Mistä tunnet sä… yksinäisyyden?

file_24.11.16_12_49_58.jpeg

Yksinäisyys on aihe, joka on pyörinyt jo jonkin aikaan Lilyn otsikoissa. Rakkautta ja Mamarkiaa – blogin MariL kirjoitti jokin aika sitten hienosti vauva-ajan tuomasta yksinäisyydestä ja aihetta käsiteltiin vastikään myös Marja Hintikka Showssa. Nyt Toimitus kirjoitti yksinäisyydestä yleisemmällä tasolla ja telkkarista katsoin eilen Ylen Yksinäisyys-iltaa.

Olen nyt ollut poissa työelämästä yhdeksän kuukautta. Asumme kaupungin ulkopuolella ja ystävien näkeminen on jäänyt todella vähälle. On saattanut mennä parikin viikkoa, etten ole nähnyt muita aikuisia kuin mieheni ja hänen työmatkojen aikaan olen ollut yksin vauvojen kanssa useammankin päivän. Puhelin on ollut yhtä hiljaa kuin ovikellokin. 

Olen useammankin kerran ajatellut tätä asiaa: olenko yksinäinen?

Päiväni täyttyvät vauvojen ja kodin hoidosta. Olen myös yrittänyt mahduttaa jokaiseen päivään tunnin tai pari ulkoilua ja kun lopulta olen saanut vauvat nukkumaan, huokaan kuinka nopeasti päivä jälleen vierähti. Onko niin, ettei minulla ole aikaa olla yksinäinen? Miten voisin olla yksinäinen, jos minulla ei ole edes aikaa tai jaksamistakaan ystäviä tavata? 

Rehellisesti sanoen, olen käyttänyt kiirettä asian kieltämiseen. Kyllä, olen tuntenut yksinäisyyttä ja lapsuudestani tuttu “kukaan ei ole kiinnostunut tylsästä minusta”  – tunne on pitkästä aikaa nostanut katkeraa päätänsä. Kun nuo tunteet nousevat pintaan, kuittaan asian tekemällä ekstrasatsin hedelmäsosetta tai pesemällä vielä yhden koneellisen pyykkiä. Keskityn vauvoihini ja tuleehan se mieskin pian kotiin. Enhän minä muuta kaipaakaan, minulla on perhe!

Se on kuitenkin vale, itsepetos.

Olen tilanteeseen suurimmalta osin itse syyllinen, sillä en ole tehnyt asian eteen juuri mitään. Olen vain käpertynyt omaan hieman introverttiin itseeni ja vauvakuplaani. Luultavasti ystävilläni on samantapainen tunne, kuinka nyt lasten synnyttyä minusta ei kuulukaan enää mitään vaan lillun tyytyväisenä vauvahötössäni. 

Olen myös ymmärtänyt tämän vaiheen (lue: kotona yksin vauvojen kanssa) olevan väliaikaista. Pian palaan takaisin töihin ja yksi suuri syy kaupunkiin muuttamisessa on sosiaalinen elämä. Nyt voin helposti helpommin pakata lapset rattaisiin, hypätä ratikkaan ja piipahtaa ystävän luona. Tai meillä voi käväistä työpäivän päätteeksi tai viikonlopun ostosreissulla. Vaikka totuus toki on, että lapset ovat nyt osa jokapäiväistä elämääni ja spontaanit after work drinksuttelut eivät siihen välttämättä mahdu, niin olen edelleen se sama minä.

Kirjoitin aiemmin meidän tavoittelevan unelma-arkea, jossa välimatkat töiden, kodin ja vauvojen hoitopaikan välillä ovat lyhyet. Samalla tavoin unelma-arkeen tai -elämään kuuluvat ystävät ja sillä yritän pyristellä itseni ulos vauvakuplasta takaisin normaaliin elämään. 

Sillä loppuelämä ilman ystäviä on pitkä aika.

Kommentit (13)
  1. Toivottavasti muutto auttaa! Hyvät kulkuyhteydet helpottavat sosiaalista elämää vauvan/taaperon kanssa. Aktiivinen aikaikkuna tuntuu välillä niin kovin lyhyeltä, että menojen suunnittelu on joskus vaikeaa… 

    Kotona laahustaminen on ollut yllättävän kivaa (kaikessa yksinäisyydessäänkin), ja sain tänään kuulla, että saan jatkaa sitä vielä 3 viikkoa pitempään, kuin aiempi suunnitelma oli! 

