Riesling & Spätburgunder -viikot 2018

Moro!

 

Se olisi taas se aika vuodesta kun parsa on parhaimmillaan ja Riesling-viikot päällä.

Saksan Viinitiedotus järjestää nyt kahdeksatta kertaa teemaviikot, joiden aikana mukana olevat ravintolat tarjoilevat erikoismenuja. Menut rakentuvat saksalaisen Rieslingin sekä punaisen Spätburgunderin eli saksalaisen pinot noirin ympärille.  Tänä vuonna 14 paikkakunnalta on mukana yli 50 ravintolaa. Tampereelta ravintoloita löytyy 11. Eli ei ihan heti lopu kesken, jos aikoo kaikki kiertää. Riesling-viikot järjestetään 14.-26.5.2018.

Tampere Food Clubin bloggaajat lähtivät jo perinteeksi muodostuneeseen tyyliin kiertämään Tampereella mukana olevia ravintoloita. Anna kävi tutustumassa Ravintola Näsinneulan ja Ravintola Henriksin teemamenuihin.

rs2.jpg

Tuntuu, että Riesling-viikkojen kierroksella on aina hyvä sää. Tai sitten se on vaan se viini. 

Ensimmäisenä käytiin Ravintola Näsinneulassa, jossa vietetään Riesling-viikkoja hieman pidemmällä kaavalla eli neljä viikkoa 14.5.-10.6.2018.

rs3.jpg

Alkuun valkoista parsaa ja korvasientä. 

Viininä Riesling Brut 2014, Weingut Dautel, Württemberg

rs4.jpg

Porotartar ja punajuurta.

Viinnä punainen Unplugged 2016, Weingut Kreutzberg, Ahr

rs6.jpg

rs1.jpgHaudutettua kuhaa ja voikastiketta.

Viininä Illusion Eins 2017, Weingut Meyer-Näkel, Ahr

Näsinneulan kala-annokset eivät kyllä koskaan petä! Kuha ja parsa valmistettu aivan täydellisesti. 

rs5.jpg

Jälkkäriksi palsternakkaa ja raparperia. Todellinen loppuhuipennus! Kinuskisen palsternakan ja hieman happaman raparperin ansiosta annos ei ollut liian makea. Täydellinen yhdistelmä pariksi valitun makean jälkkäriviinin kanssa.

Viininä Norheimer Dellchen Riesling Auslese, LUISA 2007, Weingut Mathern, Nahe.

rs7.jpg

Meidän porukka! 

rs8.jpg

Ja tässä itse tähdet.

Näsinneulan Riesling-menun hinta on 56€ ja viinipaketti kustantaa 42€. Menu on tarjolla aina arkisin klo 16 jälkeen ja viikonloppuisin koko päivän.

rv9.jpg

Sitten eikun taksi alle ja Ravintola Henriksiin, johon koko porukka kerääntyi kierrosten lopuksi. Henriksissä on Riesling-viikkojen ajan tarjolla kolmen ruokalajin menu.

rs10.jpg

Alkuun savustettua haukea ja parsakeittoa. Tämä oli ehdottomasti minun suosikkini tässä menussa. Kevyt parsakeitto ja savuinen hauki ovat aivan täydellinen yhdistelmä.

Viininä Mohr Riesling Trocken, joka on vegaaninen luomuviini. Mukavan raikas valinta annokseen.

rs11.jpg

Hiillostettua siikaa, varhaisperunaa ja korvasientä. Mukavan rustiikkinen annos, mutta ehkä asteen liian suolainen minun suuhuni.

Viininä Haus Klosterbergin Riesling 2016.

rs12.jpg

Jälkiruuaksi jugurttimoussea, raparperisorbettia ja mansikoita. 

Viininä Schmitgesin Treppchen Auslese 2016. Aivan ihana jälkkäriviini huumaavalla päärynän tuoksulla.

rs13.jpg

Henriksin menun hinta on 39€ ja viinipaketin 36€.

rs14.jpg

30725017_1849604251770206_5204211342482501261_n.jpg

Riesling & Spätburgunder –viikot ovat siis vielä käynnissä viikon. Yllä olevasta kuvasta näkyy Tampereella mukana olevat paikat. Hyvää säätäkin lupaa niin eikun maistelemaan rieslingiä!

 

Terkkuja,

Anna

kulttuuri suosittelen suosittelen ruoka-ja-juoma

Ratinan kauppakeskuksen ravintola Periscope

Moro!

Nyt se vihdoin aukesi! Tampereen uusi kauppakeskus Ratina nimittäin. Myönnettäköön heti tähän alkuun, että olin aika skeptinen uutta kauppakeskusta kohtaan kuultuani siitä ensimmäistä kertaa. Tarvitaanko keskustaan toinenkin ostoskeskus? Tuleeko sinne taas vain samat liikkeet mitkä Tampereelta jo löytyy?

Nyt kun olen tutustunut Ratinan tarjontaan olen aivan innoissani. Me saatiin Manseen Sandro! Ja Monki! Ja kesäkuussa avattava Muumi-kahvila ja ja… Näin jälkeenpäin tämä uutukainen tuntuu olevan looginen osa kasvavaa ja kehittyvää Tamperetta. Vielä kun saataisiin se pinkki ratikkakin. Eheheh.

pc11.jpg

Käytiin bloggaajaporukalla tutustumassa yhteen Ratinan kauppakeskuksen mielenkiintoisimpaan osaan eli Arto Rastaan uuteen ravintola Periscopeen. Kyseinen ravintola sijaitsee Ratinan ylimmissä kerroksissa.

pc15.jpg

pc9.jpg

pc5.jpg

Ravintolan alemmasta kerroksesta löytyy ruokaravintola ja toisesta kerroksesta lounge-henkinen baari. Oli mahtavaa kuulla, että listalta löytyy makuja eri puolilta maailmaa eikä ole lähdetty keskittymään vain yhteen ruokakulttuuriin. Rohkeimmille löytyy ihan hyönteisiäkin maisteltavaksi! Tarkoitus on tilata annoksia jaettavaksi seurueelle. Sosiaalista syömistä!

Baarin puolelta löytyy mahtavien, tuoreista raa-aineista tehtyjen drinkkien seuraksi pintxoja, jos alkaa kesken nestemäisten nautintojen hiukomaan. 

pc1.jpg

Ja tämä maisema!

pc2.jpg

pc3.jpg

pc4.jpg

pc10.jpg

Päästiin tiskin toiselle puolelle kokeilemaan drinkkien tekoa Toni Syrjän opastuksella.

pc8.jpg

Tässä syntyi ehkä maailman paras mojito!

pc6.jpg

Eikä kuulkaas tässä vielä kaikki! Periscopeen kuuluu myös jättikokoinen kattoterassi, jonne meikä aikoo ainaskin parkkeerata tulevana kesänä nauttimaan maisemista (ja ehkä mojitostakin). Terassille voi tilata myös ravintolan annoksia.

pc7.jpg

Ja eikun syömään ja shoppaamaan!

muoti trendit uutiset-ja-yhteiskunta ruoka-ja-juoma