Edellisestä kirjavinkkipostauksesta on kulunut jo melkein vuosi, joten ajattelin taas listata esikoisemme suosikkikirjoja. Edellisessä postauksessa mainituista etenkin Mintut, Tompat ja Onni-pojat kuuluvat edelleen vakiolukemistoomme. Rinnalle on kuitenkin tullut myös uusia, vähän isommalle lapselle hyvin toimivia teoksia ja ne pienimpien pupet ja pepet ovat pudonneet pois kirjahyllystä.

Garhamn, Anna-Karin. Ruu-sarja. Uusin kirjasuosikkimme on Ruu-sarja. Kuvissa on paljon katseltavaa ja tekstiä on leikki-ikäiselle sopiva määrä, eli jo vähän enemmän kuin vain pari lausetta. Kirjoissa Ruu kokee ensimmäistä kertaa arkisia tapahtumia, kuten kampaajalla käymistä ja lentokoneessa matkustamista. Esimerkiksi meillä juuri nyt lainassa olevassa Ruu ravintolassa -kirjassa on kiva, runsaasti käänteitä sisältävä juoni.

Reuterstrand, Siri & Wik, Jenny. Emppu-sarja. Emppu-sarjassa on monta osaa, ja aiheita löytyy mm. pikkusisaruksen syntymään, kaupassa eksymiseen ja yökyläilyyn liittyen. Joka sivulla on kaksi isoa kuvaa ja tekstiä ei ole kovin paljoa, joten näillä voi hyvin aloittaa jo nuoremmankin lukijan kanssa. Toisaalta sivuja on kuitenkin jo enemmän kuin aivan pienimpien lasten kirjoissa, joten Emput ovat vielä ihan ajankohtaisia leikki-ikäisellekin.

Harjanne, Maikki. Minttu-sarja. Ne lyhyemmät, ilmeisesti vanhemmat Minttu-kirjat olivat meillä suosiossa jo edellisen postauksen kirjoittamisen aikoihin. Nyt, kun esikoisen kuuntelukärsivällisyys on kasvanut, hän jaksaa kuunnella hyvin myös uusia pidempiä Minttuja. Esimerkiksi Mintun luontokirjan ostin meille omaksi kirpparilta ja se on säilyttänyt kiinnostavuutensa viikosta toiseen. Mintuissa kuvataan usein kivoja, luontoon liittyviä teemoja ja arjen puuhastelua. Mintun pikkuveljestä Santusta kertovia Santtu-kirjoja olemme myös lainanneet kirjastosta ja nekin ovat olleet lapselle mieluisia.

Lestelä, Johanna. Tuikku-sarja. Tuikku onkin sitten selvästi uudempi lastenkirjasarja ja hyvin kiinni leikki-ikäisille usein ajankohtaisissa teemoissa. Kirjoja on ilmestynyt kolme ja ne käsittelevät esimerkiksi anteeksi pyytämistä ja jännittämistä. Tarinat ovat sympaattisia ja kirjojen värimaailma nätin harmoninen.

Bergström, Gunilla. Mikko Mallikas-sarja. Mikko Mallikas on tuttu jo omasta lapsuudestani, ja esikoinen on tykästynyt etenkin pariin sarjan kirjaan. Lemppareihin lukeutuvat muun muassa Mikko Mallikas saa kaverin sekä Mikko Mallikas ja syntymäpäiväkutsut. Mikko Mallikkaissa mukavaa on se, että tekstiä on jo sen verran enemmän, että kirja ei ole ihan minuutissa läpi selattu. Koko sarjaa en kuitenkaan voi varauksettomasti suositella ainakaan kolmevuotiaille. Mikko Mallikkaissa on nimittäin myös monia kirjoja, jotka ovat joko ihan liian pelottavia tai välittävät mielestäni huonoa esimerkkiä lapselle. Tarinat on siis syytä tarkistuslukea jo kirjastossa.

Louhi, Kristiina. Aino-sarja. Ihmettelen, etten ole maininnut Ainoja jo 2-vuotislistauksessani, sillä ne ovat saman kirjailijan Tomppa-kirjojen ohella lukeutuneet vakiolukemisiimme jo pitkään. Kummassakin sarjassa plussaa on se, että päähenkilö kasvaa kirjojen edetessä. On siis helppo valita hyllystä joko pienemmän tai isomman lapsen arkeen osuvia teemoja. Ainot ovat kestäneet mielestäni hyvin aikaa eikä ensimmäisissä 70-luvun teoksissakaan ole juuri mitään sellaista, mitä tarvitsisi sensuroida. Ainoissa on jotenkin ihanan kotoisa tunnelma ja niissä näkyy lapsen elämän moninaiset tunteet.

