Kuopuksemme aloitti tammikuun alkupuolella varhaiskasvatuksessa. Päiväkodissa on ehditty olla nyt viikko (plus toinen kotona kipeänä), ja pääpiirteittään aloitus on sujunut oikein hyvin. Itsellenikin päiväkotielämään siirtyminen oli näin toisella kierroksella helpompaa kuin esikoisen kohdalla. Vaikka taaperon ryhmän aikuiset ovat uusia, on päiväkoti kuitenkin sama tuttu kuin isosiskollakin, ja käytänteet ja rutiinit tiedossa jo ennakkoon.

Kuopuksemme on luonteeltaan huomattavasti esikoista rohkeampi. Uusissakin paikoissa hän tepastelee mielellään ympäriinsä ja saattaa lähestyä tuntemattomiakin ihmisiä. Esikoinen on pienestä pitäen pysytellyt paljon tarkemmin meidän vanhempien läheisyydessä. Uusissa ympäristöissä hän haluaa edelleen usein istua aluksi vanhemman sylissä, kun taas kuopus lähtee hetken katseltuaan tutkimaan paikkoja. Toki taaperokin hieman vierastaa oudompia ihmisiä ja saattaa alkaa itkeä, jos yritän siirtää hänet omasta sylistäni jollekulle muulle. Perusluonteeltaan hän kuitenkin on selvästi kokeilunhaluisempi ja nopeammin lämpenevä kuin esikoinen.

Esikoisemme aloitti kerhossa reilu 2-vuotiaana ja päiväkodin vasta 2,5 vuoden iässä, joten hieman silti jännitin, miten alle puolitoistavuotiaalla kuopuksella aloitus sujuisi. Koska taaperomme ei ole kovin arka luonne, arvelin kyllä, että hän voisi sopeutua hoitoon melko nopeastikin. Mutta tuntui se silti aivan erilaiselta, kun puhumaton ja monella tapaa vielä vauvamainen lapsi meni hoitoon! Esikoinen osasi kertoa vähän itsekin, mitä päiväkodissa oli milloinkin tapahtunut. Nyt kuopuksen kanssa olemme täysin kasvattajien kertomien kuulumisten varassa.

Olin itse ensimmäisenä päivänä kuopuksen kanssa pari tuntia tutustumassa. Siinä missä esikoinen istui pääasiassa sylissäni ja varmisteli leikeissä koko ajan, että olin aivan lähellä, kuopus meni oikopäätä tutkimaan leluja. Sisällä hän leikki keittiöleikkiä ja ulkona tepasteli lumisesta säästä huolimatta iloisesti edestakaisin. Ulkona meni toki pariin kertaan hermo, kun lumipenkkaan ei päässyt kävelemään, mutta pääosin lapsi oli oikein hyväntuulinen ja otti hieman kontaktia päiväkodin aikuisiinkin.

Kahtena ensimmäisenä varsinaisena hoitopäivänä taapero oli hoidossa vain reilut kaksi tuntia. Puoliso hoiti lasten kuskailut, joten en itse päässyt näkemään tai kuulemaan ensikäden tunnelmia. Kuopus oli kuitenkin kuulemma mennyt molemmilla kerroilla heti kovaa vauhtia leikkimään eikä ollut jäänyt ollenkaan haikailemaan miehen perään. Toisena päivänä hän oli jossain kohtaa päivää hieman itkeskellyt, ja he olivat käyneet päiväkodin aikuisen kanssa moikkaamassa esikoista isompien ryhmässä. Pääosin kaikki oli silti sujunut hienosti. Perjantaina testasimme jo hieman pidempää hoitopäivää, eli taapero oli hoidossa aamuyhdeksästä välipalaan saakka. Ruoka oli maistunut loistavasti ja unikin oli tullut silmään aikuisen istuttua hetken taaperon sängyn vieressä. Välillä oli kuitenkin myös harmittanut, eli selvästi taapero hieman ikävöi, vaikkei hoitoon jäädessä jääkään itkemään vanhemman perään.

Kotona päiväkodin aloituksen on huomannut lähinnä siinä, että taapero on ollut selvästi tavallista väsyneempi. Hänet on täytynyt käydä joka kerta herättämässä päiväunilta kahden tunnin unien jälkeen. Lisäksi kotiimme rantautui heti päiväkodin aloituksen jälkeen todella sitkeä flunssa, jonka vuoksi taapero on ollut koko tämän viikon kotona sairastamassa. Toivottavasti siskolta jo vuoden ajan saatu altistuminen päiväkotipöpöille auttaisi kuitenkin sen verran, ettei kuopuksen päiväkotitaival olisi pelkkää jatkuvaa tautikierrettä! Ensi viikolla taaperon olisi joka tapauksessa tarkoitus aloittaa normaali hoitorytmi. Hän on nyt alkuun päiväkodissa kuusi tuntia neljänä päivänä viikossa. Kun oma työharjoitteluni alkaa, hoitopäivät hieman pitenevät, mutta ainakin siihen asti, että puoliso saa töitä, tuo yksi vapaapäivä keventää kuitenkin kivasti hoitoviikkoa.

