Varmaan useimmat 80 – luvulla syntyneet ovat kuulleet Kambodzan punaisista khemereistä, maamiinoista ja Pol Potista. Niin minäkin, mutten tiennyt paljoakaan enempää ja mitä tarkalleen oli tapahtunut. Jonkin sortin sisällissota varmaan. Kambodzassa ollessa ja keskusteluissa oppaamme kanssa Khmer Rouge (punaiset Khmerit) nousi aiheeksi useamman kerran. Ymmärtääkseni Kambozdaa paremmin, tutkin heidän lähihistoriaansa hieman tarkemmin. Syvä järkytys!

Nämä punaiset khmerit olivat jotain niin pahaa, että jopa Hitler ja hänen SS – miehet saavat kovan vastustajan epäinhimillisyydessä ja julmuudessa. Vai mitä sanotte mm. näistä:

• Huhtikuun 17. päivä 1975 he tyhjensivät kaikki Kambodzan kaupungit yhdessä päivässä. Jopa sairaaloista juuri leikatut, synnyttäneet ihmiset joutuivat verisinä kaduille. Jos he eivät totelleet, heidät ammuttiin.
• Kaupunkilaiset koottiin re-education pakkotyöleireille ”Killing Fields”, joissa useat kuolivat nälkään tai aivan yksinkertaisiin sairauksiin aliravitsemisen vuoksi. Ja lääkäreitä ei ollut… koska he olivat oppineita ja siis tapettu.
• Pol Potin tavoite oli utopistisen agraariyhteiskunnan luominen, jossa ihannointiin vuoristossa elävien köyhien viljelijöiden elämäntapaa. Kaikki, joiden katsottiin olevan uuden keskushallinnon ”Angkarin” vastustajia teloitettiin. Ja näitä olivat kaikki edellisen hallinnon alaisuudessa työskentelevät, ulkomaalaistaustaiset, varakkaat ja akateemiset. Jopa silmälasien käyttö koitui kuolemaksi, koska tämä kieli liiasta lukemisesta ja altistumisesta lännen turmeleville vaikutteille.
• Ihmisiä kidutettiin mitä julmimmilla tavoilla. Heidän verensä valutettiin ja vieressä katsottiin kuinka kauan kestää kunnes he kuolevat ”tieteellisen” tutkimuksen nimissä. Heidän sisäelimet leikattiin ilman nukutusta. Heidät nyljettiin elävältä.
• Punaisten khmerien on todistettu juovan vankien sappinesteitä, ennen heidän teloitustaan. Tai syövän heidän maksansa ja sydämensä, koska khmer uskomuksen mukaan se kasvattaa heidän urheuttaan.
• 1975 – 1979 kestäneessä Pol Potin johtamassa kansanmurhassa kuoli lähteistä riippuen 2 – 3 miljoonaa henkeä, 1/4 koko Kambodzan väestöstä. Nykyään yli 70% Kambodzan väestöstä on syntynyt myöhemmin kuin 1979.

Ostin samantien myös aiheeseen liittyvän kirjan ”First they killed my father – a daughter of Cambodia remembers”. Kirjan on kirjoittanut Loung Ung, joka oli Khmer Rougen ottaessa vallan viisivuotias. Hänen perheensä kuului parempaan keskiluokkaan ja siis Angkarin vainoamia. Loung Ung kertoo seikkaperäisesti evakuoinnista, elämisestä pelossa, julmuudessa ja nälässä pakkotyöleireillä, hänen vanhempien ja kahden siskonsa kuolemasta, hänen koulutuksesta lapsisotilaaksi. Ja hänen selviytymisestään.

Kun aloitin kirjan lukemisen, en voinut lopettaa ennen kuin olin saanut sen päätökseen. Useaan otteeseen kyyneleet valuivat poskillani. Surusta, vihasta ja epäreiluudesta. Kirja kuvaa niin julman terävästi kaiken sen vääryyden lapsen näkökulmasta. Ei tuollaista kauhua voi ymmärtää. ”We all know they feed us lies about the fathers coming back the next morning. Still there is nothing we can do to stop them. No one questions these disappearances, not the chief, not the villagers, not Ma. I hate the soldiers now as much as I hate the Angkar and their leader, Pol Pot. I etch their faces into my memory and plan for the day when I can come back and kill them.”

Omalta osaltani kirja oli silmiä avaava kokemus – miten jotain tällaista on voinut tapahtua vain 40 vuotta sitten? Ja silläpä taggaan sen Lilyn toimituksen jo pari viikkoa vanhaan haasteeseen ”Mikä kirja muutti elämäsi”.