomaan miettineeni viime aikoina jonkin verran sitä, kuinka kauan imetystaipaleemme kuopuksen kanssa mahtaa kestää. Minulla ei ole mitään taaperoimetystä vastaan ja ihan mielelläni säilyttäisin jokailtaiset ja -aamuiset, kahdenkeskiset pienet rauhoittumishetkemme. Toisaalta imetys kestää iltaisin nykyään enää pari minuuttia. Aamuvarhaisella unenpöpperössä taapero imee pidempään, mutta en tiedä, ylläpitääkö tottumus aamumaitoihin tätä jokaöistä, ennen varsinaista aamuherätystä koittavaa havahtumista. Toki sinänsä on kätevää, että kun haen lapsen makuuhuoneeseemme imetykselle, hän rauhoittuu vielä sen verran, että saa uudelleen unenpäästä kiinni. Jos lopettaisin imetyksen, en tiedä, nukahtaisiko hän yhtä helposti takaisin.

Vaikka voisin periaatteessa jatkaa imetystä mielelläni vielä vaikka puoli vuotta, huomaan, että omalla kohdallani jokin kuitenkin vähän muuttuu imetyksessä taaperovaiheeseen tultaessa. Uskoakseni tämäkin on hormonaalista, koska molemmilla kerroilla kuukautiskiertoni on käynnistynyt lasten ollessa noin 11 kuukauden ikäisiä. Siinä missä vauvavuoden aikana imettäminen on yksinomaan ihanaa, jotenkin tässä vuoden iän ylityttyä oma fiilis on molemmilla kerroilla kääntynyt vähän nihkeämpään suuntaan. Välillä imettäminen on edelleen tosi mukava yhteinen hetki, mutta toisinaan taas koko homma tökkii. Huomaan olevani itse jotenkin jännittynyt, vaikka lapsi söisi aivan nätisti.

Noin kuukausi sitten kuopukselle tuli lisää hampaita, ja etenkin silloin meillä oli hetken aikaa ajanjakso, jolloin imetys ei tuntunut ollenkaan kivalta. Taaperon imuote tuntui olevan kateissa, rintoihin sattui ja tuntui, ettei koko hommasta tule mitään. Jouduin jatkuvasti kikkailemaan ja etsimään uusia asentoja, jotta imetys ei olisi tuntunut niin kivuliaalta. Mietin jo, pitäisikö se vain suosiolla lopettaa, mutta päätin kuitenkin sinnitellä hetken aikaa, koska arvasin, että kyse voi hyvinkin olla vain omien hormonaalisten muutosteni sekä lapsen hampaiden aiheuttamasta yhdistelmästä. Vaihe menikin onneksi reilussa viikossa ohi, ja sen jälkeen imetys on taas sujunut mutkattomasti.

Tavallaan en todellakaan haluaisi lopettaa, koska imetys on viimeisiä ”vauva-ajan” juttuja, joita meillä kuopuksen kanssa on vielä jäljellä. Taaperoimetys ei myöskään tunnu siinä mielessä yhtään rajoittavalta, että olen voinut jo aikoja sitten unohtaa imetystopit ja olla halutessani lapsesta erossa ilman, että hän kaipailee maitoa. Imetys on ihana yhteinen hetki, jossa vain me kaksi olemme läsnä. Silti jotenkin tunnen, että kyllä tässä aletaan olla jo meidän imetysmatkamme loppupuolella. Saatan hyvinkin jatkaa vielä muutaman kuukauden, mutta tuskin enää sen pidempään.