Vaikka ideaalitilanteessa olisin pitänyt taaperon kotihoidossa vielä vähän pidempään, uskon, että päiväkodin kaverit, säännöllisempi ulkoilurytmi ja vaihtelevat aktiviteetit voivat olla ihan hyväkin juttu kuopukselle. Ainakin esikoisen suhteen olen kokenut, että vaikka alun sopeutuminen otti aikansa, on hän kuitenkin myös silminnähden hyötynyt varhaiskasvatuksesta.

Moi pitkästä aikaa! Blogi on ollut taas pienellä hiljaiselolla, ja tuskin ihan lähiaikoina pääsenkään palaamaan kovin tiheään postaustahtiin. Meille kuuluu kuitenkin tosi hyvää. Vuosi lähenee loppuaan, ja samalla tuntuu, että omassa elämässäkin on yksi kausi tulossa päätökseen. Joulusta alkaa esikoisen parin viikon loma, mutta sen jälkeen päiväkotiin meneekin hänen lisäkseen myös kuopus. Taaperolle järjestyi hoitopaikka samasta päiväkodista, jossa esikoinenkin on. Kotiäiteilyn päättymisen myötä minunkin on ensi vuonna aika keskittyä lastenhoidon lisäksi opiskeluihin ja töihin.

Opiskelukuvioni näyttävät onneksi tällä hetkellä oikein mukavilta. Nyt viime aikoina en ole saanut juurikaan aikaiseksi työstää gradua, mutta uskon saavani sen hyvin pakettiin tammikuussa, kun kalenterissa on pari viikkoa tyhjää. Sain aiemmin syksyllä ohjaajalta oikein myönteistä palautetta ja hän oli samaa mieltä kanssani, ettei tutkielmasta enää paljoa puutu. Helmikuussa aloitankin sitten viimeisen opiskelusuoritukseni eli työharjoittelun. Löysin itselleni kivan harjoittelupaikan, joka sijaitsee kotimme lähellä ja jossa toivomani 80 prosentin työaika onnistuu.

Alun perin itse asiassa ajattelin, että menisin mieluummin harjoitteluun hieman eri tyyppiseen paikkaan. Tuleva harjoittelupaikkani ei ole ainakaan näin etukäteen arvioituna ihan sitä, minkä kokisin itselleni luontevimmaksi työkentäksi. Toisaalta ehkä juuri siksi se onkin juuri paras mahdollinen harjoittelupaikka. Saan totutella minua jännittävään ja vähemmän luonteenomaiselta tuntuvaan työhön harjoittelijastatuksella, ilman tavallisen työntekijän täyttä vastuuta. Uskon, että kun sopeudun tähän tulevaan harjoittelutyöhöni, tulevaisuudessa muut työpaikat eivät tunnu enää ollenkaan niin jännittäviltä! Lisäksi paikka on sen tyyppinen, että sieltä on varmasti helppo saada jatkossakin töitä niin halutessaan. Alkuperäisissä ykköstoivomuksissani harjoittelijan olisi täytynyt työskennellä ilman palkkaa ja työllistyminen niihin heti valmistumisen jälkeen ilman pitkää alan kokemusta olisi erittäin epätodennäköistä. Loppujen lopuksi olen siis tosi tyytyväinen saamaani paikkaan. Uskon, että se on juuri oikea minulle tähän hetkeen.

Lapsille kuuluu niin ikään oikein hyvää. Kuopuksella kesti ensiaskeleiden jälkeen melkein pari kuukautta sulatella taitoaan, mutta nyt hän on jo pitkään liikkunut pelkästään kävellen. Sanojakin tulee useampia ja hän tapailee usein perässä, mitä hänelle juttelee. Suosikkisanoja ovat mm. ”pupu”, ”vauva” ja ”pallo”, ja varsinkin palloja bongaillaan ahkerasti milloin kirjojen kuvista, milloin ihan oikeasti vaikka sohvan alta. Kuopus jaksaa nykyään jo aika hyvin kuunnella kirjojen lukemista, joten siitä on tullut mukava yhteinen juttu molempien lasten kanssa puuhailtavaksi. Imetys päättyi kuun alussa, kun taaperon imuote alkoi taas tuntua ikävältä, joten nyt parin viikon ajan pienempikin neiti on ollut yksinomaan kiinteällä ruokavaliolla. Kuten etukäteen jo arvasinkin, lopetus sujui täysin kivuttomasti: nyt vain menemme iltaisin suoraan iltapuuhiin lastenhuoneeseen isosiskon ja isin kanssa. Esikoinen on viihtynyt hyvin päiväkodissa ja tämän hetken hittijuttuja ovat Kanin Loikka -lautapeli, värityskuvat sekä vesiväreillä maalaaminen.

Toiveena tulevalle vuodelle olisi lähinnä enää se, että puolisolle löytyisi vihdoin töitä. Hänen keskeisen osaamisalueensa työpaikat tuntuvat olevan tällä hetkellä todella kiven alla. Mies on nyt opiskellut ahkerasti erästä laajaa kurssia laajentaakseen osaamistaan, ja tietysti olemme ehtineet viettää yhteistä perheaikaakin enemmän. Lisäksi toive kolmannesta lapsesta on tullut vähitellen ajankohtaisemmaksi. Kirjoitan varmasti joskus myöhemmin tarkemmin ajatuksiani aiheesta, mutta tällä hetkellä haaveenamme olisi, että ensi vuonna perheessämme voisi olla viisi jäsentä. Jännityksellä siis odotellaan, mitä tuleva vuosi mahtaa tuoda tullessaan!