Riesling & Spätburgunder -teemaviikot 2017: Ravintola C

Moro!

Seuraavaksi esitellään teille meidän Riesling & Spätburgunder -teemaviikkojen seuraava kohde eli aina niin ihana Ravintola C, jonne rantauduttiin koko Tampere Food Club bloggers -porukan kanssa. C:ssä on suunniteltu Riesling-viikoille kuuden ruokalajin menu (68€) johon on tarjolla kaksi erilaista viinipakettia (57€). Ihan koko menua ei tällä kertaa maisteltu, joka oli hyvä, sillä muuten olisi saattaneet napit lennellä ja jääpähän teillekin jännättävää.

c1.jpg

Alkuun vähän friteerattuja salvianlehtiä.

img_7351.jpg

Aluksi kilisteltiin Sekthaus Solter Rose Brut -kuohuvalla, joka sopii oman suosituksensa mukaan etenkin liharuokien ja rasvaisen kalan kaveriksi. Meidän mielestä se sopi kyllä aikalailla kaiken kaveriksi, koska maisteltiin sitä pienten annosten lomassa. Kuhanposkea sisältävään annokseen tämä oli kaiketi ensisijaisesti tarkoitettu, mutta eihän kukaan voinut odottaa siihen asti kun se annos tuli vasta vähän myöhemmin. 

Toinen viini, jota maistettiin, oli Heroux Akuutti Riesling. Nimensä mukaisesti viini sopii kuulemma akuutteihin tilanteisiin eli siis ihan mihin vaan. Tämä raikas ja hedelmäinen viini suositellaankin nauttimaan ihan seurustelujuomana ja kala- tai kasvisruokien kanssa.

c2.jpg

Tässä meillä on possunnahkaa, kuusta ja vuohenputkea. Aikas rapsakka ja maukas suupala!

c3.jpg

Tästä herkusta löytyy pariloitua kuhanposkea kanaemulsiolla, pikkelöidyillä mustaherukan silmuilla ja pinaatilla. 

c4.jpg

Etikassa säilöttyä sipulia haudutettuna, maa-artisokkapyreetä, koivunlehtiä, pinaattiöljyä ja voikastiketta.

img_7344.jpg

c7.jpgSitten olikin vuorossa aikamoinen maku-pommi; heinillä savustettua hauenmätiä, heinäkeksiä, mallaskreemiä, 18 kk kuivattua possunniskaa, kuivattua puolukkaa ja ylikypsäksi haudutettua selleriä. Ei oltu säästelty mätiä tässä annoksessa! Joku voisi olla sitä mieltä, että sitä oli liikaakin, mutta me sanotaan, että se ei ainaskaan loppunut kesken.

c8.jpg

Maistelun kruunasi vielä lopuksi ihanan leikkisä hattaraan pyöräytetty mustaherukkatikkari. Tikku oli mustaherukan oksasta ja tikkarissa kermainen pehmeä mustaherukkatäyte valkosuklaakuorrutteella.

C:stä löytyy kyllä aina herkkuja kaikille aisteille. Lautasella on aina jotain uutta ja kekseliästä. Ilkka Isotalo veti tälläkin kertaa koko porukan hiljaiseksi annoksillaan ja mukavan seesteinen ilme löytyi jokaisen maistelijan naamalta. Se ei tällä kertaa ollut pelkästään lukuisten nautittujen riesling-annosten syytä.

Riesling & Spätburgunder -teemaviikot järkätään siis 8.-20.5.2017 seitsemättä kertaa ja Tampereella on mukana 11 ravintolaa. Esitellään tällä viikolla teille viiden ravintolan tarjontaa, joten stay tuned!

-Muijat

kulttuuri suosittelen uutiset-ja-yhteiskunta ruoka-ja-juoma

Riesling & Spätburgunder -teemaviikot 2017: Ravintola Näsinneula

Moro!

Tämä keväthän on aevan ihanaa aikaa ainakin ravintoloissa kävijöiden kannalta mikäli Rieslingit ja parsa maistuu. Meillehä ne maistuu! Käytiin kiertelemässä Riesling ja Spätburgunder -teemaviikkojen tiimoilta Tampereella Kipparin morsian -blogin Minkan kanssa ravintoloita ja tässäpä meidän kokemukset Näsinneulasta.

n2.jpg

Näsinneula on kyllä paikkana niin ihana. Tähän näkymään ei voi kyllästyä koskaan eikä siihen, että maisema vaihtuu kun ravintola pyörii. Hetkisen saattaa pieni liike huipata, mutta jännästi siihenkin vaan sitten tottuu.

n1.jpg

n9.jpg

Alkuun maisteltiin kuivaa roseeta, joka sopi kyllä aivan mainiosti maalaisterriinin ja päärynächutneyn kera. Ei ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen juoda roseeta tollasen aika riistaisen annoksen kanssa, mutta tää toimi makuparina kyllä niin kun nenä päähän ehkä jokseenki ton kirpsakan päärynän ansiosta.

n3.jpg

n10.jpg

Seuraava Riesling tuli myös Moselin laakson alueelta kuten toi eka roseekin. Tämän valkoviinin kanssa tarjoiltiin valkoista parsaa, paahdettua kukkakaalipyreetä, viiriäisenmuna ja siemenleipää. Tää oli aivan uskomattoman hyvä annos taas. Jotenkin niin tasapainoinen ja kaikki elementit sopi niin hyvin yhteen, että edes noi granaattiomenan siemenet ei tuntunu yhtään irrallisilta. Ja sanotaanko ny näin, että viiniäkään ei jääny lasiin sitten tipan tippaa.

n4.jpg

n11.jpg

Sitten oli vuorossa tämän menun ehdoton päätähti, eli haudutettua kuhaa, rakuunaa, parsarisottoa ja pikkelöityä raparperia. Tämän annoksen kanssa oli jälleen mainio viini, joka oli Raja Riesling 2013.

n6.jpg

Tätä annosta me muisteltiin vielä moneen otteeseen illan aikana. Tää oli vaan yksinkertaisesti niin täydellinen annos ihan yksinkin, mutta sen viinin kanssa kyllä sellanen yhdistelmä, johon haluis vielä palata.

n5.jpg

n12.jpg

Jälkiruoaksi oli kookosvanukasta, mansikkaa, paahdettua valkosuklaata ja valkosuklaasorbettia sekä mantelikeksiä. Tän jälkkärin kanssa tarjoiltiin Burgberg Auslese Riesling 2010 -viiniä. Tämä makupari vielä kruunasi tän menun, joka oli meidän mielestä aivan täydellinen. Yleensä keksitään kyllä kaikennäköistä hienosäätöehdotusta, joiden myötä maut ois voinu olla viä enemmän meille suunmukaiset, mutta kerrankin oltiin aika sanattomia. Näsinneula meni ja onnistui täydellisesti ja täysin yli odotusten, jotka nekin oli tosin jo valmiiksi aika korkeella.

n8.jpg

n7.jpg

Tämä neljän ruokalajin menu on Näsinneulassa tarjolla 5. kesäkuuta asti ja maksaa 56 euroa, minkä lisäksi viinipaketti tähän on 43 euroa.

Riesling & Spätburgunder -teemaviikot järkätään siis 8.-20.5.2017 seitsemättä kertaa ja Tampereella on mukana 11 ravintolaa. Esitellään tällä viikolla teille viiden ravintolan tarjontaa, joten stay tuned!

 

-Muijaset

 

kulttuuri suosittelen uutiset-ja-yhteiskunta ruoka-ja-juoma