  2. Tämänkin postauksen innoittamana laitoin Facebookkiin ystäväilmoituksen. Momzienkin latasin, mutta sitä en vielä uskaltautunut kokeilemaan. Olen kotona kaksikuisen pojan kanssa ja huomaan kaipaavani aikuisseuraa päiviin (ja kateellisena kyttääväni lapsellisia seurueita kauppakeskuksessa tai kadunkulmassa kohtaavia lastenvaunujaan työntäviä naisia). Vaaleanpunainen höttöröhaaveeni olisi löytää tästä läheltä sellaisia ihmisiä, joiden kanssa äitiys nyt yhdistäisi mutta joiden kanssa voisi ystävystyä koko loppuelämäksi. Saa nähdä kuinka käy! Verkot on nyt kuitenkin heitetty ainakin johonkin lammikkoon. 🙂

    1. Mikä on Momzie?! Kuulostaa mielenkiintoiselta. 🙂

      No kuule, tuosta vaaleanpunaisesta haaveestasi – mäkin ensimmäiseen versioon tästä postauksesta kirjoitin mun haaveiden true match -äippäkaverista, jonka kanssa treffataan vaunulenkeillä ja nauretaan (ja itketään) vauva-arjen kommelluksille! Mutta sitten se kuulosti jotenkin sellaiselta, etten arvostaisi omia, nykyisiä ystäviäni ja siitä postauksen luonne alkoi muuttumaan toiseen suuntaan.

      Tsemiä sinne, toivottavasti äippäseuraa löytyy! Kun tuun ensi kerralla Suomeen (ja mulla on aikaa, siitähän olen itkenyt jo parikin postausta…) niin treffataan! :))))

      1. Momzie, äitien Tinder. 😀 

        Arvostan kaikkia ystäviäni, mutta tässä elämäntilanteessa on omat haasteensa, aikataulujen ja logistiikan suhteen, joten olisi ihanaa jos läheltä löytyisi joku, jonka kanssa jakaa arkea ja näitä äitiysasioita. Muiden kanssa voi sitten keskustella kaikesta muusta silloin (harvoin) kun nähdään, niin ei tarvitse heidän niskaansa kaataa kaikkia vauvan edistysaskeleita muun juttuseuran puutteessa ja pysyy vähän enemmän ajassa kiinni. 🙂

        1. Joo ja se on välillä vaikea käsittää, ettei kaikkia ihan oikeasti kiinnosta kuulla seikkaperäistä selostusta meidän vauvojen motorisesta kehityksestä tai nähdä kuvia, joissa on hauska hattu päässä, maistettu hiilihankoa, painittu nallen kanssa, ja ja ja. :DDD

          Siihen(kin) äippäkaverit on hyviä, ainakin he ymmärtävät oman innostuksesi.

      2. Ja näin juuri toimin ihmisten kanssa, etten usko heidän olevan tosissaan treffejä ehdottaessa, koska… niin… Jos siis aikaa seuraavalla Suomen reissulla löytyy niin nähdään! Mutta ei tarvitse stressata. 🙂

        1. Myönnän, kyllähän se tulee joskus heitettyä aika kevysin perustein. Ei sillä ettenkö haluaisi, mutta aika monen asian pitää loksahtaa kohdalleen, että siihen on a) aikaa b) mahdollisuus. Tällä hetkellä aika moni kaverikin jää listalta pois, valitettavasti. Se on tätä ulkosuomalaisen elämää…

          Ja kiitti Momzie-linkistä! Aloin katsomaan kuvia ja mietin, että nyt on kyllä niin suomalaisen näköisiä äitejä ja todellakin, kyseessä näyttää olevan suomalainen sovellus. 🙂

    2. Yksinäisyys on kyllä niin valitettavan tavallinen kotiäitien ongelma. Itse laitoin jokin aika sitten tällaiselle sivulle ilmoituksen: etsitaanystavaa.com. Muutama nettituttu on jo löytynyt ja ehkä pian uskaltaudutaan kahville. 🙂

      1. Se on kyllä omanlaisensa elämänvaihe, etenkin jos lapsia tulee useampi tai vanhempi jää pidemmäksi aikaa kotiin. Mulla tämä vaihe loppuu reilun kuukauden päästä, joten tilanne on erilainen.

        Hei, rispektit sulle, että olet tehnyt asialle jotain! Toivottavasti pian uskallatte kahville ja tapaat hyviä tyyppejä! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *