Loud Silents Festival 2017 // Juttua ja lippuarvontaa

Moro!

Niin kun viime vuonna jo todettiin, on Tampereella olemassa yksi varma keväänmerkki. Vaikka lunta sataa ja pakkanen kiristyy on viikon päästä nimittäin jälleen Loud Silents Festivalin aika! 

Ja aiettä millainen festari onkaan tulossa! Ohjelmaa lukiessa pääsi muijilta parit kiljaisut, kun toinen toistaan huikeammalta kuulostava show paljastui näytölle. Kyseltiin festarin järjestäjiltä vähän tämän vuoden meiningeistä ja postauksen lopusta löytyy vielä ohjeet miten kaksi onnekasta voi voittaa itselleen passit Loud Silents Festivaleille 21.-23.4.2017. Paikkanahan on tuttuun tapaan Tampereen Ylioppilasteatteri ja Pyynikkisali. Virallinen jatkoklubi pidetään perjantaina Klubilla.

Loud Silents.jpg

 

Onko tänä vuonna luvassa jotain aivan uutta muihin vuosiin verrattuna? 

 
On, parikin juttua! Ensinnäkin tilasimme Loud Silentsia ajatellen vartavasten uusintaversion Suomen tiettävästi ensimmäisestä elokuvasta Salaviinanpolttajat.  
 
Alkuperäinen ”Salkkarit” valmistui 110 vuotta sitten, mutta sen kohtalo oli valitettavasti palaa päreiksi – kuten monen muunkin 1900-luvun alun elokuvan. Mutta nyt viimein Suomi saa takaisin ensimmäisen elokuvansa. Salaviinanpolttajat-uusintaversion ohjaa Cannesissa palkittu Juho Kuosmanen, ja luvassa on kuulemma humaani komedia, jossa sekoillaan metsässä porsaan ja poliisin kanssa, ja tietenkin ponutellaan!  

Toinen uudenlainen esitys on legendaarisen MM95-jääkiekkofinaalin esittäminen valkokankaalta live-säestyksellä. Säestyksestä vastaa yksi Suomen parhaista jazz-bändeistä eli Mopo. Tämä on esitys on herättänyt ihanaa keskustelua siitä, onko tällainen soveliasta mykkäelokuvafestivaalille. Meille Loud Silents ei koskaan ole ollut ainoastaan mykkäelokuvafestivaali, vaan nimenomaan performassitapahtuma, joka yhdistää live-keikat ja elävän kuvan. On hienoa venyttää rajoja vähän ja laajentaa skaalaa.  
 
Mutta ei pidä säikähtää, mukana on paljon tuttua: elokuvaohjelmisto meillä on joka vuosi rakentunut kotimaiset, kokeelliset ja klassikot -kolminaisuuden ympärille, ja tapahtumapaikkoina toimivat tutut Ylioppilasteatteri ja Pyynikkisali. Bändipuolella on tänäkin vuonna mukana huippunimiä Pekko Käpistä Artturi Tairaan, ja myös yksi ulkomainen huippusäestäjä saapuu Manseen ihan varta vasten!   

 https://player.vimeo.com/video/211506737″ webkitallowfullscreen=”” width=”640″>

Mitä on ollut mielessä kun ohjelmaa on alettu suunnittelemaan? Eli löytyykö tämän vuoden ohjelmistosta teemaa/teemoja? 
 

Teema on tänä vuonna – osittain tahallisesti, osittain vahingossa – mennyt, nykyinen ja tuleva suomalaisuus. Viina ja jääkiekkohan ovat hyvin perinteisiä kansakunnan tunnusmerkkejä. Alkoholi on Salaviinanpolttajien lisäksi keskeisessä roolissa Nummisuutarit-elokuvassa, joka perustuu Aleksis Kiven rakastettuun näytelmään.  
 
Suomalaista omalaatuisuutta edustavat Erkki Kurenniemen ja Eino Ruutsalon uraauurtavat lyhärit, jotka säestää kultasormi ja musiikin monitoimimies Artturi Taira. Videotaiteen pioneerit kohtaavat uuden vuosituhannen elektron – tästä tulee makea juttu!  
 

Tulevaa, uudistuvaa suomalaisuutta edustaa säestäjäpuolella Al Farabi Band, jotka säestävät maailman varhaisimman kokoillan animaation Prinssi Ahmedin seikkailut. Al Farabi Bandin jäsenet ovat kaikki paitsi Suomessa asuvia turvapaikanhakijoita, myös ammattimuusikoita. Meille on joka vuosi tärkeää saada uutta osaamista mukaan festivaalille, ja tässä se toteutuu hyvin. Bändin kitaristi Abdullah Alsaadi oli itse asiassa viime vuonna talkoohommissa Loud Silentsissa, ja tänä vuonna hän sitten nousee lavalle esiintyjänä.   

