Valeäiti-tilin Hanne kirjoitti taannoin Instagramissa siitä, kuinka heillä isossa perheessä esimerkiksi viikonloppuisin tulee tosi usein jaettua porukkaa ja tehtyä asioita pienempinä tiimeinä. Heillä koko perheen yhteisiä aktiviteetteja ei välttämättä tule päiviin kovinkaan paljoa, vaan jakaantuminen mahdollistaa eri-ikäisille lapsille sopivat puuhat sekä vanhemmille aikaa omiin harrastuksiin ja menoihin. Jäin miettimään tekstiä, koska meidän perheessämme painotus on aina ollut nimenomaan päinvastainen. Meillä asioita tehdään tosi paljon yhdessä koko perheenä.

Asiassa ei varmasti ole mitään absoluuttisesti parempaa tai huonompaa tapaa, vaan eri perheissä toimivat erilaiset käytännöt. Jäin kuitenkin pohtimaan, miksi me olemme päätyneet hoitamaan arkiset ja ”tylsätkin” menot lähes aina koko perheen voimin. Eihän se nimittäin varmastikaan ihan sattumaa ole, millaisiksi perheen arjen toimintatavat muotoutuvat. Monesti niiden tavanomaisten rutiinien taustalla on syvempiä arvoja tai ajatuksia, vaikkei niitä arjen pyörityksessä niin tietoisesti pohtisikaan.

Ensinnäkin perheemme on erilainen kuin Hannen sen osalta, että vaikka lapsia on molemmilla neljä, Hannen isoimmat ovat jo teini-ikäisiä. Isojen ikäerojen myötä lasten intressit ja mielenkiinnonkohteet eroavat tietysti enemmän toisistaan kuin meidän sakissamme, jossa kaikki ovat alle kouluikäisiä. Tuntuu, että silti aika monissa niissäkin perheissä, joissa on pari lähes samanikäistä lasta, porukkaa jaetaan vähintään niin, että toinen aikuinen on lasten kanssa ja toinen saa omaa aikaa. Ja onhan se kätevää, että kahden aikuisen perheessä koko lapsilaumaa ei tarvitse viedä kerralla mukanaan rautakauppaan, pyörälenkille tai hammaslääkäriin. Joten miksi me sitten menemme ”joka paikkaan” koko perheen voimin?

Esimerkiksi ruokakaupassa näkee aika harvoin lapsiperheitä, joissa mukana olisi lasten lisäksi kaksi vanhempaa. Osa ruuhkavuosia elävistä ehkä tilaa ostokset suoraan kotiin, mutta tyypillistä lienee myös, että toinen aikuinen hoitaa kauppareissun toisen ollessa lasten kanssa. Meillä taas on tapana mennä Prismaankin lähes aina koko perheenä. Toki välillä teen ostokset miehen ollessa töissä, mutta jos suuntaamme kauppaan iltapäivällä, hyvin harvoin homman hoitaa vain yksi aikuinen. En koe lasten kanssa kaupassa asioimista haastavaksi, koska he ovat tottuneet käymään siellä ja osaavat (ainakin useimmiten) käyttäytyä kivasti. Lapset valitsevat mielellään murot, matkaavat kärryn kyydissä sivustoilta kiinni pitäen ja liimailevat tarrat hedelmäpussien kylkiin.

Uskoisin, että iso tekijä siinä, että meillä vapaa-aika vietetään pääasiallisesti koko perheen kesken, on tietynlainen kiireettömyys. Koska olen kotiäitinä, iltapäiviin ei tarvitse juurikaan tunkea ruoanlaittoa, siivousta ja pakollisia arkiaskareita. Ehdin hoitaa ne päivisin sillä aikaa, kun mies tekee töitä. Lisäksi perheessämme sen puoleen lapsilla kuin aikuisillakaan ei ole säännöllisiä, viikoittaisia harrastuksia kodin ulkopuolella. Kun iltapäivät ovat lähtökohtaisesti tyhjiä sitovista suunnitelmista, ajankäyttöä ei tarvitse jatkuvasti optimoida siten, että joku hoitaisi pakollisia hommia sillä aikaa, kun toinen kuskailisi lapsia treeneihin ja niin edelleen. Meillä arki-illat täyttyvät usein esimerkiksi spontaaneista puistoiluista ystäväperheen kanssa tai kirpputorikierroksista. Niille on luontevaa mennä koko perheen voimin.

Osittain kyse on varmasti arvoistakin. Meille mieheni kanssa jo ennen lapsia parisuhteessa ollessa yhteisellä ajalla on aina ollut iso merkitys. Emme juurikaan harrasta mitään spesiaaleja treffejä, mutta olemme aina viettäneet työn ulkopuolisesta ajasta leijonanosan yhdessä. ”Laatuajan” sijaan jaamme sen ihan tavallisen arjen, eikä kummallakaan ole paljoa omia menoja tai harrastuksia kodin ulkopuolella erillään puolisosta. En haluaisi sellaista vanhemmuutta tai parisuhdetta, jossa vuoroa vaihdetaan läpysystä ja kumppanin näkee ehkä illalla ennen nukkumaanmenoa, kun koko päivä on huideltu erillisissä menoissa.

Perheen kasvaessa ja nyt, kun esikoinen alkaa lähestyä kouluikää, olen kyllä välillä miettinyt, että luultavasti tällainen joka paikkaan yhdessä meneminen alkaa väkisinkin vähentyä jossain kohtaa. Mitä enemmän liikkuvia palasia arjessa on, sitä enemmän käytännöllisyys, ajan säästäminen ja menojen eriyttäminen mielenkiinnonkohteiden ja kykyjen mukaan alkaa painaa vaakakupissa. Jo nyt esimerkiksi uima- ja luisteluhallit ovat paikkoja, jonne on kätevämpää suunnata ainoastaan yhden aikuisen ja kahden isomman lapsen voimin. Vauva ja taapero eivät millään voi osallistua samalla tavalla aivan kaikkeen siihen, mikä eskarilaista kiinnostaa.

Siltikään en usko, että ihan hevillä luovumme koko perheen yhteisen ajan painottamisesta. Luovuudella ja soveltamisella monet aktiviteetit ovat mahdollisia eri ikäisillekin lapsille – esimerkiksi pihajäillä pienemmät voivat leikkiä lumileikkejä isompien luistellessa. Oma mielipiteeni on, että kaiken ei myöskään tarvitse aina olla jokaiselle lapselle sitä mieluisinta ja kiinnostavinta touhua. Perhekeskeisyyteen ja ison perheen arkeen mielestäni tavallaan kuuluu se, että välillä tehdään asioita sen mukaan, mitä aikuiset, isot lapset tai pienet lapset haluavat. Muut voivat silloin joustaa ja kestää sen, ettei aktiviteetti ehkä ole se oma ykkössuosikki.

Yhteen hiileen puhaltaminen ja perheaika mielestäni voittaa sen, että kaikki olisi aina mietitty nimenomaan yhdelle tietylle lapselle optimaalisimman ajankäytön mukaan. Vaikka jakautumisessa on varmasti etujakin ja se mahdollistaa kivoja asioita, kuten aikuisen spesiaalia erityishuomiota lapselle ilman sisarusten läsnäoloa, jotenkin koen tärkeänä sen, että pääasiallisesti arjessa me toimimme yhtenä yksikkönä. Kyllähän lapset saisi esimerkiksi ulkoilutettua yhden aikuisenkin voimin, mutta me lähdemme silti mieluummin puistoon koko perheenä kuin jätämme toisen vanhemman kotiin omaa aikaa viettämään.

Olemme olleet tämän viikon koko perhe talvilomalla. Mitään ihmeellisempiä suunnitelmia ei ole ollut, mutta viikko on kulunut tosi mukavasti ja olemme nauttineet erityisesti alkuviikon hyvistä ulkoilusäistä. Nyt vesikelien myötä ihanan aurinkoiset pakkasilmat ovat enää muisto vain, mutta toisaalta, huomenna alkaa maaliskuu ja sen puoleen kevätkin on jo ihan tervetullut.

Maanantai. Kävimme aamulla koko perhe isoilla ruokaostoksilla. Seurusteluaikana teimme miehen kanssa joskus satunnaisesti niin, että ostamme jotakin kaupan jokaiselta hyllyltä, ja päätimme tehdä taas pitkästä aikaa niin. Ekstratuotteina mukaan tarttui esimerkiksi riisifrutteja, lohitahnaa leivän päälle, munkit, ainekset hot dogeihin sekä uudenlaista sinappia. Iltapäivällä suuntasimme autolla kunnon pulkkamäkeen. Mies oli neljävuotiaan ja taaperon kanssa lumivuorilla ja laski pulkalla, kun taas minä autoin enimmäkseen esikoista, joka halusi laskea mäkeä suksilla. Vauva hengasi tietysti mukana menossa kantorepussa. Illalla leivoin vielä pakastimeen jemmaan juustokakkua vauvan lähestyviä siunausjuhlia varten.

Tiistai. Menimme aamulla ulkoilemaan Ikurin jääveistospolulle. Katsoimme ensin Pate Mustajärvi -teemaiset jääveistokset ja sen jälkeen lapset laskivat jääliukumäkeä. Mies kävi pikkusiskojen kanssa myös alueen leikkipuistossa sillä aikaa, kun minä hiihdin esikoisen kanssa muutaman kierroksen ladunpätkää. Tuo Ikurin Vireen alue on kyllä tosi kiva talvella, kun siinä on niin monipuolisesti kaikenlaista talvista ulkotekemistä! Vieressä olisi ollut vielä luistinratakin, mutta luistimia emme tällä kertaa ottaneet mukaan. Iltapäiväksi suuntasimme kirpputoreille ja illalla katsoimme koko perhe elokuvaa herkkujen kera.

Keskiviikko. Kävimme aamupäivällä luistelemassa ihanassa auringonpaisteessa. Mies ja esikoinen viihtyivät jäällä ja pikkusiskot puuhasivat lähinnä kentän laidan lumikinoksissa. Iltapäiväksi menin vanhempieni luokse, minne myös siskoni tuli lapsensa kanssa. Ulkoilimme sielläkin pihan puistossa ja lapsilla oli kivat touhut keskenään.

Torstai. Mies teki aamulla lasten kanssa lumityöt kotipihassa ja isommat jäivät sen jälkeen keskenään ulkoilemaan. Vanhempieni koira tuli meille yhdeksi yöksi hoitoon. Iltapäivällä kävimme koko perheenä parilla lähikirppiksellä sekä kirjastossa. Kirjoja tarttui matkaan mukaan iso kassillinen, mutta kirppiksiltä ei tällä kertaa löytynyt juurikaan ostettavaa.

Perjantai. Sää oli kääntynyt vetisen masentavaksi, joten menimme aamulla lasten toiveesta lähi-ABC:n leikkipaikkaan, joka on kuin minikokoinen sisäleikkipuisto. Samalla haimme Salesta muutaman puuttuvan ruokatarvikkeen. Iltapäivällekään ei ollut mitään suunnitelmia, joten kutsuin spontaanisti miehen siskon lapsineen meille kyläilemään. Myös miehen äiti tuli hieman myöhemmin käymään. Lapsilla oli kivat ja poikkeuksellisen rauhalliset touhut serkkujen kanssa, he leikkivät mm. nukeilla ja piirtelivät.