Meillä on ollut viimeiset pari viikkoa käynnissä pienimuotoinen roolien vaihto. Minä olen yrittänyt saada gradua tehospurtilla eteenpäin ja keskittynyt lähinnä sen näpyttelyyn samalla, kun  puoliso on puolestaan viettänyt koti-isäpäiviä kuopuksen kanssa. Itse asiassa mies jäi syyskuun alusta alkaen kuudeksi viikoksi ihan virallisesti isyysvapaalle. Nyt, kun hän etsii parasta aikaa uutta työpaikkaa, oli kätevä hyödyntää vielä jemmassa ollut vanhempainrahakausi. Vaikka oma kotihoidontukeni jäi samalla katkolle, on maksettava summa silti suurempi ja jokainen ylimääräinen satanen tietysti plussaa.

Isoin syy opiskelutsemppaukselleni on ollut se, että jatkoin graduseminaaria jo nyt syksyllä ja oma vuoroni opponoitavana lähestyy. Aioin ensin antaa muille luettavaksi jo iät ja ajat pyörittelemäni teoriaosuuden, mutta päätin viime hetkellä, että haluan saada kommentteja mieluummin analyysistä. Teoria on jo sen verran hyvissä kantimissa, että osaan hioa sen kuntoon pelkillä ohjaajan neuvoillakin. Mutta jotta muut ryhmäläiset kykenisivät opponoimaan analyysin, täytyi se tietysti ensin kirjoittaa sellaiseen muotoon, josta saa jotain tolkkua. Olen siis naputtanut viimeiset viikot hiki hatussa kasaan tutkimukseni tuloksia. Ihan keskeneräisethän ne vielä ovat – en ole esimerkiksi peilannut havaintojani lähdekirjallisuuteen vielä oikeastaan lainkaan – mutta ainakin aineistosta nousevat havaintoni olen nyt suurin piirtein kirjoittanut auki ja jäsennellyt järkeväksi rakenteeksi. Opponoinnin deadline on toiminut hyvänä kirittäjänä ja motivaattorina. Ja toki olen myös halunnut hyödyntää mahdollisuutta opiskella tehokkaasti nyt, kun miehen on ollut helppoa olla kotona vaaperon seurana.

Pienestä stressinpoikasesta huolimatta on ollut tosi kiva vaihteeksi uppoutua kunnolla opintoihin. Etenemisen kannaltakin on ihan eri juttu pitää kunnollisia kuuden tunnin opiskelupäiviä, kuin yrittää saada hommia tehtyä päiväuniaikojen suomissa tunnin pätkissä. Kun keskeytyksetöntä, rauhallista aikaa on kerralla enemmän, ehtii oikeasti uppoutua aiheeseen ja saada päälle kunnollisen kirjoitusflown. Jos aikaa on vain hetki, tulee helposti sähellettyä edestakaisin, jolloin lopputuloskin on pirstaleinen. Useampi kunnollinen monen tunnin opiskelupäivä on lisännyt uskoa siihen, että saan kyllä tämänkin projektin kunnialla päätökseen.

Loppusyksyn kuviot ovat edelleen kysymysmerkki, joten mitä pidemmälle graduni etenee nyt, sen parempi. Sen verran optimismia olen näistä parista tehoviikosta saanut, että siirsin kuopuksen päivähoitohakemuksen alkamisajankohdan tammikuulle. Alun perin hain hänelle varmuuden vuoksi päiväkotipaikkaa puoliaikaisena jo marraskuusta lähtien, mutta nyt vaikuttaisi siltä, että ehdin saada opinnot kasaan tarvittavassa ajassa, vaikka pienempi olisikin vielä loppuvuoden kotihoidossa. En mielelläni laittaisi vasta reilun vuoden ikäistä lasta päiväkotiin, joten on kiva, että hän saa olla pari kuukautta pidempään rauhassa kotona. Tammikuussa kuopus aloittaa sitten kokoaikaisen hoidon, toivon mukaan samassa päiväkodissa kuin esikoinenkin.

Omana tavoitteenani on saada opinnot tehtyä ensi keväänä kokonaan valmiiksi. Gradun lisäksi minulta puuttuu enää kolmen kuukauden työharjoittelu. Vaikka tekisin sen 80-prosenttisella työajalla neljässä kuukaudessa, ehdin suorittaa harjoittelun kevään aikana, jos aloitan sen helmikuussa. Näin ollen minulle jää vielä tammikuu aikaa viimeistellä gradu täydellä höyryllä valmiiksi. Uskon sen riittävän, koska vaikka mies menisi täyspäiväisiin töihin, minulle jää nyt syksylläkin kuitenkin taaperon päiväuniajat, illat ja mahdollisesti joitain iltapäiviä ja viikonloppuja opiskeluun. Tutkielma on viimeisen kuukauden aikana edistynyt tehokkaasti, joten ainakin oma visioni on se, ettei työstettävää enää ihan mahdottomasti olisi jäljellä. Toivon mukaan ohjaaja on samaa mieltä. Olen näyttänyt graduani yhtään kenellekään viimeksi yli vuosi sitten, kun kasassa oli pelkkä alustava tutkimussuunnitelma. Vähän siis jännittää, mitä muut ovat tuotoksestani mieltä. Kunhan ei nyt kaikkea viittäkymmentä tällä hetkellä kasassa olevaa sivua tarvitsisi roskiin nakata, ”heh”…