Mikä on paras palaute mitä olette saaneet festivaaleista?  

 
Kyllähän se lämmittää, kun sanotaan, että me ollaan Tampereen paras festivaali. Täällä tapahtuu niin paljon, ja tapahtumat ovat tosi laadukkaita. Hienoa, että ihmiset ovat löytäneet meidätkin ja ottaneet omakseen. Samoin on aina hienoa nähdä, miten fiiliksissä artistit ovat tapahtumasta – heillekin on erikoislaatuista päästä säveltämään uutta musiikkia elokuvia varten ja nähdä, miten kokonaisuus toimii livenä.

Muijat odottaa erityisen innolla lauantaina klo 19  Haamun settiä lyhytanimaatioiden taustalla sekä  klo 20.30 esitettävää MM95-finaaliottelua MOPO-trion tähdittämänä. Unohtamatta tietysti sunnuntain Salaviinanpolttajat ensi-iltaa! 

Koko ohjelman voit käydä tsekkaamassa TÄÄLTÄ!

Ja nyt siihen kisaan! Eli kommentoi tähän postaukseen mitä odotat eniten tämän vuoden Loud Silents Festivaaleilta. Vastanneiden kesken arvotaan kaksi passia, joilla pääsee sitten nauttimaan ihan koko festivaalista. Voittajat julkaistaan sitten keskiviikkona 19.4. Let the games begin! 

 

Nägyy festareilla! 

-Muijat

 

kulttuuri suosittelen musiikki leffat-ja-sarjat

Tampere-talon uusi ravintola Tuhto

Moro!

Tampere-taloon avattiin hiljattain uusi ravintola Tuhto, jota pyörittää Royal Ravintolat. Käytiin avajaisissa vähän maistelemassa ja katselemassa miltä uusi rafla näyttää. Tuhto tarkoittaa ilmeisesti veneen istuinta. Ei olla noihin veneen eri osiin niin kauheasti tutustuttu, että oltaisiin tiedetty tätä ennakkoon. Ravintolasta löytyykin aikas hienon näköinen vene sisustuselementtinä.

t4.jpg

t5.jpg

Meille kerrottiin, että Tuhtossa suositaan kotimaisia raaka-aineita, lähi- ja luomuruokaa. Ravintola on auki aina maanantaista torstaihin ja siellä on tarjoilla lounastakin. Avajaisissa ei maisteltu Tuhton virallista menua niin ei vielä osata niiltä osin kertoa ruuasta muuta kun, että annokset vaikuttavat yllättävänkin perinteisiltä. Menun voitte käydä katsomassa ravintolan nettisivuilta tästä. Näyttäisi löytyvän myös vapun ja äitienpäivän lounasmenut sieltä.

t1.jpg

t2.jpg

t6.jpg

t14.jpgt3.jpg

Sisustukseltaan ravintola oli kyllä kivan moderni ja kaunis. Isot lasiset seinät loivat mukavan persoonallista tunnelmaa. Jos tänne tulee vielä terassi kesällä nää muijat voisi hyvinkin löytää sieltä ihailemasta Sorsapuistoa.

t12.jpg

t13.jpg

t10.jpg

Avajaisissa oli makeannälkään tarjolla Dammenbergin Muumi-suklaita. Aika herkkuja nämä! Kesäkuussahan Tampere-taloon avataan Muumimuseo.

t11.jpg

t7.jpg

t8.jpg

t9.jpg

Tuhtolla on myös omat oluet, joita valmistaa Kaleva Brewing Company. Oluet on nimetty Sorsapuistossa ennen sijainneen surullisenkuuluisan eläintarhan leijonien mukaan eli tumma olut on Tam ja vaaleampi Pere. Mukava kunnianosoitus leijonille, josta toiselle kävi huonosti, kun se nukutettiin kuljetuksen ajaksi, kun paria oltiin siirtämässä Ruotsiin. Tampere-talo on rakennettu eläintarhan paikalle.

t16.jpg

t15.jpg

On kyllä kätevää, että nyt voi viettää kokonaisen illan Tampere-talossa poistumatta paikalta. Täytyy käydä joku päivä testaamassa täällä listan ruokia, vaikka jonkun konsertin yhteydessä.

 

Nägyy,

Muijat

kulttuuri suosittelen ruoka-ja-juoma